Kirjeitä ja keskustelua / Vihreä Lanka 30.7.1999

Kirjeet
Tekeekö mieli sanoa? Kirjoita Lankaan, mutta lyhyesti. Tarvittaessa toimitus lyhentää tekstiä. Nimimerkkikirjoituksia emme mielellämme julkaise.
Osoite: Runeberginkatu 5 B, 9. krs
00100 Helsinki
Fax: (09) 5860 4124
Sähköposti: lanka@vihrealanka.fi
Luonnon lahja elämälle

Geneettinen vaihtelu on evoluution perusedellytys.

Mutaatio on kemiallisista, fysikaalisista tai biologisista häiriötekijöistä johtuva muutos yksilön perimässä. Mutaatioita aiheuttavat muun muassa luonnon mutageeniset aineet ja kosminen taustasäteily. Geneettinen diversiteetti, luonnon koko perinnöllinen monimuotoisuus perustuu mutaatioihin ja muuttuneiden geenien uudelleen ryhmittelyyn.
    Jalostus on tuotantoeliön perimän muuttamista ihmisen toivomaan suuntaan. Luonto tuottaa usein brutaaleita mutaatioita, kuten Belgian Blue -naudan. Luonnonvalinta suosii kulloiseenkin luonnonympäristöön, jalostaja taas ihmisen käyttöön parhaiten sopivia yksilöitä. Siamilainen ja maatiaiskolli, kultainen noutaja, perhoskoira ja suomenpystykorva ovat moninkertaisia mutantteja. Perinteinen maissi on kasvi, jota luonto ei olisi voinut saada aikaan.
    Esimerkiksi villit tomaatti- ja perunalajit sekä trooppiset pavut ja juurekset ovat monesti myrkyllisiä myös ihmiselle. Jalostuksen vuosituhansina satotasot ovat kohonneet jopa 10–30-kertaisiksi ja viljelykasvien käyttökelpoisuus ihmisravinnoksi on ratkaisevasti parantunut. Mutaatio teki polttavasta paprikasta vihanneskasvin.
    Kasvinjalostus on 12 000 vuotta ollut "luonnonoikkujen" keräilyä ja 300 vuotta niiden yhdistelyä risteytyksin. Viimeiset 50 vuotta on osattu aiheuttaa mutaatioita erilaisilla käsittelyillä. Mutaatiojalostuksella on tänä aikana onnistuttu kehittämään 1500 toimivaa ravintokasvilajiketta, ilman ongelmia terveydelle tai ympäristölle. Sinänsä kunnioitettava saavutus vanhoilta jalostajapolvilta, ottaen huomioon että perinteisessä mutaatiojalostuksessa yhtä toivottua muutosta kohden syntyy jopa satojatuhansia epäsuotavia mutaatioita. Geenitekniikalla on puolestaan 25 vuoden ajan jalostettu tuotantoeliöiden perimään tarkempia, suunniteltuja muutoksia.
    Geneettisesti muunnettujen organismien avointa käyttöä säätelevän direktiivin 90/220/ETY uudistuksessa päästiin äskettäin yhteiseen kantaan EU:n neuvostossa. Pantiinko siis "mutantit jäihin" (VL 24.6.)? Ei toki, sillä mutaatiojalostus nimenomaan ei kuulu direktiivin 220 alaan. Laajan tieteellisen yhteisymmärryksen mukaan ratkaisevaa on lopputulos, eli jalostettu geeni ja sen eliölle suoma ominaisuus (VL 5.11.1998).
    Direktiivi 220 on siitä huolimatta tekniikkalähtöinen. Esimerkiksi rikkamyrkkyä sietävien lajikkeiden, "hirviö"nautojen tai "mutantti"bakteerien kehittäminen on perinteisesti vapaata, kun geneettiset muutokset ovat tuntemattomia – joko löytyneet sattumalta (valintajalostus) tai aiheutettu hallitsemattomilla vanhoilla menetelmillä kuten gammasäteilytyksellä tai mutageenisilla kemikaaleilla (mutaatiojalostus).
    Bataatin proteiinijalostus, myrkkypapujen parantaminen, allergeenien poistaminen riisistä, tai taudinkestävän perunan ja terveen vehnän jalostaminen on sitä vastoin tiukasti säänneltyä kun se tapahtuu tietoisesti, geneettinen muutos suunnitellaan tarkasti, ja jalostus perustuu geenin toiminnan ymmärtämiseen sekä nykyaikaiseen biologian tietotaitoon.

