Hullut päivät
Vesa Sisättö

Rock, rauha ja rääkkäys
Ennen olivat festarit mutaa.

TÄMÄ KESÄ jää varmaan monelle nuorelle mieleen legendaarisena rockfestarikesänä. Itse en ole ollut ainoallakaan festarilla, kuten en aiempinakaan vuosina. Viimeksi taisin olla Ruisrockissa vuonna 1990.
    Tuolloin oli 21-vuotias, ja jo kohtalainen konkari festareiden kävijänä. Muutamassa vuodessa olin hankkinut melkoisen määrän normaalin katastrofaalisia rockkokemuksia. Näistä sattumuksista olen muokannut sopivan festarilegendavaraston, jonka voin kaivaa esiin, jos joku nuorison edustaja ottaa aiheen esiin.

Ensinnäkin viina. Olin vuonna 1987 Provinssirockissa luokkakavereideni kanssa. Saavuimme leirintäalueelle perjantai-iltana, ja totesimme, ettei paikalla voi olla selvin päin. Pystytimme telttamme häthätää muiden lomaan ja aloimme kiskoa eväsviinejämme.
    Muutaman tunnin kuluttua aloimme olla jo kohtalaisessa kunnossa, kun äkkiä löysimme telttamme vierestä lähes täyden pullon Dry Anista. Tämä kietaistiin huiviin ja pääsimme niin sanottuun tilityshumalaan asti. Seuraavana aamuna lähiteltoista ryömi hippejä, jotka manailivat hukkunutta anista. Krapulani kesti kaksi päivää.

Muta ja sade. Muutama vuotta myöhemmin olimme jälleen Provinssissa. Suzanne Vega esiintyi päälavalla. Kuuntelimme konserttia pakumme radiosta, koska emme pitäneet kastumisesta. Lopulta poistuimme autosta, jolloin kaikki vaatteet ja kengät vettyivät. Onneksi meillä oli majoitus jonkun mummolassa Seinäjoen lähellä, ja siellä sain lenkkarit mukavasti kuivattua.
    Seuraavana päivänä sade oli tauonnut ja palasin kuivine kenkineni festareille. R.E.M. soitti päälavan edustalla. Pakkohan sitä oli mennä kuuntelemaan, vaikka lavan edustalla oli kymmenen senttiä vettä, jonka alla toinen mokoma mutaa. Keikan jälkeen yritin huuhdella kenkiäni Törnävänjoessa, joka toimi festareiden aikana myös avoviemärinä. Kengät oli pakko hylätä, joten palasin Helsinkiin Tampereelta ostetuissa varvastossuissa, hyvin ylpeänä omasta hippeydestäni.

Festarilempi. Häpeän tunnustaa, mutta minulla ei ole koskaan käynyt flaksi festareilla, ei vaikka olen kuinka yrittänyt.

Rock. Vuoden 1990 Ruisrockin lavalla esiintyivät Juice Leskinen, Hooters ja Bob Dylan. Juice soitti päästaran kunniaksi Mr. Tambourine Manin. Sitten Hooters teki samoin. Lopulta itse legenda tuli lavalle ja känisi mikrofoniin jotain sellaista että tämä piisi on vissiin jo kuultukin täällä – ja soitti Mr. Tambourine Manin.

Uusia festarikokemuksia en ole tarvinnut. Tänä vuonna kyllä ajattelin, että voisin palata rokkijuhlille, jos joku lehti maksaisi viulut. Menisin telttoineni paikalle kuin kuka tahansa teinikävijä ja kirjoittaisin siitä, miltä tuntuu olla festareilla kolmekymppisenä.
    Hrrr. Ehkäpä mieluummin tekisin jutun vaikka koskenlaskusta tai benjihypyistä. o

Kirjoittaja on espoolainen vaativien fantasiakirjallisuuspalveluiden tuottaja, joka on nähnyt Matin ja Tepon livenä Provinssirockissa.



ETUSIVULLE