Hullut päivät
Tiina Nuto

Aikuista laiskottaa
Kun ikää karttuu, liikunta ei enää ole leikin asia.

ON MAHDOTONTA uskoa, että nuorena pyöräilin kuusi kilometriä joka talvipäivä. Ja vielä niin tylsään kohteeseen kuin koulu. Väkisin muistista kaivetut mielikuvat kaulaliina suorana, viimassa porhaltavasta koululaisesta vaikuttavat lähinnä kauhuelokuvan kliimaksikohtauksilta.
    Totta se kuitenkin on: yli kymmenen vuoden ajan me maalaisnuoret taistelimme ulkoilmassa kolmen kilometrin tien aamulla kouluun, ja sama reissu takaisin iltapäivällä – joka päivä. Kaiken huipuksi se oli joskus kivaakin.

Puhe kasvihuoneilmiöstä täytyy siis olla keksittyä. Kroppa kun sanoo, että ilmasto on kylmentynyt moninkertaisesti sitten nuoruusvuosien. Ulkoilemaan meno talvi-, syys- ja kevätpakkasilla vaatii nykyään valtavia uhrauksia ja suoranaisia pakkokeinoja.
    Pyöräilemistä ei voi talvella edes harkita. Suomen talvi-ilmastohan alkaa lokakuussa ja päättyy huhtikuussa. Useamman kilometrin kävelystä on mahdollista selvitä hengissä, mikäli vähintään puolet matkasta voi kulkea lämmitetyn kauppakeskuksen uumenissa.

Myönnän, että kuulostaa tuhoon tuomitulta kunnonkohotusyritykseltä valita liikuntamuoto sen perusteella, kuinka vähän sen harrastaminen vaatii kävelemistä. Mutta sehän on ihan rehtiä urheilumeininkiä valikoida jumppasali, joka sijaitsee mahdollisimman lähellä omaa ulko-ovea.
    Innokkaimmankin kuntoilijan voi lannistaa salakavala tuulenvire, raitiovaunussa minuuttitolkulla kököttäminen tai ylipäänsä ulkoilman liiallinen hengittäminen. Siksi on valittava urheilumuoto, minkä harrastaminen ei vaadi kamppailua ankarien luonnonvoimien tai julkisten kulkuvälineiden kanssa. Miten muka jaksaisin hyppiä itseni huippukuntoon aerobicissa, jos joutuisin kilometritolkulla tarpomaan nirskuvassa lumessa tai istumaan hervottomasti nykivässä raitiovaunussa.

Liikuntapaikan valinta vähimmän vaivan periaatteella voi vaikuttaa laiskuudelta. Tuo luulo on kuitenkin täysin väärä. Jokainen aerobic-tunnilla käynyt tietää, että mikään liikunta ei ole yhtä rasittavaa. Aerobicissa ollaan liikkeellä äärimmäisen vakavasti ja tosissaan, siinä on kyse raa'asta työstä. Hymyily tai puhuminen on kiellettyä velttoilua.
    Aerojumppaa harjoitetaan hampaat irvessä. Ehkä juuri kärsimysulottuvuutensa vuoksi se on niin tehokkaan tuntuista. Tie maksimaaliseen liikunnan iloon kulkee vain tuskien kautta. o

Kirjoittaja on Helsingissä asuva toimittaja.



ETUSIVULLE