Kestävän kehityksen jäljillä / Vihreä Lanka 3.9.1999

Kestävän kehityksen jäljillä

Asialla
Maija Hakanen toimii Suomen Kuntaliiton ympäristöpäällikkönä.
Maija Hakanen
KESTÄVÄN KEHITYKSEN nimissä voidaan yhtä hyvin myydä katalysaattoreilla varustettuja autoja kuin kierrätyspaperista valmistettua vessapaperia. Kestävä kehitys on ollut perusteluna yhtä hyvin maallemuutolle kuin kaupunkirakenteen tiivistämiselle.
    Ekologisesti kestävän kehityksen konkretisointi on tuottanut jo uusia käsitteitä. Ympäristövara, ekologinen selkäreppu ja ekologinen jalanjälki ovat uusia mittareita, joilla ekologista kestävyyttä arvioidaan.

Puolitoista hehtaaria
per henkilö

Ekologinen jalanjälki on William Reesin ja Mathis Wackernagelin alun perin Kanadassa kehittämä menetelmä, jolla mitataan ihmisen vaikutusta luontoon. Mittayksikkönä käytetään ekologisesti tuottavaa maata. Ekologisen jalanjäljen maankäyttöluokkia ovat viljelymaa, laitumet, metsät, rakennetut alueet sekä energiankulutuksen eri tavoin vaatima maa-ala. Toimintoina siinä tarkastellaan ravinnontuotantoa, asumista, liikennettä sekä kulutushyödykkeiden ja palveluiden tuottamista.
    Jalanjälkiä on käytetty lähinnä kansakuntien vertailuihin. Earth Councilin julkaiseman raportin mukaan maailmanlaajuinen ekologinen jalanjälki on 2,3 hehtaaria asukasta kohti. Kun biologisesti tuottavaa maata on asukasta kohti käytettävissä vain noin 1,6 hehtaaria, ylittyy ekologisena jalanjälkenä laskettu maapallon tuottokyky tällä hetkellä 35 prosentilla.

Vienti ja tuonti vaikuttavat
Raportissa kansakunnat on laitettu järjestykseen ekologisten jalanjälkiensä mukaan. Suomi löytyy listalta yhdeksäntenä. Raportissa kansakuntien ekologista jalanjälkeä on verrattu myös niiden maantieteellisen alueen suuruuteen. Myös tässä listassa Suomi löytyy yhdeksäntenä, mutta nyt alhaalta päin laskien. Ekologisena jalanjälkenä ilmaistu suomalaisten kulutus mahtuu ekologisen kapasiteettimme rajoihin.
    Tästä ei kuitenkaan saa tehdä johtopäätöstä, että elämme kestävästi ekologisen tuottokykymme rajoissa. Ekologisen jalanjälkeen lasketaan suomalaisten oma kulutus eli siitä vähennetään vienti (ja lisätään tuonti). Suomen rooli metsä- ja metalliteollisuustuotteiden viejänä merkitsee ekologisen kapasiteetin käyttämistä paljon tehokkaammin kuin oma kulutuksemme kertoo.

Energia painaa
suurimman jäljen

Olen tarkentanut laskelmia keskimääräisen suomalaisen ekologisesta jalanjäljestä. Lisäksi olen tehnyt jalanjälkilaskelmat myös Helsingin, Tampereen, Kouvolan, Kuopion ja Mikkelin kaupungeille sekä muille Mikkelin seudun kunnille.
    Suomalaisen keskimääräinen ekologinen jalanjälki on 3,34 hehtaaria. Siitä energian osuus on 1,88 hehtaaria, ravinnontuotannon 0,47 hehtaaria, metsän 0,70 hehtaaria ja rakennetun maan 0,28 hehtaaria. Prosentteina tämä tarkoittaa, että energian osuus jalanjäljestämme on 57, ravinnontuotannon 14, metsän 21 ja rakennetun maan 8. Ekologista kapasiteettia Suomessa on 4,71 hehtaaria asukasta kohti.

