Viikon visiitti
Joonas Pörsti

Älä osta brittiläisiä silmälaseja

Talouslehden maailmassa rikkailla ei ole ongelmia.

ENGLANTILAINEN laatulehti The Economist julkaisi syyskuussa katsauksen päättyvän vuosisadan kehitykseen. Vuosituhannen merkkipaaluja ja vuosisadan suurmiehiä on tarjoiltu tämän syksyn muodin mukaisesti joka lehdessä, mutta The Economistin paketti osoittautui lukemisen arvoiseksi: yli neljäkymmentä sivua tarkkanäköisiä kehityskaaria talouden ja politiikan alueilta, Hitleriä ja Stalinia unohtamatta.
    Kuin oliivina vodka martinissa paketista pisti silmään parin sivun tiivis analyysi ympäristöasioista. Tässäkö haastaja Lester R. Brownin vuotuiselle Maailman tila -raportille?
    Eipä sentään. Pontevalla sloganilla "Kestävä planeettamme" otsikoitu artikkeli osoittautui yritykseksi kertoa, että maapallo on paljon paremmassa kunnossa kuin luullaankaan.

Lehti huomauttaa maailman väkiluvun kolminkertaistuneen vuosisadan kuluessa, taloudellisesta tuotannosta puhumattakaan. Jos ihmiset eläisivät ja kuluttaisivat kuten vuosisadan alussa, 1950-luvulla tai vielä 1980-luvulla, maailma olisi tärveltynyt elinkelvottomaksi. Se, että niin ei ole käynyt, on markkinahintojen, teknologisten innovaatioiden ja yhteiskunnallisen kehityksen ansiota. Demokratioissa kehitys on ollut erityisen suotuisaa, koska hallitukset ovat vastanneet kansalaisten vaatimuksiin elinkelpoisesta ympäristöstä.
    Erityisen selkeästi vuosisadan kehitys todistaa The Economistin oman ydinsanoman: rikkaus ja vapaus ovat tie onneen. Maan vaurastuminen johtaa myös sen ympäristön puhdistumiseen ja tervehtymiseen. Tästä todisteeksi lehti esittelee ilmansaastepitoisuuksien laskevia käyriä Britannian ja Yhdysvaltojen kaupunkialueilta vuosina 1974– 1997. Käyrät osoittavat, että rikkidioksidi-, lyijy- ja häkäpitoisuudet ovat laskeneet dramaattisesti viimeisten 20 vuoden aikana.
    Vesistöjen saastuminen on niin ikään saatu kuriin rikkaissa maissa. Ympäristöongelmista on tullut köyhien ja autoritaarisesti hallittujen maiden ongelmia. Lehden mukaan kysymys on lopulta siitä, miten saada köyhät maat demokratian ja vaurastumisen tielle.

The Economistin teeseissä on toki paljon perääkin. On ilmeistä, että köyhyydessä elävät ihmiset eivät piittaa ympäristöstään senkään vertaa kuin rikkaat. On myös totta, että protektionismi on tehnyt paljon pahaa jälkeä ympäristölle johtaessaan hiilikaivostoiminnan tai kalastuksen vastuuttomaan tukemiseen useissa maissa.
    Rikkaiden elämäntapaa koskevissa ongelmissa lehti sen sijaan sortuu joka kohdassa lähes täydelliseen sokeuteen. Lehti myöntää, että markkinoilla on vaikeuksia hinnoitella ilman tai veden saastumista silloin kun yritysten ja kansalaisten edut ovat ristiriidassa keskenään. Mutta mikä on johtopäätös? Huoleton optimismi. Ilmaston lämpeneminen, metsien häviäminen ja biodiversiteetin tuhoutuminen mainitaan ohimennen, mutta vain epävarmoina ennusteina, joiden varaan talousmiehen ei ole syytä rakentaa suunnitelmiaan.
    Vapaata maailmankauppaa suositteleva The Economist tulee rajanneeksi ympäristön tarkastelun sopivan tiukasti niin, että maapallon kannalta kaikkein oleellisimmat tunnusluvut jäävät ulkopuolelle. Ihanteeksi nousee amerikkalainen talouselämä – ilmeisesti myös Yhdysvaltojen ympäristöpolitiikka.
    Ei hyvältä näytä. Jään odottelemaan Lester R. Brownin joukkueen seuraavaa raporttia. o




ETUSIVULLE