Pääkirjoitus
Jyrki Räikkä
Vakavasti otettu

Talonpoikaisfarssi sekosi askelissaan.

MTK:N viime perjantaina EU-huipukokouksen yhteydessä järjestämälle suurmielenosoitukselle kävi ohraisesti: maantaloustukien leikkaamisen sijaan huomio on kääntynyt mielenosoittajien sikamaiseen käytökseen. Tuottajajärjestö on luvannut kantaa vastuunsa vahingoista, joskin nikotellen. Puheenjohtaja Esa Härmälä kehotti arvioimaan myös sitä, miksi protesti oli "niin vahva" ja sai sellaisia muotoja kuin sai.
    On kiinnostavaa, että maataloustuottajien etujärjestö puolustelee joukkojensa ylilyöntejä, rötöksiä ja väkivallalla uhittelua mielenilmauksen takana olevan asian painavuudella. Tähän asti tällainen logiikka on tuottajaleirissä ollut jyrkästi pannassa, sillä samaa päättelyä soveltavat muun muassa turkis- ja lihatuotantoa vandalisoivat eläinaktivistien ääriryhmät.
    Keinovalikoimaa lukuun ottamatta tuottajien ja ääriryhmien välinen kuilu vaikuttaa nyt tosin entistä leveämmältä. Vaikka kuollut ei enää tunne kipua, pässinpäiden ja sianraatojen retuuttaminen ei kerro erityisen kunnioittavasta suhtautumisesta eläimiin. EU-vieraat ja kansainvälinen lehdistö saivat mielenosoituksesta vastapainoa vientimarkkinoinnille, jossa suomalaisten – liki perheenjäseniin verrattavien – kotieläinten hyvinvointi on suomalaisen tuottajan kunnia-asia. Unohtuipa viljelijöiltä sekin kotikasvatuksen kultainen sääntö, ettei ruoalla saa leikkiä. Rangaistus seuraa välittömästi: kotimaisenkin kuluttajan kynnys ostaa tanskalaiskinkkua suomalaisen sijaan saattoi laskea.

Isäntien olviretkeksi muuttuneen talonpoikaismarssin riehuntaa on toki yritetty painaa villasella. Suomalaisessa tapakulttuurissa humalatila katsotaan lieventäväksi asianhaaraksi, ja kirjallisuudessammekin on Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa -romaanista alkaen viljalti lempeän ironisia kuvauksia siitä, kuinka maalaismiehet panevat kaupunkireissuillaan ranttaliksi. Mutta asian vakavuutta laitamyötäisessä riehuminen ei erityisesti korosta.
    Huonoa historian tajua ja makua osoittaa myös heinäkuun 1930 talonpoikaismarssin asetettaminen mielenosoituksen esikuvaksi. Tuolloinhan kyseessä oli fasistisia esikuvia seurannut lapuanliikkeen marssi, jolla painostettiin hallitusta mukautumaan äärioikeiston vaateisiin. Samaa arveluttavaa historiallista traditiota vaali viime viikon rähinöissä myös EU-lippujen repiminen alas saloista.
    Tarkoitus ei pyhitä keinoja. Ulkoparlamentaarinen uhittelu trivialisoi uhittelijasta riippumatta tosiasiat ja kääntää julkisuuden huomion pois oleellisesta, mikä oli todistettavaa – tässäkin kirjoituksessa.

MTK on hanakkana etujärjestönä liian usein ja äänekkäästi huutanut suden tuloa, jotta kaupunkilaiset enää lotkauttaisivat varoituksille korvaansa. Mutta huoli maatalouden tulevaisuudesta on kaikesta huolimatta perusteltu. Kun EU-komissiolla on selvä pyrkimys päästä siirtymäkauden jälkeen eroon Suomen maatalouden tarpeisiin räätälöidystä vakavien vaikeuksien tuesta, suomalaisten osaksi saattaa jäädä pelkästään viivytystaistelun käyminen tutkainta vastaan.
    Jos maanviljelijöiden asema jää roikkumaan ohuiden lupausten varaan vuoteen 2003 saakka, epävarmuus saattaa nyt olla jopa tuhoisampaa kuin varma tieto siitä, ettei tukea siirtymäajan jälkeen tipu. Toisaalta tuottajien pitäisi olla realistisia tavoitteissaan: ilmastoperustein voidaan perustellusti hakea tukea viljelylle, mutta karjankasvattajien kannattaa tukeutua muihin keinoihin, kuten eettiseen kotieläintuotantoon – itse aiheutetusta uskottavuuskriisistä huolimatta. o



ETUSIVULLE