Hyvinvointi pakenee mittareita / Vihreä Lanka 20.8.1999

Hyvinvointi pakenee mittareita
Jyri Tyynelä

IHMISTEN onnellisuutta ei voida suoraan mitata, mutta sen materiaalisten edellytysten mittaaminen on mahdollista. Edellytyksiä tuottaa talouskasvu, jonka indikaattori bruttokansantuote (BKT) on. Jotakuinkin näillä sanoilla kuka tahansa virkamies, teollisuusjohtaja tai poliitikko vastaisi kysymykseen, miksi BKT hallitsee yhteiskunnallista päätöksentekoa ja julkisuutta niin suvereenisti.
    Bruttokansatuotteen puutteita eivät kiellä sen puolustajatkaan. BKT on suppea, ei-kestävä ja moraaliton osoitin talouskasvulle. Se ei huomioi tulonjaon tasaisuutta yhteiskunnassa. Yhtä sokea se on tulevien sukupolvien kulutusmahdollisuuksille. Sen sijaan rikollinen tai sodan aikaansaama tuotanto kasvattavat kansantuotetta.
    "Bruttokansantuotetta ei koskaan ole tarkoitettukaan hyvinvoinnin mittariksi. Se mittaa puhtaasti tuotantoa", tiivisti ongelman Tilastokeskuksen yliaktuaari Aku Alanen hyvinvoinnin indikaattoreita pohtineessa seminaarissa, jonka Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) järjesti tiistaina Helsingissä.

Ongelmana "hyvä elämä"
Talouskasvun ideologia perustuu liberalismin filosofiaan, jossa perimmäinen arvo on yksilön vapaus ja valinnan mahdollisuus. Talouskasvun nähdään tarjoavan resurssit yksilön vapauden toteutumiselle. Tällöin herää kuitenkin kysymys: vapaus mihin? Puhdas vapaus sinällään on tyhjää, tarkoituksetonta, muistutti seminaarissa alustanut erikoistutkija Jouko Kajanoja VATT:sta.
    Siitä syystä kehitettäessä hyvinvoinnin mittareita on meillä oltava jonkinlainen käsitys hyvinvoinnista, toisin sanoen "hyvästä elämästä". Toisaalta diktatuurien historia opettaa, ettei käsitys voi olla liian yksityiskohtainen ja ehdoton.
    "Tästä syntyy filosofian ehkä kiintoisin jännite. Se, että hyvän elämän määrittely on välttämätöntä, mutta sitä on tehtävä mahdollisimman vähän", Kajanoja totesi.

Dialogilla demokratiaan
Ratkaisuksi Kajanoja hän tarjosi saksalaisen yhteiskuntateoreetikon Jürgen Habermasin kommunikatiivisuuden ja ranskalaisen filosofin Emmanuel Levinasin dialogisuuden käsitteitä. Hyvän elämän määrittely on demokraattinen prosessi, jossa tärkeää on vuorovaikutuksen tasavertaisuus ja avoimuus. Tavoitteena on syvädemokraattinen tila, käytännössä saavuttamaton ihanne.
    Toinen liberalismin vapaus-käsitteen herättämä jatkokysymys koskee sen rajoja: miten ihmisen vapaus tässä ja nyt suhteutuu muiden ihmisten ja tulevien sukupolvien vapauteen? Vapaus on siis paitsi yksilöllistä, niin yhtäaikaa väistämättä yhteisöllistä (sosiaaliset normit) ja ekologista (kestävä kehitys). Päädytään velvollisuuksiin vapauden vastapainona.
     "Tilastot laaditaan lopulta aina otannalla atomistisista yksilöistä. Velvollisuuksien mukaanotto julkiseen keskusteluun palauttaisi yhteyden yksilön ja yhteisön välille", ehdotti yliaktuaari Hannele Sauli Tilastokeskuksesta.

Vihreä BKT ei toteudu
Kun kansantalouden tilinpito laajennetaan kattamaan ympäristöarvoja, puhutaan ympäristötilinpidosta. Yhdistyneiden kansakuntien ja Maailmanpankin vuonna 1994 julkaiseman SEEA-tilinpitojärjestelmän tavoitteena oli "vihreä BKT", joka hinnoittelisi ympäristövarojen määrälliset ja laadulliset muutokset sekä summaisi näin saadun luvun kansantuotteeseen.
    "Ongelmana on ollut ympäristövarojen hinnoittelu, minkä takia ajatuksesta vihreästä BKT:stä on hyvin pitkälle luovuttu", kertoi Tilastokeskuksen erikoistutkija Jukka Hoffren.
    SEEA:n uusitun version pitäisi olla valmiina vuoden loppuun mennessä. Tavoitteena on kansantalouden tilinpidosta riippumaton ympäristötilinpitojärjestelmä, jossa kaikkea ei enää pyritäkään ilmaisemaan rahamääräisesti.

