Kolumni
Marko Ulvila

Karua globalisaatiota

Etiikka ei koske kaukana asuvaa?

SYYSKUUSSA 1997 UPM-Kymmene ilmoitti solmivansa indonesialaisen metsäyhtiön Aprilin kanssa liittoutuman, joka veisi sen kolmanneksella mukaan hienopaperituotantoon Indonesiassa ja Kiinassa. Tasan kaksi vuotta myöhemmin teollisuusjohtajat kertoivat suunnitelman peruuntuneen. Tällä välillä Indonesian suojattikapitalismi ajautui syviin vaikeuksiin ja Suomessa syntyi vilkas keskustelu sademetsiä hävittävästä ja ihmisoikeuksia polkevasta suomalaisyhtiöstä.
    Aprilin sellutehtaat, Indorayon ja Riaupulp, olivat olleet ympäristöjärjestöjen arvostelun kohteena jo pitkään, sillä sademetsien avohakkuut tuhoavat uhanalaisten lajien elinympäristöjä ja murentavat maansa menettävien paikallisyhteisöjen toimeentulon ja kulttuurin perustan. Tämän vuoksi kansalaisjärjestöt Maan ystävien johdolla vaativat UPM-Kymmeneä vetäytymään yhteistyöstä Aprilin kanssa.

Ympäristöjärjestöjen vaatimus sai huomiota lehdissä ja tukea mm. taiteilijoilta, mutta vakiintuneet etujärjestöt olivat asiasta joko vaiti tai asettuivat tukemaan UPM-Kymmenen sademetsien hävitysaikeita. Muiden muassa Suomen luonnonsuojeluliiton ja Paperiliiton johtajat rohkenivat esittää, että kyllähän UPM-Kymmene sentään tuo parannuksia Aprilin toimintaan. Heiltä jäi huomaamatta se, että pienet myönteiset muutokset ovat mitättömiä suhteessa siihen, että UPM-Kymmene ensimmäisenä länsimaisena metsäyhtiönä lähti mukaan sademetsien avohakkuuseen ja siten romahdutti vallinneen kansainvälisen ympäristönormin.
    Keskustelun myötä myös yleishyödylliset sijoittajayhteisöt paljastivat hampaansa. Kulttuurirahasto ilmoitti yksikantaan, että se kantaa huolta vain varojensa käytön eettisyydestä, ei sijoitusten. Kirkossa alettiin pohtia sijoitustoimintaa, ja lopputuloksena oli paperi, joka kannustaa seurakuntia nykyistä innokkaammin osallistumaan kirkon eläkerahaston pääomien hyödyntämiseen eettisiä kysymyksiä sivuuttamatta. Juuri mitään toimialaa ei kuitenkaan haluttu suoraan sulkea pois, sillä onhan aseteollisuus osa isänmaan puolustamista ja sademetsille parempi, että avohakkuussa on mukana suomalaisia.

Mielenkiintoista toimittajien tavassa seurata UPM-Kymmenen Indonesian valloitusta oli se, että lähdekritiikin perusteet tuntuivat kääntyneen päälaelleen. Mitä suurempi puhujan taloudellinen etu asiassa ja mitä pienempi kouriintuntuva asiantuntemus selluntuotannon vaikutuksista alueella, sitä enemmän tilaa sanomalle tuntui löytyvän. Niinpä esimerkiksi UPM-Kymmenen hallituksen jäsen Tauno Matomäki sai kritiikitöntä palstatilaa tukuittain, kun taas kyläläisiä puolustava riaulainen tohtori Tabrain Rab esitettiin epämääräisessä valossa.
    UPM-Kymmenen tunkeutuminen Indonesian sademetsiin on vuosikymmenen karuin esimerkki siitä, miten raakalaismaista suuryrityksen laajentuminen kehitysmaahan voi olla. Valtion ja monien yllättävienkin tahojen tuki yhtiön toiminnalle puolestaan kertoo siitä, miten valmiita suomalaiset ovat luopumaan kotimaassa luovuttamattomina pidetyistä arvoista silloin, kun toiminta koskettaa kaukana etelässä eläviä ihmisiä.
    Tasa-arvoista ja ympäristömyötäistä Suomea rakentaneet etujärjestöt ovat vielä kovin valmistautumattomia laajentamaan piiriään Suomen tai EU:n ulkopuolelle. Villiintymään päästetty globalisaatio vaati kuitenkin maailmanlaajuista solidaarisuutta, jotta upm-kymmenet ja nokiat voidaan pitää aisoissa. o



ETUSIVULLE