Viikon visiitti
Hannes Mäntyranta

Elämää suurempi piknik
Kuka varjelisi puistorauhaa?

EN TIEDÄ oikeista saavutuksista, mutta julkisuudessa helsinkiläisillä vihreillä on taipumus profiloitua omituisten otusten kerhona. Uusin esimerkki on elämää suuremmaksi käynyt pikniktaistelu.
    Joskus aikaan vihreys tarkoitti vielä luonnon suojelua myös omassa kehossa. Toista on nyt. Jos vihreät haluavat turvata nimenomaan "sivistyneen piknikkulttuurin", miten kummassa se voi tuhoutua julkisen juomisen kiellosta? Onko alkoholi sittenkin siinä kaikkein tärkeintä?
    Kun näin sanoo, saa vastaansa kysymyksen: "Luuletko tosiaan, että julkisen juomisen kielto poistaisi alkoholiongelmat". Ikään kuin kysymyksessä olisi joku logiikka.

Jatkaakseni latteuksia: onko joku tosiaan ajatellut juomisen vähenevän juomiseen kannustamalla? Kyllä – teekkarien raittiuskerhon tunnuslauseeksi mainittiin, että "viina ei lopu kuin juomalla".
    Mutta ollakseni asiallinen, en ole koskaan kuvitellut kieltojen vähentävän alkoholismia, vaan sen haittoja. En ole sitäkään mieltä, että alkoholismin hoito olisi vaihtoehto sen haittojen hoidon kanssa. Päinvastoin, minun mielestäni Suomessa tehdään erittäin paljon hyvää työtä molemmilla saroilla. Julkisen juomisen sallimista vastustan nimenomaan siksi, että se haittaa tätä työtä. Aion seuraavassa perustella, miksi.

Minulle on sanottu, että liikun väärissä piireissä, kun olen noin 14-vuotisen helsinkiläisyyteni aikana nähnyt vain yhden "sivistyneen piknikin". Se yksi oli poikkeus, joka vahvistaa säännön, todella: piknikille osallistui Otto Lehtipuu, yksin, Alueuutisten sivuilla ja mitä ilmeisimmin lehden kustantamana.
    Viimeistä lukua olen asunut Vesalassa kuusi vuotta. Kontulan metroasemalla olen nähnyt julkisesti vihreitä kaksien vaalien alla, viimeksi Osmo Soininvaaran ja sitä ennen Jussi Tarkkasen, mistä kiitokset. Muita ei ole näkynyt, mikä johtunee samasta syystä kuin kaupunginosan pikemminkin laaja eikä niin sivistynyt piknik-kulttuuri. Syöminen siihen kuuluu vain jos se on HK:n Sinistä tai vastaavaa.
    Kontulassa asuu paljon helsinkiläisiä, joiden elämä oikeasti kiinnostaa harvoja. Mutta kun kuluneena kesänä olen joutunut kävelemään kymmeniä kertoja Tokoinrantaa, olen hämmästynyt. En olisi uskonut, että Kontula-tyyppiset piknikit ovat siellä vieläkin yleisempiä.

Miten tämä on vaikuttanut asenteisiini? Myönteisyyteni alkoholismin hoidon suhteen ei ole ainakaan lisääntynyt, vaikka olen sitä yrittänyt. Syynä on erityisesti Hyvien Ihmisten mielenhallinta, jonka mukaan ongelmia eivät kärjistä silmille oksentavat humalaiset, vaan vaatteitansa siivoamaan joutunut veronmaksaja – jos hän suinkin kehtaa olla vihainen.
    Naisista, lapsista, turvallisuudesta ja viattomien kasvatuksesta en viitsi edes puhua, koska se on sosiaalipornoa. Hämmästyttävää kyllä, lasinsirpaleista, kaikkialla valuvasta kusesta ja koska hyvänsä sekavalla äänellä karjutusta suunsoitosta huolimatta jaksan vieläkin maksaa veroja, vaikka palvelut vähenevät kaiken aikaa.

Julkinen terveydenhoito meiltä on jo käytännössä kielletty, eikä suojatielle oikein uskalla enää astua. Koulujen kanssa saa olla tosi tarkkana, ettei työnnä lastaan suoraan huumekerhoon. Päivähoidon laatu riippuu lähinnä sattumasta.
    Mutta jos puistorauhaakin saa jatkossa vain maksamalla pääsylipun aidatulle alueelle, se on pakko etsiä jostakin muualta. o

Kirjoittaja on tekstinsuunnittelija mainostoimisto Brand Sellers DDB:n ympäristöyksikkö RIOssa.



ETUSIVULLE