Suoraa toimintaa, mutta avoimesti / Vihreä Lanka 22.10.1999

Suoraa toimintaa, mutta avoimesti

Asialla
Esa Konttinen toimii Suomen Akatemian vanhempana tutkijana Jyväskylän yliopiston sosiaalitieteiden ja filosofian laitoksessa tutkimusalanaan ympäristöliikkeet ja aktivistit. Hänen hiljattain ilmestyneessä kirjassaan Ympäristökansalaisuuden kyläsepät (SoPhi 1999) tarkastelun kohteena ovat Suomen luonnonsuojeluliiton 205 paikallisyhdistyksen puheenjohtajat vuonna 1998.
Esa Konttinen
MIELIKUVA suorasta toiminnasta kytkeytyy yleensä avoimeen konfliktiin: nuoria estämässä välitöntä ympäristötuhoa tai leikkaamassa eläinhäkkien teräsverkkoja. Ainakin ympäristöliikkeen tapauksessa on kuitenkin hyödyllistä ulottaa käsite laajemmalle, niin että se kattaa yleensä sellaisia ympäristöön (sosiaaliseen ja luontoympäristöön) vaikuttamisen muotoja, jotka ohittavat edustuksellisen poliittisen järjestelmän.
Suoran toiminnan laaja ymmärtämistapa auttaa näkemään yhteyksiä ilmiöiden välillä, jotka jostain toisesta näkökulmasta voivat näyttää peräti vastakkaisilta. Niinpä Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistykset turvautuvat hyvin toisentyyppiseen suoraan toimintaan kuin mitä 1990-luvun puolivälissä julkiseksi kamppailuksi purkautuneen eläinoikeusliikkeen ekotaasit ilmentävät. Kuitenkin ympäristöyhdistyksillä on myös useita yhteisiä piirteitä nuorten ryhmien kanssa.

Paikallinen ääni
herätyskellossa

Ympäristöyhdistykset ovat poliittisia. Poliittisuus ilmenee selkeästi aktivistien yhdistyksilleen antamista merkityksistä. "Ympäristön paikallinen ääni", "yhdyskunnan omatunto ympäristökysymyksissä", "ainut vaikutuskanava kunnan ympäristökysymyksissä" ja "herätyskello" ovat usein toistuvia luonnehdintoja näissä itsemäärittelyissä. Taustalta voi nähdä vahvan moraalisen latauksen: tästä lohkosta ei paikallistasolla riittävästi huolehdita, siksi on pakko toimia.
Yhdeksän kymmenestä paikallisyhdistysten puheenjohtajista antaa poliittisen, so. sosiaaliseen ympäristöönsä vaikuttamaan pyrkivän merkityksen yhdistykselleen. Siitä kumpuava toiminta kanavoituu viranomaisille ja poliitikoille osoitetuksi kannanotoiksi ja vaatimuksiksi.
Ympäristöyhdistysten (suoraa) toimintaa ovat myös luontopolkujen rakentaminen ja ketotalkoot, kannanotot tiedotusvälineille, yleisöluennot, kierrätystorit ja kompostointiopastus. Varsinaisia mielenosoituksia järjestetään harvemmin, mutta melkein kaikki yhdistykset ovat osallistuneet paikallista ympäristökysymystä koskevaan kiistaan. Myös luontopoluilla ja linnunpönttöjen rakentamisella on luontoarvojen tunnetuksi tekoon ja esimerkkinä toimimiseen kytkeytyvä vaikuttamisen tehtävänsä.

Lainvastaisesti
vain äärioloissa

Ympäristöyhdistykset tähdentävät kaikessa toiminnassaan valistusta ja järjestystä. Ne toimivat kansallisen kollektiivisen toiminnan pitkän, rauhanomaisen linjan mukaisesti ja korostavat laillisuutta. Lain rikkominen on sallittua ääritilanteessa vasta, kun muut keinot on käytetty.
Tavanomaisia yhteistyökumppaneita ovat samaan kulttuuriseen koodiin pitäytyvät aikuismaailman yhdistykset, kuten asukas- ja kotiseutuyhdistykset. Sen sijaan juuri mitään yhteyksiä ei ole uusimman protestiaallon yhdistyksiin. Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistykset edustavat siten selkeästi kansallisen kulttuurin perinteeseen nojautuvaa kansalaisyhteiskuntasektoria.