Jussi Tammisola
dosentti
Helsinki



Maa, talous ja ekologia
Hannes Mäntyranta tutkiskeli mielenkiintoisesti luonnonmukaisen maatalouden olemusta arvioidessaan Artur Granstedtin tuoretta kirjaa (VL 24.6.). Tällainen älyllinen askartelu on tervetullutta maatalouden ympäristökeskusteluun, joka pahimmillaan on taantunut latteaksi joko-tai –ajatteluksi, luomu vai ei.
    Mäntyranta totesi aivan oikein, että luomu tarkoittaa vain viljelyä tiettyjen menetelmien mukaisesti. Ei ole olemassa mitään täsmällistä, ristiriidatonta tunnusmerkistöä, joka tekee maataloudesta luonnonmukaisen tai ympäristöystävällisen. Torjunta-aine- ja väkilannoiteabsolutismi on luomussa se määritelmä, joka ylipäätään tekee mahdolliseksi luomusta puhumisen erotuksena "tavanomaisesta" maataloudesta. Luonnonmukaisuus tai ympäristöystävällisyys ovat käytännössä monisyisempiä käsitteitä kuin yleensä ymmärretään.
    Mäntyranta korosti, että kotieläintalous nurmipitoisine viljelykiertoineen on olennainen osa ympäristöystävällistä maataloutta. Suomessa viime vuosisadan lopulta 1950-luvun loppuun asti harjoitettu, vilja-heinävuoroviljelyn varaan perustunut lypsykarjatalous tukee tätä käsitystä.
    Vilja-heinävuoroviljelyn edut liittyvät edullisiin esikasvivakutuksiin, joista apilanurmien typensidontakyky on keskeinen ravinnetalouden kannalta. Ravinteiden kierrättäminen nurmirehun ja karjanlannan kautta takaisin peltoon hukkaa ravinteita verrattuna viherlannoitukseen, jossa viherkesanto muokataan suoraan peltoon ilman sadonkorjuuta. Kotieläintalous tekee nurmiviljelystä kuitenkin taloudellisesti huomattavasti kannattavamman.
    Viljelykierron edulliset esikasvivaikutukset on voitu korvata väkilannoitteiden ja torjunta-aineiden avulla. Ne ja muut uudet tuotantomenetelmät ovat mahdollistaneet maatalouden tuottavuuden merkittävän nousun, mikä on osa "hyvinvointiyhteiskunnan" edellytyksenä olevaa modernisaatioprosessia. Etujen ohella seurauksena on kuitenkin saatu myös haitallisiksi katsottuja ympäristövaikutuksia: luonnonvarojen kuluminen, ravinnehuuhtoumat, peltojen tiivistyminen, torjunta-aineiden ekologiset vaikutukset jne.
    Haittojen minimoimiseen ei maataloudessa ole yksinkertaista keinoa. Paluuta lypsykarjatalouteen perustuvaan nurmi-heinävuoroviljelyyn ei ole odotettavissa. Yksi vaihtoehto on luomu, joka on muodostunut lisähintojen ja erityistuen varassa tapahtuvaksi erityistuotannoksi. Luomun laajenemisella on rajansa, joka johtuu sen heikommasta tuottavuudesta. Joidenkin erikoiskasvien viljely vaikeutuisi tällöin myös ratkaisevasti.
    On hyvinkin luultavaa, että tavanomaisen maatalouden ympäristövaikutuksia tullaan vähentämään integroidun viljelyn (IP) periaatteiden avulla. Nykyinen ympäristötukijärjestelmä sopii tähän tarkoitukseen erittäin hyvin. IP voitaisiin määritellä ympäristömaataloudeksi, joka hyödyntää väkilannoitteita ja torjunta-aineita silloin, kun ne selvästi lisäävät satoa tai vähentävät satovaihteluita. Kasvinvuorotuksen ja ravinteiden kierrätyksen hyödyntäminen on olennainen osa IP-periaatteita, aivan kuten luomussakin.
    Lypsykarjatilat sopivat kokemuksen perusteella parhaiten luomuun. Kasvinviljelytiloilla IP-viljely on monissa tapauksissa luontevampi tapa vähentää ympäristöhaittoja. Taloudellisesti hyvinkin pienet muutokset tavanomaisessa maataloudessa voivat saada aikaan merkittäviä vähennyksiä ympäristökuormituksessa.

Mikko Hovila
Maanviljelijä, MMM
Somero



ETUSIVULLE