Helsinki on eri maata
Asukasta kohti lasketut ekologisten jalanjälkien kuntakohtaiset erot osoittautuivat melko suuriksi: pienin jalanjälki (2,68 hehtaaria) oli 73 prosenttia suurimmasta (3,67 hehtaaria). Suurimmat kuntakohtaisia eroja selittävät tekijät olivat liikenteen ja asumisen energiankulutus, energiantuotannon polttoaineet sekä liikenteen ja asumisen käyttöön rakennetun maan määrä asukasta kohti.
    Vertailin kuntia myös sen suhteen, mikä on niiden ekologisen jalanjäljen suhde kunnassa olevaan ekologiseen kapasiteettiin tai niiden pinta-alaan. Tässä vertailussa kuntakohtaiset erot olivat vielä suuremmat kuin asukasta kohti tehdyssä vertailussa.
    Esimerkiksi Mikkelin seudun kuntien yhteen laskettu ekologinen jalanjälki on suuruusluokaltaan suunnilleen yhtä suuri kuin niiden hallinnollinen alue ja ekologinen kapasiteetti. Helsingissä puolestaan suhde on noin 100:1. On kuitenkin syytä korostaa, että nämä erot kertovat enemmän kuntajaotuksesta ja alueiden välisestä keskinäisestä riippuvuudesta kuin suoraan niiden suhteellisesta ympäristökuormituksesta.

Jalanjälki voi ohjata
suunnittelua

Mielestäni on tärkeää korostaa fyysisen, ekosysteemisen luonnon merkitystä yhdyskuntasuunnittelussa. Ekologisen jalanjäljen käsite on sidoksissa todellisiin luonnossa tapahtuviin prosesseihin ja tuo esille kestävän kehityksen kannalta oleellista tietoa, kuten maankäyttöä ja ravinnontuotannossa tarvittavaa maa-alaa koskevaa tietoa. Se myös kuvastaa alueiden välistä riippuvuutta seudullisella, kansallisella ja maailmanlaajuisella tasolla.
    Esimerkiksi helsinkiläisten kuluttamien elintarvikkeiden tuottamiseen tarvitaan Suomessa peltoalaa 160 902 hehtaaria ja laidunalaa 35 850 hehtaaria. Lisäksi tarvitaan peltoalaa Suomen rajojen ulkopuolella 18 047 hehtaaria. Yhteensä viljely- ja laidunalaa helsinkiläisten kuluttaman ravinnon tuottamiseen tarvitaan 214 800 hehtaaria. Tämä on yli 20 kertaa enemmän kuin Helsingin koko maa-ala. Viljelyalaa Helsingissä on vain vajaa 100 hehtaaria, mikä kattaa tarpeesta noin puoli prosenttia.
    Maankäytön osalta ekologinen jalanjälki kertoo, että rakennettujen alueiden määrä asukasta kohti vaihtelee kunnissa suuresti: pienimmillään se tutkituista kunnista on Helsingissä, vain 220 neliötä asukasta kohti. Maaseutumaisissa kunnissa se on kertaluokkaa suurempi: tutkituissa kunnissa 1770-3560 neliötä.

Kuntalaisten
tarpeet esiin!

Ekologinen jalanjälki ei kuitenkaan ole yksinään riittävä mittari edes ekologisesti kestävän kehityksen arviointiin ja mittaamiseen. Se osoittaa enemmänkin suuruusluokkia ja suuntaa. Se ei mittaa esimerkiksi uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä.
    Ekologisen jalanjäljen kaltaiset mittarit lisäävät tietoa kestävän kehityksen haasteista ja ekologisista reunaehdoista, mutta vasta kuntalaisten tarpeiden esille tuominen tuo keskusteluun laaja-alaisuutta ja vaihtoehtoja.
    Kestävän kehityksen laaja-alaisuus korostaakin paikallisten Agenda 21 -ohjelmien kaltaisten prosessien tarvetta. Mielestäni nykyistä kestävämpään kehitykseen tähtäävän muutoksen avainkysymyksiä kunnassa on järjestää konkreettiset edellytykset keskustelulle, suunnittelulle ja päätöksenteolle, jossa tieto ekologisista reunaehdoista ja kuntalaisten tarpeista kohtaavat.
    Kysymys on hyvin käytännöllisistä kunnan päätettävissä olevista asioista, kuten miten yhdyskuntatekniset maksut kohtaantuvat, minkälaista asuinympäristöä rakennetaan, minkälaisia kulkumuotoja liikenneinvestoinneissa suositaan jne. Samalla on kyse konkreettisista suunnittelukäytäntöjä, kuntalaisten osallistumista ja päätöksentekoa koskevista ratkaisuista. o

Teksti perustuu Hakasen väitöskirjaan "Yhdyskuntien ekologisesti kestävän kehityksen arviointi, kriteerit ja mittaaminen", joka tarkistettiin äskettäin Helsingin yliopistossa.



ETUSIVULLE