Pääkirjoitus
Jyrki Räikkä
Tshetsheniasta ikuisuuteen?

Yhteinen viholliskuva luo kyseenalaista veljeyttä.

VENÄJÄN PÄÄMINISTERI Vladimir Putinin uskottiin joutuvan tiukkaan paikkaan viikon takaisessa Euroopan unionin ja Venäjän huippukokouksessa. Jopa Suomen ulkoministeriön edustajat olivat lupailleet, että Putin velvoitetaan Helsingissä esittämään Tshetshenian sodan poliittinen ratkaisumalli.
    Toisin kävi. Putinin jäljiltä Helsinkiin ei jäänyt kuin ristiriitaisia tietoja ja yleistä hämmennystä, eikä Venäjän poliittisesta tai taloudellista painostuksesta näkynyt häivääkään. Pääministeri Paavo Lipposta Putin vielä erikseen kiitti suureksi Venäjän ymmärtäjäksi. Lipposen ei tosin ymmärryksessään yksin, myös aina aurinkoinen Javier Solana huokui sympatiaa Venäjän terrorismin vastaiselle taistelulle.

Venäjä on siis osittain onnistunut yrityksissään luoda länsimaihin outoa kohtalonyhteyttä, jossa Venäjä kantaa kortensa kekoon islamilaisen uhan torjumiseksi. Kun etenkin Yhdysvallat on useasti pyhittänyt voimakeinonsa vetoamalla terrorismin torjumiseen, Venäjä varaa itselleen oikeuden tehdä samoin.
    Venäläisiin kerrostaloihin tehdyt pommi-iskut ovat terroritekojen synkässä sarjassakin poikkeuksellisen kauhistuttavia. Mutta vaikka tekijät olisivat tshetsheenejä – mistä ei ole varmuutta – se ei oikeuta Venäjää rankaisemaan koko kansaa.
    Jos venäläisten kohteekseen nimeämät terroristit edes ovat Groznyissä, syylliset ovat siviiliväestöä paremmassa turvassa. On selvää, että venäläisten tshetsheeneille langettama kollektiivinen rangaistus – jota vain vahvistaa Ingushetiaan pyrkivien pakolaisten reitin sulkeminen – lietsoo sen uhreissa uutta kaunaa, joka ei ainakaan aseta pidäkkeitä venäläisiin kohdistuvalle terrorismille. Valitsemallaan taktiikalla Venäjä voi lopettaa terrorismin vain suorittamalla täydellisen kansanmurhan.
    Putin on tosin vakuuttanut neuvotteluhalukkuuttaan, kunhan löytää kumppanikseen jonkun, jolla "ei ole verta käsissään". Se käy sitä vaikeammaksi, mitä pitempään venäläiset Groznyitä moukaroivat.

Vaikka Venäjän suurvalta-aseman rapautuminen on tuonut maan uudella tavalla kansainvälisen politiikan moraalin piiriin, maan poliittisesta epävakaudesta on paradoksaalisesti tullut käyttökelpoinen neuvotteluvaltti. Niin kauan kun kansainvälisen yhteisön painostuksen vihjataan johtavan siihen, että vallan kahvaan pääsevät entistä yhteistyökyvyttömämmät henkilöt, Venäjä voi toimia moraalisena vapaamatkustajana.
    Uhka on todellinen ja Venäjällä kaikki mahdollista, mutta siinä on mukana myös bluffia, jonka läpi näkyy sekä lännestä että idästä. Riskien kiistaton olemassaolo antaa kuitenkin moraalittoman selkänojan toimettomuudelle ja johtaa kyynisyyden kierteeseen, joka käytännössä siunaa etupiiriajattelun.
    Entisen Neuvostoliiton alueen turvallisuusarkkitehtuuri muistuttaa hieman Töölönlahden suunnittelua: toisiinsa sopimattomista paloista yritetään väkipakolla luoda yhtenäistä kokonaisuutta. Tilannetta voitaisiin ehkä parantaa sellaisilla alueellisilla vakaussopimuksilla, joita Heidi Hautala on esittänyt Balkanin mallin mukaisesti sovellettavaksi myös Kaukasukselle. Keskiviikkoinen verilöyly Armenian parlamentissa ja Valko-Venäjän presidentin Aljaksandr Lukashenkan uhittelu Venäjän duumassa vain alleviivaavat tarvetta. o



ETUSIVULLE