Kolumni
Irina Krohn

Toinen kieli poskessa

Äidinkieli uppoaa mieleen kuin veitsi voihin.

"NU ÄR DET TID ATT SLUTA."
    "Ny är det tid att sluta."
    "Ei, äiti, ei ny vaan nu, se on nyt eikä uusi."
    Hämmentyneenä rupean kuuntelemaan ääntämystäni ja huomaan sen kehnoksi. Pyydän poikaani opettamaan ja yritän itse toistaa perässä. Hetken kuluttua kuusivuotias vaikuttaa tyytyväisemmältä ja loru saa loppunsa.
    "Tack för idag och hejsan."

Suomenkielinen poikani on aloittanut ruotsinkielisen esikoulun. Parin kuukauden shokin ja alkuhankaluuksien jälkeen ihmettelen jälleen lasten omaksumiskykyä.
    Kävin itse aikanani ruotsinkielisen leikkikoulun, mutta varsinaisen kouluni jouduin aloittamaan amerikanenglanniksi Manhattanilla. Ensimmäisenä koulupäivänäni osasin vain äidin murrosikäiseltä siskolta opitut kolme sanaa: yes, no, boyfriend. Muutaman kuukauden kuluttua osasin jo lukea ja kirjoittaa englantia, leikkikoulun ruotsi toimi kai siinä siltana. Sitten, ikävä kyllä, ruotsi unohtui.

Illalla selkää venyttäessäni huomaan harjoittelevani mielessäni ruotsin u-äänteitä. Tunnen aivojeni kieppuvan pääkopassa niin kuin joskus muinoin avaruusgeometriaa hahmottaessani.
    Tavoittelemani asian osaaminen tuntuu niin vaikealta, että yritän jotenkin asettaa ensin työkalua eli päätäni oikeaan asentoon ennen kuin edes yritän. Mies lukee lapsille iltasatua. Ronja Ryövärintyttären kakkiais-menninkäiset ja rosvojen hemmetit ja paskapäät naurattavat lapsia. Äidinkieli tuntuu uppoavan kuin veitsi voihin, Jerry Cottonia lainatakseni.

Sivistysvaliokunnan jäsenenä saan olla tekemässä vuosituhannen viimeistä suurta koulutus- ja kasvatusuudistusta. Julkista keskustelua leimaa kaksi aikuisten asiaa. Sosiaalikasvattajat ja sosionomit haluavat viiden vuoden siirtymäaikaa tarpeelliselle pedagogiselle lisäkoulutukselleen. Elinkeinopiirit ja kokoomus ajavat esikoulun myötä kuusivuotiaita oppivelvollisuuteen, jonka loppupäästä "finninaamat" saataisiin sitten vuotta nuorempina jatko-opintoihin ja työelämän intressipiiriin.
    Kummatkin ideat ovat mielestäni huonoja. Poliittisten vääntöjen sijaan mielestäni pääpaino pitää olla opetussuunnitelmien teossa lapsillemme. Haluamme kasvattaa heistä oppivia, itsetuntoisia ja sosiaalisia, oli lapsen matka sitten hankala tai helppo.

Kaikilla kuusivuotiailla on kuitenkin kielellisesti herkkä kausi. Äidinkieli vahvistuu juttelemalla ja satuja lukemalla. Koskaan ei voi osata äidinkieltään liian hyvin. Jokainen vivahde lisää tarkkuutta tunteiden ja ajatusten jäsentelyyn ja luomiseen. Lapset ovat foneettisesti oppivaisia. Eri kielien intonaatiot tarttuvat mieleen siinä kuin lorut tai laulut. Ny:n ja nu:n välillä on pitkä matka.
    Vaikka kannatankin lämpimästi kielikylpyjä ja sen sellaista, en suinkaan usko, että kaikkien äidinkieli on vielä kuusivuotiaana vahva. Uusi kieli voi jollekin olla myös oppimisen este. Olen kuitenkin varma, että esikoululaisten kannattaisi kuunnella ja opetella lausumaan ja laulamaan kymmenen vaikkapa ruotsin- tai englanninkielistä lorua tai laulua. o



ETUSIVULLE