Pääkirjoitus
Jyrki Räikkä
Merkillistä metsäpeliä

Brittijätti horjuu sertifiointitemppelin harjalla.

TAISTELU METSIEN EKOMERKINNÄSTÄ on siirtynyt poteroista avoimelle kentälle. Suomalaiset metsänomistajat ja teollisuus käänsivät selkänsä ympäristöjärjestöjen kannattamalle FSC-sertifioinnille, kun ne keskikesällä Pariisissa sopivat muiden FSC:tä vieroksuvien metsätalousjärjestöjen kanssa yleiseurooppalaisen metsäsertifointijärjestelmä PEFC:n luomisesta.
    Kahden keskenään kilpailevan kansainvälisen järjestelmän lisäksi eurooppalaisilla merkki- ja mielikuvamarkkinoilla liikkuu muitakin yrittäjiä, muun muassa suomalaisten itse kehittämä sertifiointimalli. Englanninkieliseltä lyhenteeltään FFCS se muistuttaa FSC:tä, mutta todellisuudessa se on suomalaisten metsäjärjestöjen toistaiseksi leimaamaton pääsylippu PEFC:hen – FSC:hen suomalaisten kotikutoisella sertifiointimallilla ei näillä näkymin ole mitään asiaa.

Hämmentävään aakkossoppaan on lisännyt oman mausteensa FSC:hen sitoutunut brittiläinen rakennus- ja sisustusketju B&Q, joka ilmoitti heinäkuun lopussa yllättäen hyväksyvänsä myymälöihinsä suomalaismerkin FSC:n rinnalle. Ketju perustelee suomalaissertifikaatin hyväksymistä sillä, että olisi epäoikeudenmukaista aiheuttaa lisäharmia suomalaisille puutavaran toimittajille "poliittisen ongelman tähden, joka ei ole heidän syytään". B&Q määrittää Suomessa esiintyneen poliittisen jännitteen syyksi ympäristöjärjestöjen ja yksityisten metsänomistajien välisen konfliktin ja antaa siitä eräänlaisen synninpäästön suomalaiselle metsäteollisuudelle.
    B&Q korostaa kuitenkin, ettei suomalainen standardi ole tasa-arvoisessa asemassa FSC:n kanssa: suomalaissertifikaattia ei markkinoida yhtä ponnekkaasti, ja ajan myötä ketju ennustaa suomalaisten tuotteiden osuuden valikoimassaan vähenevän, ellei sille saada FSC-hyväksyntää.
    B&Q on vain yksi monista FSC:hen sitoutuneista yrityksistä, mutta sen miljardien puntien liikevaihto ja suomalaisen puun suuri osuus – noin viidennes – ketjun sisäänostoista antavat ratkaisulle laajempaa periaatteellista kantavuutta. Ketju ei voi nopeasti korvata suomalaista puuta FSC-sertifioiduilla tuotteilla, mutta se olisi voinut pitää suomalaistuotteet edelleen hyllyillään täysin sertifioimattomina. Ympäristöjärjestöjen riveistä onkin moitiskeltu B&Q:ta siitä, ettei yritys ole pysynyt lestissään, kun se on omin päin ryhtynyt suomalaisen sertifioinnin arvioitsijaksi ja valtuuttajaksi.

MTK on juhlinut B&Q:n päätöstä suomalaisen sertifioinnin riemuvoittona, kun taas metsäteollisuuden reaktiot ovat olleet varauksellisempia. Kysymys ei ole pelkästään retorisen perinteen eroista, sillä kansainvälisten markkinoiden näkökulmasta sertifiointia tarkasteleva metsäteollisuus on MTK:ta valmiimpi hyväksymään FSC:n. MTK:n lähtökohdat ovat poliittisemmat ja kansallisemmat.
    Toisaalta metsäteollisuus pukee varmasti mielellään harteilleen sijaiskärsijän viitan, jota B&Q:kin sille tarjoaa: kun noin 80 prosenttia suomalaisesta puusta tulee yksityismetsistä, MTK:n viedessä ei voi kuin vikistä vaimeasti. Samalla teollisuus väistää mukavasti sen sertifioinnin vapauden, mikä sillä on omissa metsissään. o



ETUSIVULLE