Halpa hauta voi kummitella / Vihreä Lanka 19.2.1999

Halpa hauta voi kummitella
Asialla
Iida Simes työskentelee Suomen luonnonsuojeluliitossa ja vastaa sen ydinjäteprojektista.
Iida Simes
YDINJÄTE ei ole kovinkaan muodikas väittelyiden aihe Suomessa juuri nyt. Se on omituista, vaikka aika kuluu vinhaa vauhtia. Jollei prosessiin puututa, ydinvoimateollisuus saattaa tehdä peruuttamattomia ja vaarallisia ratkaisuja kuten "loppusijoittaa" eli haudata ydinjätteitä kallioperään.
    Suomen ydinjätepolitiikka on pelkkä suuri farssi. Vuonna 1983, uuden ydinreaktorin ollessa taas tulossa ajankohtaiseksi, Suomen valtioneuvosto päätti pehmustaa ydinvoimateollisuuden tietä. Ydinjäteongelma piti ratkaista, edes paperilla.
    Sangen minimaalisen ja hätiköidyn informaation perusteella hallitus päätti niin sanotusta loppusijoitusaikataulusta, jota edelleen valitettavasti noudatetaan. Ydinjätehautakunta päätetään ehkä jo ensi vuonna, vaikka onneksi meillä ei ole takeita siitä, että vuonna 2020 loppusijoituspuuhiin todella ryhdyttäisiin.
    Jos Suomi päättää aloittaa ydinjätteen sijoittamisen suunnitellussa aikataulussa, sillä on kyseenalainen kunnia rynnätä suin päin ensimmäisenä koko maailmassa ratkaisuihin, joiden toimivuudesta ei ole varmaa tietoa. Epäonnistumisen mahdollisuudet ovat suuret.

Jätteiden siirtäminen
pitää tehdä mahdolliseksi

Monet ympäristöjärjestöt ja kansalaisliikkeet ympäri maailmaa vaativat, että ydinjätteitä on sijoituksen jälkeen tarkkailtava. On hyvin mahdollista, että ydinjätteet on joskus siirrettävä pois varastostaan.
    Siirtoon voi olla monia syitä: ehkä kallioperä (tai maaperä, jos jäte on lähellä maanpintaa) ei osoittaudukaan yhtä kestäväksi kuin on luultu, tai ehkä jätesäiliöt rikkoontuvat. Kun kyse on aineesta, jota joudutaan varastoimaan miljoonia vuosia, riskien ja onnettomuuksien mahdollisuudet ovat suuret.
    Tapasin ydinjätteiden sijoitussuunnitelmia tutkivan ja konsultoivan geologin Philip Richardsonin ja Ruotsin ydinvoimateollisuuden edustajia Tukholmassa 15. helmikuuta. Keskustelu oli erittäin mielenkiintoinen. Richardsonin kirjoittaman uusimman ydinjäteraportin mukaan tarkkailtavuus ja siirrettävyys on olennainen osa ydinjätepolitiikkaa jo ainakin Belgiassa, Kanadassa, Ranskassa, Alankomaissa, Sveitsissä, Britanniassa ja Yhdysvalloissa.
    Ruotsin tilanne on vielä hieman epäselvä, mutta nyt näyttää siltä, että Ruotsissakin aiotaan siirtää mahdollisesti noin kymmenesosa jätekapseleista, joita siis sijoituksen ajan (20–30 vuotta) tarkkaillaan.

Hautaaminen ja unohta-
minen on halvinta

Ruotsalaisen ydinjäteyhtiö SKB:n edustajan esittämässä kaaviossa ydinjätehuollon kustannukset nousevat, jos jätettä joudutaan myöhemmin tarkkailemaan tai siirtämään. Ympäristöjärjestöjen edustaja kysyi, missä vaiheessa rahastoidut varat loppuvat, jos ydinjätehauta ei toimikaan. SKB:n edustajan takeltelevan vastauksen mukaan todennäköisesti juuri silloin.
    Pääsyy siihen, ettei ydinjätteiden huoltoa suunnitella turvallisemmaksi ja myös monimutkaisemmaksi, on raha: kyse ei ole teknologiasta eikä edes periaatteesta, vaan siitä, ettei ydinjäterahastoissa riitä pätäkkää. Hautaaminen ja unohtaminen on halvinta.