Ekotaasit ei, Koijärvi kyllä
Ekotaasityylinen suora toiminta, puhumattakaan radikaaleimmista muodoista, tuomitaan yhdistyksissä yleisesti. Vain runsas kymmenesosa puheenjohtajista hyväksyy, kun kolme neljäsosaa torjuu omaisuuteen kajoavat iskut. Erimielisyys koskee oleellisesti keinoja, ei yhtä suuressa määrin tavoitteita. Melkein puolet puheenjohtajista ilmoittaa näet, ettei hyväksy turkiseläinten tarhausta. Koijärvi-tyyppinen avoin toiminta hyväksytään. Koijärvi-liikkeestä onkin tullut vakiintuneen ympäristöliikkeen symboli ja ikoni.
Ympäristöyhdistysten valistuskeskeistä suuntautumista voi ymmärtää myös aktivistikunnan koostumuksen näkökulmasta. He ovat keski-ikäisiä ja usein varsin korkeasti koulutettuja. Opettajia on jopa yli neljännes paikallisyhdistysten hallitusten jäsenistä. Jos ketkään, niin opettajat edustavat kansallisen kulttuurin pitkää linjaa ja tuovat myös ammattinsa valistuskeskeistä eetosta yhdistysten toimintaan.
Kollektiivisen toiminnan muodot on siis vahva ympäristöliikettä jakava vipusin. Oma osansa jakoihin on sillä, että uusimman protestiaallon moninaiset ryhmät leimautuvat helposti median luoman hyvin yksipuolisen, ilmiötä niputtavan stereotypian mukaisesti. Stereotypiat omaksutaan kovin helposti.

Murskakritiikki
päätöksentekijöille

Paikallisen edustuksellisen järjestelmän kärkäs kritiikki on ominaista Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistysten aktivisteille. Yhdistysten puheenjohtajille esitettiin kymmenen vaikuttajaosapuolen luettelo ja heitä pyydettiin arvioimaan, kuinka hyvin kukin osapuoli toimii paikallisten ympäristösuojelun edistäjinä.
Kunnanjohtajat ja paikalliset puoluejärjestöt saivat tässä arviossa osakseen murskakritiikin. Seitsemän kymmenestä valitsi niiden kohdalla äärivaihtoehdon eli "ei edistä luonnonsuojelua juuri mitenkään". Arviot olivat samankaltaisia eri puolella maata ja erilaisissa toimintaympäristöissä.
Ympäristöyhdistyksissäkin koetaan vahvasti, että päiväkohtaiset poliittiset tarpeet ja muut "välttämättömyydet" työntävät pitkän tähtäimen ympäristönäkökohdat ikään kuin odottamaan vuoroaan — ja että tämä tilanne on pysyvä. Kuuluisa läpäisyperiaate on jäänyt tyhjäksi iskusanaksi.
Kuntaorganisaatioon ei kuitenkaan suhtauduta eriytymättömästi. Myönteisimmät arviot saivat osakseen kunnalliset ympäristösuojelusihteerit, joiden ympäristösuojelullinen merkitys katsottiin jopa paikallisia ympäristöaktivisteja suuremmaksi.
Toisaalta osoitetaan selvästi myös halua yhdistysten aktiivisemmalle osallistumiselle paikallisen ympäristönsuojelun suunnitteluun. Yhdistysten asiantuntemusta halutaan käytettävän nykyistä enemmän esimerkiksi luontokohteiden inventoinneissa ja kaavoituskysymyksissä.

Etäisyyttä
puoluejärjestöihin

Tutkimus on usein maininnut niin sanottujen uusien yhteiskunnallisten liikkeiden yhteiseksi piirteeksi privaatin arkielämän ilmiöiden, kuten ruumiillisuuden ja seksuaalisuuden, lähiympäristön laadun, elämäntyylien ja -tapojen politisoinnin. Yhteistä on myös edustuksellisen päätöksentekojärjestelmän ja puoluelaitoksen kritiikki. Erityisesti arvostellaan välineellistynyttä politiikantekoa.
Omat ryhmät ovat enemmän kuin poliittisen vaikuttamisen instrumentteja. Ne ovat myös identiteettiyhteisöjä, joissa omaa persoonallisuutta toteutetaan. Nämä tunnuspiirteethän ovat hyvin vahvoja ympäristöprotestin uusimman aallon nuorten ryhmissä.
Yhteydet puuttuvat paikallisiin poliittisiin järjestöihin ylipäätään. Ympäristöyhdistysten poliittisuus keskittyy yhteen teemaan, mutta potentiaalisen osallistujakunnan suhteen se on mahdollisimman laaja-alaista. Mukaan toimintaan halutaan kaikki puoluekannasta tai sosiaalisesta viiteryhmästä riippumatta.
Ympäristöyhdistykset katsovat edistävänsä yleistä hyvää. Liittoutuminen jonkin poliittisen järjestön kanssa voisi leimata yleisen hyvän intressin erityisintressin yhteyteen, minkä taas pelätään sulkevan pois runsaasti potentiaalisia toimijoita. Siksi etäisyyttä puoluejärjestöihin otetaan tietoisesti. o




ETUSIVULLE