Hullut päivät
Marko Latvanen

Riekutaan ostarilla!

Tavaramarkkinoiden action kylmää.

SE TAISI OLLA kantaaottavaa ja osallistuvaa 70-lukua, kun sellainen sana kuin "kerskakulutus" uiskenteli suomen kieleen. Se tarkoitti kaiketi sitä, että sodan ja pulan kokeneiden mielestä ihmiset olivat alkaneet hankkia enemmän roinaa kuin tarvitsivat tai edes pystyivät järkevästi käyttämään; ostamaan ostamisen vuoksi.
    Vanhan sääty-yhteiskunnan jäänteiden keskiluokkaistuessa ja perinteisten luokkasymbolien hävitessä status piti kuitenkin merkitä jollain tavalla, ja mikäs sen näppärämpää kuin osoittaa arvonsa sälän määrällä. 80-luvun iloisina vuosina tämä prosessi raffinoitui koskemaan enemmän laatua (siis hintaa) kuin määrää. Massabrandit syntyivät, lacostet ja calvinkleinit. Sitten tuli se lama, jolloin menestystä oli, jos ei tarvinnut ruinata sossusta ruokarahaa.

Nyt, kun jonkinlainen uusi nousu on käynnissä, voimme havainnoida autenttista retroilmiötä: aidon 70-lukulaisen kerskakulutuksen paluuta. Juppikaudella suosittuja elitistisiä menestyksen merkkejä ei ole näköpiirissä kovin laajalti, vaan yhteisestä hyvinvoinnista nauttiva kansa juhlistaa parempia aikoja lievästi sanoen psykoottiselta vaikuttavalla käytöksellä. Tankki täyteen -aikojen paluu: pitää ostaa, kun halvalla saa.
    Toisin sanoen, pääkaupunkiseutu on saanut ilokseen peräti kaksi massiivista ostohelvettiä: yhden kodinkoneparatiisin ja yhden perinteisen "täällä on ihan mitä vaan" -tyyppisen hilpeän kuluttaja-Disneylandin, eräänlaisen mutatoituneen citymarketin.
    Molempien avajaiset käytiin ennennäkemättömän ostovimman vallassa, eikä pelkästään juhlatuulella. Gigantin avauspäivänä tuntikausia jonottaneet ja lopulta tyhjiä hyllyjä ihailemaan joutuneet eivät tainneet olla kovin otettuja. Jumbon avajaisissa, kehäkolmosen tukkineessa avajaisruuhkassa, hiiltynyt autoilija yritti tahallisesti ajaa liikennettä ohjanneen poliisin yli. Päivän aikana paikalla kävi 60 000 ihmistä; suunnilleen saman verran kuin suuren suomalaisen herätysliikkeen kesäjuhlilla yhteensä. Amen!

Pelkät mehevät avajaistarjoukset eivät riitä selittämään tätä massahysteriaa, etenkin kun Gigantin hintataso paljastui hyvin pian tavallista pesukone- ja telkkarikauppaa vastaavaksi. Helpointa taitaa olla selittää ilmiötä postmoderniksi karnevalismiksi, joka heijastaa kovia vuosia eläneen kansan vapautunutta riehaa parempien aikojen viimein saavuttua. Toisaalta, jos kansankapitalismi saa vesikauhua ja itsensäruoskijakulkueita muistuttavia muotoja, en ole alkuunkaan varma, onko juhlintaan lopultakaan aihetta.
    Samaan syssyyn tulee ajatelleeksi, olisiko tässä ilmiössä havaittavissa pääkaupunkiseudun tulevan kehityksen oireita. Useissa suurkaupungeissa on ollut vuosikymmeniä riesana inner city -syndrooma. Alun perin kantakaupungissa sijainneet palvelut ovat nostaneet maan hintaa, jolloin uusi rakennuskanta ja palvelut ovat keskittyneet kauemmas keskustasta. Ihmiset ovat muuttaneet palveluiden perässä, työpaikat ovat seuranneet, ja lopulta keskusta-alueet ovat tyhjenneet arkielämän täysipainoisesta hyörinästä ja jääneet jengien taistelukentäksi. "Sisäkaupungeista" puhuminen negatiivisessa mielessä ei ole suomen kielessä vielä vakiintunut termi, mutta mistäs tuon tietää...
    Tämä on tietenkin suhteettoman kärjistetty ja tahallisen synkkä visio, kun kyse on parista turhan pulleasta sekatavarakaupasta. Mutta ei kannata ajatella, ettei palvelujen ja kaupan keskittymisellä kantakaupunkien ulkopuolella olisi omia sosiaalisia sivuvaikutuksiaan. Yhdysvalloissa satunnainen matkailija voi tarkkailla paikallisissa shopping malleissa elävää kulttuuria, jossa idioottimaisella tavalla turvallinen, päämäärätön notkuminen ja mielijohteinen shoppailu ovat korvanneet niin perinteisiä yhteisöjä kuin itsepäistä individualismiakin.
    George Romeron huisassa zombie-leffassa Dawn of the Dead elävät kuolleet kerääntyvät suureen shopping malliin kuin sopulilauma meren rannalle, vaikka kannibaalivainajilla ei pitäisi olla ajatustoimintoja enää lainkaan. "Se on vaistonvaraista", eräs filmin elävistä päähenkilöistä filosofoi, "ne vaeltavat paikkaan, jossa ne eläessään tunsivat olevansa turvassa". o

Kirjoittaja on median ja arjen tarkkailija.



ETUSIVULLE