Lopulliseen ratkaisuun
ei enää uskota

Kaikissa siirrettävyyttä kannattavissa maissa jätteen sijoituskonseptit vaihtelevat suuresti, mutta jotain yhteistä niissä kuitenkin on: ydinvoimateollisuus ei enää julkisesti puhu lopullisista sijoitusratkaisuista.
    Vastustus ydinjätehautoja kohtaan on ollut suurta; tutkijat ja kansalaisjärjestöjen edustajat ovat panneet ydinvoimateollisuuden edustajat ja poliitikot seinää vasten. Koska kukaan ei ole antanut riittäviä takeita ydinjätehautojen pitkän aikavälin turvallisuudesta, tarkkailu ja siirrettävyys on jouduttu ottamaan mukaan jäteskenaarioihin.
    Saksassakin tilanne muuttui olennaisesti uuden hallituksen ja vihreän ympäristöministerin aloitettua toimikautensa. Aikaisemmin Saksassa puhuttiin suomalaiseen tyyliin loppusijoitusesta (kallioperän sijasta suolakaivokseen), mutta nyt lopullisuus näyttää jo epätodennäköiseltä. Eikä Saksan vaaleista ole kulunut kuin muutama kuukausi.

Tietämättömyys
lisää tuskaa

Joskus jätekeskustelu muistuttaa hölmöläisten väittelyitä. Koska ydinvoimateollisuudella on pakottava tarve kertoa ydinjätehuollon toimivuudesta, se sanoo Suomessa ylpeästi, ettei jätteistä saa aiheutua huolia tuleville sukupolville.
    Kuinka ollakaan, juuri lyhytnäköiset ja hätiköidyt ratkaisut lisäävät tulevien sukupolvien huolia moninkertaisesti. Ensi vuosituhansien ihmisillä ei ehkä ole aavistustakaan siitä, missä kunnossa jätehaudat ovat ja vuotavatko kapselit. Jos vuotavat, vuotaako yksi vai kaikki? Minne ydinjäte on kulkeutunut kallioperästä? Mikä on kapselialueen lämpötila?

Suljettu piiri
näivettää tutkimuksen

Suomessa harrastettu ydinjätepolitiikka on sangen epätieteellistä. En tiedä ydinjätteen lisäksi yhtään esimerkkiä hyvin vaarallisesta, myrkyllisestä ja säteilevästä aineesta, jota on ollut olemassa vain muutamia kymmeniä vuosia. Aineesta jonka käyttäytymisestä pitkillä aikaväleillä ei siten voi olla tietoa. Tämä aine aiotaan kuitenkin pudottaa pois näkyvistä ilman, että sitä hautaamisen jälkeen aiottaisiin tutkia.
    Luulisi, että ydinvoimaa tutkiva tiedeyhteisö olisi erittäin kiinnostunut jätteen koostumuksesta ja kapseleissa tapahtuvista jatkuvista muutosprosesseista. Tai ehkä tutkijat olisivatkin kiinnostuneita, mutta ydinjäteyhtiöt ja ydinvoimaa valvovat viranomaiset muodostavat suljetun yhteisön.
    Toistaiseksi ydinvoimaa ja -jätteitä tutkii ja kommentoi eniten vain tämä keskinäisten riippuvuuksien toisiinsa sitoma piiri, eivät niinkään riippumattomat tiedeyhteisön jäsenet.
    Ympäristöjärjestötkään tiedä varmasti mitä ydinjätteille kallioperässä tai kaivoksissa tapahtuu, josko se "keittää vedet" tai "kuumentaa kalat", kuten suomalainen jäteyhtiö Posiva on mainoksissaan irvistellyt blondin uskovan.
    Tiedämme kuitenkin varmasti, että mitä vähemmän lopullisia ratkaisuja tehdään, sitä helpompaa ne on perua. o


ETUSIVULLE