Hullut päivät
Terhi Summa

Sänkyostos kiristää pinnaa

Makuulle menokin on tehty vaikeaksi.

TAVALLISTEN TAVAROIDEN hankkiminen on erittäin paljon vaikeampaa kuin luulisi. Jos ostat sängyn, niin hyvällä onnella sen saa varastosta kaksi viikkoa myöhemmin. Kiva nukkua uudessa kämpässä ensimmäiset kaksi viikkoa lattialla.
    Markkinoilla on jopa sänkyjä, joiden hintoihin "ei sisälly pohjaa". Sängyn jaloista, päädystä ja petauspatjasta tietenkin saa maksaa erikseen, mutta ettei enää pohjakaan kuulu hintaan... Sängyn alkuperäistä käyttötarkoitus, nukkuminen, on ilmeisesti vaihtunut sängyn raamien katseluun tai johonkin muuhun post moderniin toimintaan.

Sänkyjä myydään osissa ehkä siksi että ne ovat yhtenä ostoksena liian kalliita. Ensin voi ostaa sijauspatjan, sitten patjan ja vähitellen raamit ja pohjan, viisikymppisenä päädyn ja kuusikymppisenä jalat, että pääsee sängystä nousemaan poiskin. Seitsemänkymppisenä, kun olisi varaa ostaa sänkyyn pääty, sängyn standardileveys on 100,5 senttiä, eikä yhteensopivia osia enää saa.
    Tässä vaiheessa kaikki miljoonat pussijouset ja muotoon tikatut vanutupotkin ovat tosin räjähtäneet käyttökelvottomiksi, mutta sitten onkin veronmaksajan jo aika siirtyä sairaalasänkyyn. Toivottavasti sairaalat alkavat hankkia hästensejä, joissa on hierova roottori ja nostava ropeli.
    Edes viime metreillä futonissa selkänsä pilannut vaihtoehtoihminen tai vesisängyssä selkänsä tärvellyt pörssimeklari ansaitsee nukkua sängyssä, jossa on kaikki osat yhtäaikaa toiminnassa ja hevonjouhet 25 vuoden takuulla ekologisesti ja ergonomisesti fiksusti pussitettuja. Pitävämpi tulevaisuudenkuva on kylläkin se, että 2030-luvulla sairaalaan pitää viedä omat sängytkin.
    Olen pitkään itsekseni ihmetellyt, miksi ihmisillä on kummallisia huonekaluja. Nyt kaikki suurimmat huonekaluliikkeet koluttuani tiedän: siksi, että myytävänä on ainoastaan pyökillä viilutettua lastulevyä ja paloturvalliseksi myrkytetyllä kankaalla päällystettyä vaahtomuovia. Jousitettuja sohvia on yksi kymmenestä.

Olin revetä riemusta, kun vahingossa näin kaupan ikkunassa kivan umpipuisen keittiön pöydän. Soitin numeroon ja tilasin. Viiden päivän päästä itse tekijä toi pöydän, kokosi sen ja näytti kädestä pitäen, miten jatkolevy toimii. Sitten hän antoi puulle sopivaa pesuainetta ja pakkasi kuljetuslaatikot nätisti mukaansa, sillä hän aikoi käyttää niitä uudestaan vielä monta kertaa.
    Ja tämä kaikki sisältyi hintaan, joka ei ollut oleellisesti korkeampi kuin Ikean pyökkiviilutuspetsien. Tuntui jotenkin siltä, että just näin sen pitäisi mennä. Kerrankin. o

Kirjoittaja on Helsingin kierrätyskeskuksen koulutuspäällikkö.



ETUSIVULLE