Kansainvälisyys keventää taakkaa / Vihreä Lanka 27.8.1999

Kansainvälisyys keventää taakkaa

Asialla
Timo Poranen on Metsäteollisuus ry:n puheenjohtaja.
Timo Poranen
SUOMESSA on viime vuosina kannettu huolta suomalaisen teollisuuden ja elinkeinoelämän siirtymisestä ulkomaisin käsiin. Vanhojakin yrityksiä on mennyt konkurssiin, ja monien tuotteiden tuotanto on siirtynyt ulkomaille. Monien toimialojen yritysten on ollut liian vaikeata kilpailla halpatuonnin kanssa.
    Suomessa ei enää valmisteta esimerkiksi tulitikkuja, akkuja, paristoja eikä loisteputkia. Kriisivalmiuskin on tuottanut huolta. Tekstiili-, vaatetus- ja kenkäteollisuus on menettänyt asemiaan ulkomaisille kilpailijoille. Suomen viennin keskimääräinen kilohintakin on ollut toimittajien mielestä perin alhainen, noin viisi markkaa.

Kierto ratkaisee
rahan hyödyn

Viennin pienen kilohinnan lisäksi raakapuun vienti ulkomaille aiheuttaa ihmettelyä. Tunnettu seikka on se, että suomalaisen puun jatkojalostamisen parissa työskentelee ulkomailla enemmän ihmisiä kuin Suomessa. Suomalaisen puun jalostamisessa olisi paljon töitä myös kotimaassa. Miksi siis Tanskaan viedään suomalaista koivua, joka tuodaan takaisin kalliina huonekaluina?
    Raaka-aineiden viennistä ulkomaille ja jalostettujen tuotteiden tuonnista takaisin Suomeen on tullut keskustelun kestoaihe. Siihen ei saa suhtautua vähättelevästi, mutta on perin kapea-alaista katsoa asioita vain viennin kilohinnan tai suoran työllisyyden kannalta. Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti 200 000 suomalaista. Metsäteollisuutta voidaan perustellusti pitää suomalaisen hyvinvoinnin äitinä.
    Kansantaloustieteen oppikirjoissa kerrotaan, että hyvinvointivaikutus riippuu paljosta muustakin kuin viennin kilohinnasta. Paljon kiinnostavampaa on, kuinka pitkään nuo viisi markkaa kiertävät kansantaloudessa, sillä hyvinvointia lisää kansantajuisesti sanottuna markkojen määrän lisäksi myös markkojen liike eli jokaisen markan jokainen omistajanvaihdos. Eli jos minä panen markkani villasukkaan, se ei hyödytä ketään, ei edes minua, mutta jos ostan sillä makkaraa, se hyödyttää minun lisäkseni monia muitakin.

Ympäristöstä tuli
kilpailuvaltti

Mitä pahaa on siinä, että tanskalaiset tekevät huonekaluja suomalaisesta puusta, jos se tuo heille vaurautta ja meille sitä kautta mahdollisuuksia myydä sinne vaneria, hienopaperia tai kännyköitä? Tällä tahdon osoittaa, että markkinataloudessa kyse on työn jaosta. Kun kysytään, miksi me emme osaa jalostaa puuta huonekaluiksi, vastakysymys voisi olla, miksi tanskalaiset eivät osaa tehdä paino- ja kirjoituspaperia tai erikoisvaneria? Jos on aivan varmaa, että huonekaluteollisuuden optimaalinen sijoituspaikka on Suomi, niin eikö Tanska raaka-aineköyhänä korkean teknologian yhteiskuntana olisi keskeisellä sijainnillaan vielä varmemmin oiva paikka Euroopan kännykkäteollisuudelle? Siellä sitä nyt vaan ei ole.
    Totta kai Suomen intressi on lisätä suomalaista teollisuutta ja etenkin puun mekaanista jatkojalostusta, koska se on hyvin ympäristömyötäistä toimintaa. Mekaanisen metsäteollisuuden ympäristövaikutukset ovat monin verroin pienemmät ja pienemmin kustannuksin hallittavissa kuin kemiallisessa metsäteollisuudessa.
    Ympäristöasioista on tullut erottamaton osa kaikkien metsäteollisuusyritysten normaalia johtamisjärjestelmää ja liiketoimintaa. Ympäristökysymykset ovat muodostuneet myös yritysten väliseksi kilpailukeinoksi. Tämä pakottaa yritysten toiminnoista, tuotekehittelystä ja prosesseista vastaavat jatkuvasti miettimään, mitä vielä olisi tehtävissä kilpailukyvyn lisäämiseksi ympäristöasioita kehittämällä.