Potkua ekotehokkuudesta
Suomessa Tilastokeskus ja ympäristöministeriö ovat vuodesta 1994 lähtien julkaisseet Luonnonvarat ja ympäristö -katsauksia, jotka tarjoavat tiiviin tietopaketin ympäristönsuojelun menoista, luonnonvaroista ja suurimmista ympäristöongelmista. Valtionhallinto valmistelee yhdessä eri asiantuntijatahojen kanssa kansallisia kestävän kehityksen indikaattoreita, joiden toinen, korjattu versio valmistuu vuodenvaihteessa. Myös kansalaisjärjestöjä on kuultu indikaattoreiden valinnassa.
    Yksi ratkaisu ympäristöarvojen hinnoitteluongelmaan on ekotehokkuus, jolla tarkoitetaan hyvinvoinnin tuottamista kuormittamalla ympäristöä mahdollisimman vähän. Karkea likiarvo ekotehokkuudelle saadaan jakamalla bruttokansantuote sen tuottamiseen käytetyillä materiaali- ja energiapanoksilla. Hoffrenin laskelmien mukaan Suomen talouden näin laskettu ekotehokkuus on kasvanut 40 prosenttia vuosina 1980–1997.
    Maailman ylivoimaisesti ekotehokkain yhteiskunta on Japani. Suomen edellä on myös Hollanti. Perässä tulevat Yhdysvallat ja yllättäen myös Saksa, jonka huonoa sijoitusta vertailussa selittää maan yhdistyminen vuonna 1990.

Mittareilla on arvoperusta
Kaikkien hyvinvointi-indikaattoreiden ongelmana on se, että niissä yhteismitattomia suureita joudutaan laskemaan yhteen. Lähtökohtana on useimmiten bruttokansantuotteeseen sisältyvä yksityisen kulutuksen määritelmä, johon lisätään tai vähennetään erilaisia taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöllisiä muuttujia. Näiden muuttujien valinta ja painotus kokonaisindikaattorissa on aina arvovalinta.
    Niinpä esimerkiksi kansainvälisissä vertailuissa käytetystä SISEW-indikaattorista (Simplified Indicator of Sustainable Economic Development) "yksinkertaistettiin" pois tulonjaon tasaisuutta kuvaava muuttuja, koska sen katsottiin olevan vähemmän tärkeä ja epätasaisena jopa välttämätön innovatiivisuudelle.
    Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelma UNDP on vuodesta 1990 lähtien vertaillut maita inhimillisen kehityksen indeksillä (Human Development Index, HDI), joka yhdistää bruttokansantuotteen ihmisten koulutukseen ja terveyteen liittyviä muuttujia. HDI:n vahvuus on muuttujien yksinkertaisuus ja vähäinen lukumäärä. Sille on tehty myös liiteindikaattoreita, jotka kuvaavat erikseen kehitysmaita ja teollisuusmaita.

Sosiaalinen
mittausongelma

Kaikkein vaikeimmin mitattava varanto on sosiaalinen pääoma, johon kuuluu demokratian, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden kaltaisia abstrakteja asioita. Niiden merkitys hyvinvoinnille ja talouskasvulle arvioidaan kuitenkin hyvin merkittäväksi. Yksi hyvinvointia ja kestävää kehitystä kuvaavien indikaattoreiden tarkoitus onkin provosoida yhteiskunnallista keskustelua "hyvästä elämästä" ja sen edellytyksistä.
    "Hyvinvoinnin määrittely täytyy tapahtua poliittisessa sfäärissä, eikä yksittäisten indikaattoreiden laatijoiden toimesta", rajasi VATT:in erikoistutkija Kauko Aronen tutkijoiden vastuuta. Arvokeskustelua hyvinvoinnista tuntui seminaarissa kaipaavan moni muukin. Keskustelun puuttumisen voi senkin tulkita puheenvuoroksi. Jokaisen on itse pääteltävä, mikä silloin puhuu. o



ETUSIVULLE