Kolumni
Anto Leikola

Ihmisarvo ja eläinarvo
Kirkko piristää oikeuskeskustelua.

PIISPAT ottavat väliin kantaa, yhdessä tai erikseen, sellaisiinkin asioihin jotka tarkasti ottaen eivät kuulu kirkolliseen, teologiseen ja hengelliseen regimenttiin, vaikka näitä sivuavatkin. Jotkut ovat piispojen kannanotoista närkästyneitä – pysykööt piispat jos ei lestissään niin kaavussaan ja hiipassaan kuitenkin –, kun taas toiset ovat asiasta pelkästään tyytyväisiä, olivatpa piispojen kanssa samaa mieltä tai ei.

Viimeksi on Mikkelin piispa Voitto Huotari sohaissut sauvallaan ihmisarvon ja eläinarvon muurahaispesään. Hänen kohua herättänyt kolumninsa ilmestyi Etelä-Saimaassa ja Kymen Sanomissa 21.7., ja jo viikkoa myöhemmin hän katsoi Länsi-Savossa aiheelliseksi selitellä kannanottojaan. Tällainen on joskus tarpeen: ihmiset yleensä lukevat lehdistä mitä lukevat ja ovat sitten muistavinaan jotain sinne päin, ja jokainen kirjoittaja tietää joskus löytävänsä mitä kummallisimpia näkemyksiä muka ominaan.
    Lainataanpa siis sanatarkasti: "Eläimellä on arvo, mutta ei voi olla sellaista loukkaamatonta itseisarvoa ja oikeutta kaikissa oloissa elämään, jotka me katsomme kuuluvaksi kaikille ihmisille." Ja edelleen: "Eläinten oikeuksista puhuminen samassa merkityksessä kuin puhumme kaikille ihmisille kuuluvista oikeuksista on kyseenalaista."

Tämä on selvää tekstiä. Muotoilut ovat silti varovaisia: "me katsomme", "on kyseenalaista". Siis "meidän" näkemyksessämme ihmisellä, kurjimmallakin, on tietty absoluuttinen arvo, joka ei riipu ihmisen hyvyydestä tai pahuudesta tai hänen ymmärryksensä laadusta.
    Tämä eettinen periaate lienee nykyään varsin yleisesti hyväksytty, ja se on osaltaan "ihmisoikeuksien" käsitteen pohjana. Mutta yhtä kaikki se asustaa – niin kuin kaikki arvot – enemmän kannattajansa mielessä kuin itse objektissa, toisin kuin esimerkiksi biologiset tosiseikat, ja niinpä se on väistämättä subjektiivinen: minun mielestäni, meidän mielestämme. Uskomusta – tai uskoa – pitemmälle tässä ei päästä.

On täysin mahdollista ja perusteltua asettaa piispan tavoin ihmisen ja eläimen välille jyrkkä raja juuri absoluuttisen arvon kohdalla. Se on itse asiassa selkeämpää kuin antaa absoluuttinen arvo ihmisen lisäksi myös ihmistä muistuttaville eläimille ja liu'uttaa tätä eläinarvoa sitten yhä laimenevana nisäkkäistä kohti alempia selkärankaisia, selkärangattomia ja vihdoin tohvelieläintä ja amebaa
    Mihin pantaisiin raja – tai kääntäen, mikä viime kädessä on ameban arvo, ellei sitten elämää biokemiallisena prosessina sinänsä pidetä absoluuttisena arvona? Ehdottomiin käytännön johtopäätöksiin tästä tuskin yltää hurskainkaan buddhalainen tai Albert Schweitzerin seuraaja.
    Hyvä että kirkonmiehet kiinnittävät huomiota eläinten ja muun luonnon suojeluun ja korostavat myös ihmisen vastuuta luonnosta. Sitä he eivät vielä minun nuoruudessani tehneet. Mutta hatunnoston ansaitsee myös selvien kantojen julkituominen ja sen myötä valmius keskusteluun. o



ETUSIVULLE