Valtiovalta
on tarttunut toimeen

Esteitä jatkojalostuksen kehittämiselle mekaanisessa metsäteollisuudessa on monia. Niistä monet ovat sellaisia, että yhteiskunta voi niitä madaltaa. Pitäisikö niin myös tehdä, on politiikan asia. Ratkaiseva osansa on sillä, minkälaista osaamista maassa on tarjolla.
    Suomessa metsäteollisuuden osaaminen on tähän asti keskittynyt massan, paperin ja kartongin valmistukseen. Näillä aloilla olemme päässeet maailman huipulle sekä perusteollisuudessa että tuotannon jatkojalostuksessa moniksi erikoistuotteiksi. Kehitystä suurivolyymisen bulkkituotannon suuntaan ovat suosineet osaamisen ohella monet muutkin tekijät, joista vähäisimpiä eivät ole kuljetuskysymykset ja työvoimakustannukset.
    Mekaanisella puolella tehostettu panostus tuotekehittelyyn on alkanut myöhemmin. Kysymys on nytkin paljolti juuri osaamisesta, ja kokonaisen teollisuudenalan mittakaavassa osaamisella on taipumus kehittyä hitaasti.
    Julkinen valta ansaitsee meillä täyden tunnustuksen panostuksestaan ongelman ratkaisuun. Viime vuonna Suomessa käynnistettiin osana valtiovallan tukemaa Puun aika -kampanjaa vuoteen 2005 kestävä Puu- Suomi -toimintaohjelma mekaanisen puun jatkojalostuksen kehittämiseksi. Mittava ohjelma tähtää puun jalostamiseen liittyvien tietojen ja taitojen siirtoon ja käyttöönottoon sellaisissa hankkeissa, joilla synnytetään uutta vientiin tähtäävää liiketoimintaa. Samalla vahvistetaan kehittämisen kulttuuria ja arvostusta osana mekaanisen puun liiketoimintastrategiaa.

Makueroista
ei voi kiistellä

Meillä on tapana ajatella, että Suomessa tehdään niin hienoja huonekaluja, että on oikeastaan ostajan vika, kun se ei niitä ymmärrä ostaa. Harvemmin ajatellaan, että vaikka arvokkaimpina pitämämme talonpoikaishuonekalut tyylillisesti sopivatkin hyvin pohjalaistalon juhlasaliin, ne eivät välttämättä istu keskieurooppalaisen lapsiperheen asuntoon.
    Vaikka Suomi ei mitenkään ole teollisen suunnittelun kehitysmaa, perinnettä on onnistuttu toteuttamaan hyvin vähän mekaanisessa puunjalostusteollisuudessa. Kysymys ei ole siitä, että emme osaisi liittää puuta toiseen kymmenin erilaisin liitoksin tai käsitellä puuta kestävämmäksi ja kauniimmaksi monella tavalla, vaan siitä, että ostaja ei edes kiinnostu huonekalusta, ellei se ole kiinnostavan näköinen.
    Eikä tämän oppiminen ole yksinkertaista.

Aallosta mallia
Onneksi kysymys on kuitenkin taidosta, jota voi ostaa, mutta se edellyttää aitoa kumppanuutta niiden kanssa, jotka osaavat. Tanskalaisilla ei ole mitään syytä tarjota sitä meille. Mitä he siitä hyötyisivät? Silti kannattaa miettiä, onko suomalaisilla koskaan edellytyksiä sellaiseen tuotantoon, joka olisi pysyvästi pelkästään suomalaisten suunnittelijoiden varassa. Eikö pikemminkin pitäisi tukeutua eurooppalaiseen suunnittelijoiden verkostoon, joka pystyy tuottamaan kaikkiin trendeihin sopivia tuotteita ja takaamaan, että mitä suunnittelettekin, Suomesta löytyvät keinot toteuttaa se.
    Suomella on toki näyttöä onnistuneesta puudesignista, mutta kertooko Alvar Aallon esimerkki niinkään paljon puhtaasta suomalaisuudesta, vai voisiko se sittenkin olla esimerkki siitä, mihin kansainvälisessä kanssakäymisessä taitava Suomi ja suomalainen voi parhaimmillaan päästä? o




ETUSIVULLE