Toisaalta
Lena Björklund

Liian kallis T-paita
Koska on tirupurilaisen perheen huolettoman kesäloman aika?

KATSELIN kesällä televisiosta bangladeshilaista miestä, jonka pojan tulvavesi vei. Mies oli paennut vettä puuhun ja pitänyt kovalla otteella pojastaan kiinni. Kunnes ei jaksanut enää.
    Köyhä mies sanoi, että lapsen menettämisen kipu tulee seuraamaan häntä niin kauan kuin hän elää.

Mies tuli mieleeni, kun luin intialaisesta Tirupurin kaupungista. Pelkään, että meilläpäin ajatellaan, ettei kehitysmaan ihminen kärsi yksilöllisesti, koska huolia on kasautunut niin paljon.
    Epäilen tätä itseni vuoksi. Miksi bangladeshilaisen miehen kertomus olisi koskettanut minua niin syvästi, ellei siksi, että hämmästyin hänen suruaan?
    Palatakseni Tirupuriin, joka on kokenut täydellisen muodonmuutoksen sitten 1980-luvun alun: Kolme neljäsosaa Intian trikoosta valmistetaan siellä. Tehtaita on silmänkantamattomiin.
    Kun vesi kaupungissa virtaa se ei ole saastuneen sameaa, vaan karamellinsinistä, punaista tai valkoista. Värikkyys tietää töitä noin 300 000 ihmiselle. Heistä vähintään 8000 on lapsia. Luku voi olla jopa 35 000.

Työpäivä on 12–16 tuntia ja vuorotyötä, työviikko kuusipäiväinen. Lännen muotisesongit kiihdyttävät työrytmiä ja yötyön määrää. Ollaan kuin 1800-luvun teollisuusmaisemassa: työntekijät kuolevat jo nuorina keuhkosairauksiin.
    Kaupungin vesi ei ole vain värjääntynyt, se on myös ehtymässä. Kaikki kaupunkia halkovan joen vesi tarvitaan kankaiden värjäämiseen ja valkaisuun. Tirupurissa on noin tuhat valkaisu- ja värjäysyksikköä, jotka päivittäin käyttävät vähintään 60 000 litraa vettä.
    Vesi on jo niin myrkytettyä, että kaupunkiin on päivittäin lisäksi tuotava 12 miljoonaa litraa vettä tehtaiden käyttöön. Intian lakien mukaan käyttövesi olisi puhdistettava, mutta se tietäisi kuluja. Jo muualta tuotu vesi nostaa tuotantokustannuksista huomattavasti.

Tirupurin vaateteollisuus ei voi itse valita, paljonko se ympäristöä saastuttaa, sillä se johtuu väreistä. Ne taas määritellään lännessä. Jos muodissa ovat tummat värit, kuluu vettä noin 40 prosenttia enemmän kuin vaaleampia trikootuotteita valmistettaessa.
    Jos taas Lännessä tyydyttäisiin hiukan ruskeansävyisiin vaaleisiin trikootuotteisiin, valkoisten sijaan, Tirupur voisi luopua kloriinista valkaisussa.
    Euroopassa on sääntöjä siitä mitä jäämiä kaupan vaatteista saa löytyä, mutta tirupurilaisten hipiää ne eivät auta: trikoota käsitellään paljain käsin valkaisu- ja värjäyssammioissa. Monet värit sisältävät sellaisia raskasmetalleja kuin nikkeliä ja kuparia ja lukuisia syövyttäviä kemikaalioita.

Tässä olevat tiedot ovat ruotsalaisen Fair Trade Centerin raportista. Tirupurin veden käytöstä on tehty kenttätutkimuksia muun muassa Linköpingin yliopistossa.
    Miten vapautua siitä siirtomaaisäntämäisestä kaupankäynnistä, jossa rasismi uusintaa itseään joka päivä? Olemmeko valmiit maksamaan paljon enemmän tuontivaatteistamme, jotta niille ei kertyisi niin kohtuutonta ihmisoikeudellista ja ympäristöllistä hintaa? o




ETUSIVULLE