Viikon visiitti
Merikukka Forsius

Humanismi kunniaan!

Sivistys ei synny sirpaleista.

LUIN ÄSKETTÄIN Anja Snellmanin kirjan Paratiisin kartta. Se kertoo opettajasta, joka jakaa elämäänsä samojen oppilaiden kanssa ekaluokasta aina lukion päättymiseen asti.
    Lukukokemus teki minut haikeaksi, surulliseksikin. Eniten minua sävähdytti kirjassa silmiini osunut viittomakielen ilmaus luokkatoverista: ensin viitotaan luokka ja sitten "kasvaa yhdessä".

Kuntien päätösvalta on lisääntynyt koulutusta koskevassa päätöksenteossa, valitettavasti käsi kädessä laman kanssa. Lama kuristi koulutointa, karsi tukiopetuksen, kerhotunnit ja leikkasi erityisopetuksen resursseja. Jäljelle jäi peruskoulun torso, joka urheasti pyrkii vastaamaan postmodernin ajan haasteisiin.
    Peruskoululle sallitaan vapauksia: joka koululla on oma opetussuunnitelma tuntimäärineen ja painotuksineen. Koulut profiloituvat. Projektit, teemapäivät, retket ja tapahtumat kuuluvat koululaisen arkeen. Oppilaille tarjoillaan valintoja jo ekaluokalta lähtien.
    Murrosikäiset opiskelevat jaksotusperiaatteella vaihtelevissa ryhmissä, ja lukiossa on siirrytty niin sanottuun luokattomaan lukioon. Käsite "meidän luokka " on jäämässä historiaan.

Tekniikan hallinnoimassa yhteiskunnassa inhimillinen sivistys on kuolemassa sukupuuttoon. Katoavan yleissivistyksemme syyt löytyvät osittain taito- ja taideaineiden vähäisyydestä sekä humanististen aineiden vähättelystä. Peruskoulu on myynyt itsensä markkinoille, kysynnän ja tarjonnan kilpakentille sekä hurahtanut tiedon ja tekniikan ylikorostamiseen. Lapsen kehittäminen tuntevaksi ja inhimillisesti sivistyneeksi yksilöksi on jäänyt toiselle sijalle.
    Musiikilla, kuvataiteilla, liikunnalla ja monipuolisella ilmaisulla on tärkeä tehtävä ihmiseksi kasvamisessa. Lapsi, jolta puuttuu vaikkapa matemaattinen lahjakkuus tai kielellinen nokkeluus, voi kokea olevansa arvostettu saadessaan tunnustusta liikunnallisesta notkeudestaan, upeista maalauksistaan tai kekseliäistä käsitöistään.
    Opettajalta vaaditaan vain taitoa löytää lapsen hyvät puolet, "se jokin", josta kiittää ja kehua. Humanistiset aineet on nostettava kunniaan. Niiden merkitys lapsen kehitykselle on vähintään yhtä tärkeä kuin matematiikan, kielten tai luonnontieteiden osaaminen.
    Valinnaisuus on tiettyyn rajaan asti hyvä asia. Valitsemisella lapsi ottaa vastuuta omasta oppimisestaan. Parhaimmillaan valinnaisuus monipuolistaa oppisisältöjä ja tuo kaivattua vaihtelua koulutyöhön. Erilaiset opetustyylit virkistävät murrosikäisiä, ja nuoret pystyvät hyödyntämään valinnaiskursseilla omia erityistaitojaan.
    Kuitenkaan valinnaisuutta ei tulisi toteuttaa perusopetuksen kustannuksella. Valintamyymäläideologiaa liiaksi painottava koulu kasvattaa lasta päinvastaiseen suuntaan kuin toivomme. Koulu viestittääkin lapselle näkemystä, että elämässä kaikki onkin valittavissa. Epämieluisia tai sitkeyttä vaativia asioita ei tarvitsekaan kestää. Tiuhaan vaihtuvat ryhmät koulivat hänet tehokkaasti erilaisten ihmisten pintapuoliseen kohtaamiseen, mutta pysyvään ihmissuhteeseen liittyvä vaivannäkö ja kiintymys jää kokematta.
    Levottomassa yhteiskunnassa ja vaikeissa perhetilanteissa edes koulun pitäisi edustaa rauhallista elämänpiiriä, jossa lapsi tuntisi olonsa turvalliseksi: tuttu ryhmä, rauha tehdä työtä, hyvä aikuissuhde. Mitä pienempi lapsi, sen tärkeämpää tämä on.
    Tietoa ja tekniikkaa yksipuolisesti vaaliva koululaitos vähäisillä tunneillaan ei pysty johdattamaan lasta inhimillisen sivistyksen lähteelle. Matkaseuraksi tarvitaan myös aimo annos humanismia, aikaa ja yhdessä kasvamista. o

Kirjoittaja on Vihreän liiton kansanedustaja.



ETUSIVULLE