Pääkirjoitus
Jyrki Räikkä
Yleissivistystä vai ylikouluttautumista?

Oppi ei aina lyö leiville, mutta kaataako se ojaan?

OPETUSMINISTERIÖN laatima ehdotus koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaksi vuosille 1999–2004 on viime viikkoina narskunut kriitikoiden hampaissa. Erityisen vaikea pala esimerkiksi yliopistoille ja työnantajajärjestöille on ollut ohjelmaan kirjattu tavoite, jonka mukaan 70 prosentille nuorisoikäluokasta tarjotaan mahdollisuudet yliopisto- tai ammattikorkeakouluopintoihin.
    Määrällinen tavoite on kieltämättä raju, mutta muuten mietintö vain vahvistaa jo jonkin aikaa vallalla ollutta kehitystä. Ammattikorkeakoulujen verkosto kasvaa ja tihenee. Muut ammatilliset oppilaitokset tavoittelevat tieteellistä pätevyyttä hävittämällä viitteet opistotasoisuudestaan, esimerkiksi ristimällä itsensä uudelleen instituutiksi. Nimenmuutos ei tietenkään laitosta paranna, jos ei pahennakaan.

Koulutuspolitiikka joutuu hakemaan suuntaansa melkoisessa odotusten ristiaallokossa. Ammattikorkeakoulut kurottavat akateemiseen arvostukseen jatkotutkintojen ja kasvavan tutkimustoimintansa avulla. Rajaa yliopistoihin hämärtää entisestään se, että alempien korkeakoulututkintojen asema on vahvistumassa perinteisen maisterintutkinnon rinnalla. Asemastaan huolestuneet yliopistot yrittävät puolustautua omaksumalla opinto-ohjelmiin bisneskoulutusta ja hakemalla yhteyksiä liikemaailmaan, jotta tutkimustyöllä olisi entistä enemmän kaupallisia sovelluksia. Tämä ei välttämättä lisää erottuvuutta ammattikorkeasta, voi käydä jopa päinvastoin.
    Rajankäynti sivistyksen ja koulutuksen välillä on vaikeaa. Kun työelämässä vaadittava osaaminen sirpaloituu ja muuttuu luonteeltaan entistä teknisemmäksi, laajan yleissivistyksen markkina-arvo on vääjäämättä laskussa. Ammatillinen täsmäkoulutus maksaa todennäköisemmin ja nopeammin itsensä takaisin yhteiskunnalle kuin esimerkiksi humanistisesti painottunut akateeminen loppututkinto, joka ei tarjoa suoria ammatillisia valmiuksia.

"Kohdentamattoman" korkeakoulusivistyksen hankkimisen motivaatiota heikentävät myös varoitukset siitä, ettei koulutusta vastaavaa työtä ole välttämättä tarjolla. Viimeksi maanantaina palvelualojen työnantajat muistuttivat, että heidän uusista rekryyteistään vain neljännes on korkea-asteen työntekijöitä: useampi pääsee sämpylän syrjään kiinni pelkällä peruskoulupohjalla – muun muassa hampurilaisravintoloiden palveluksessa.
    Koulutusta kannattaa toki kehittää kaikilla asteilla siihen suuntaan, että se tarjoaa entistä paremmat ammatilliset valmiudet. Samalla on kuitenkin pidettävä huoli siitä, ettei yleissivistys lennä opinahjojen bisnesimagon kuurausveden mukana likaviemäriin. Jos koulutuksen päämääräksi asetetaan yksinomaan työvoima- ja pääomamarkkinoilla välittömästi vaihdantakelpoinen tietotaito, se kaventaa ihmisen pelkäksi ammatilliseksi suorittajaksi. Lisäksi tiukasti suitsitut putki- ja täsmätutkinnot kaventavat koulutuksellista diversiteettiä, jolla on pitkällä tähtäyksellä myös kansantaloudellista merkitystä. o



ETUSIVULLE