Kolumni
Anto Leikola

Postit ja pankit

Suomea ei pidä johtaa kuten Euroopan unionin haarakonttoria.

JOKUNEN aika sitten haastateltiin televisiossa entistä ministeriä ja entistä pääjohtajaa Pekka Vennamoa, joka oli kirjoittanut kirjan siitä miten hän oli saanut lähtöpassit Sonerasta. Kirjaa en ole lukenut, mutta haastattelun näin. En osaa ottaa kantaa siihen, tehtiinkö Vennamolle oikeutta vai vääryyttä, mutta eräs asia haastattelussa hätkähdytti.
    Vaikutelmakseni tuli, että niin kauan kuin haastateltava oli politiikassa, hän ajatteli unohdettua kansaa ja puhui sen puolesta, mutta kun hänestä tuli "yritysjohtaja", hän alkoi ajatella yritysjohtajan tapaan, miten firma parhaiten saisi voittoa, ja unohdettu kansa unohtui sen tien.
    Jäin ihmettelemään, eikö miehellä ollut mitään omaa maailmankatsomusta, omaa käsitystä asioista, omaa ajatusta siitä, mihin maailman on menossa ja mitä sille voisi tehdä.

Lieneekö näitä paljonkin, näitä tuuliviirejä, jotka pelaavat väliin politiikassa, väliin liikemaailmassa, sotkevat siinä puurot ja vellit keskenään ja heittävät tikkaa päälle? Pelkäänpä että niitä on liiankin kanssa.
    Tämä kaikki tuli mieleeni lukiessani, että Postipankki ("Leonia") lähtee posteista ja postit joutunevat taas lakkautuslistoille. Tilanne on jo nyt huolestuttava. Kävin takavuosina, kun posteja oltiin lopettamassa – niiden piti muka olla kannattavaa bisnestä eikä kansalaisten palvelua – erään karvalakkilähetystön mukana silloisen liikenneministeri Kanervan puheilla, mutta eipä hänkään saanut mitään toimeksi eikä aitona poliitikkona edes kehdannut sanoa, että mitäpä maalaismummot posteilla ja pankeilla tekevät, raha se on joka ratkaisee.

Nykyään tämäkin näköjään kehdataan jo avoimemmin sanoa. Ja kuitenkaan asian ei pitäisi olla aivan niin yksinkertainen. "Koti on yhteiskunnan sydän", oli vanhastaan Kotiliesi-lehden mottona, joskin huomaan sen jossain vaiheessa unohtuneen pois. Lause oli hyvä, se pani ajattelemaan, yhtyipä siihen tai ei.
    Mutta yhtä lailla ovat koulut ja kirjastot, postit ja pankit, ei niinkään firmoina ja laitoksina vaan tiloina ja paikkoina yhteisöjensa sydämiä. Niiden kuoltua kuolevat kylät, maaseutu surkastuu, koko Suomi ellei kuole niin ainakin olennaisesti kutistuu ja kurtistuu. Alkaako koko maa pian olla pelkkää Euroopan unionin haarakonttoria, jonka ylläpidostä päätetään jossain missä jonkin Suomen olemassaolostakaan ei ole paljon väliä, raha kun ratkaisee?
    On sanottu, että tulevaisuudessa presidentin pitäisi olla ennen kaikkea mielipidejohtaja ja suunnannäyttäjä, kun poliittista valtaa ei ole niin kuin ennen. Tässä saattaisi olla presidenttiehdokkaillekin puheenpidon aihetta: onko Suomi – posteineen, pankkeineen, kouluineen, kirjastoineen ja muine palveluineen – ensi vuosisadalla enää pelkkä bisnes vai yhä meidän kaikkien yhteinen kotimaa? o



ETUSIVULLE