Pääkirjoitus
Päivi Sihvola
Parlamentti ajaa asiaasi
EU-vaalien merkitystä aliarvioidaan Suomessa.

TELEVISIOSSA HAASTATELTIIN ihmisiä torilla. Haastatellut eivät aikoneet äänestää Euroopan parlamentin vaaleissa. Ja syy: "Sillä ei ole mitään merkitystä, keitä siellä istuu". Äänestämisen motiivi taas oli usein se, että haluaa parlamenttiin luotettavan ihmisen ajamaan nimenomaan ja ensisijaisesti Suomen etua.
    Nämä ovatkin ehkä kaksi yleisintä harhaa: parlamentilla ei ole valtaa ja että sekin vähä valta kuuluu käyttää maakohtaisten intressien ajamiseen. Ensimmäiseen kohtaan voisi vastata Euroopan oikeusasiamies Jacob Södermanin sanoin: "Nyt riittää naukuminen siitä, että Euroopan parlamentilla ei ole valtaa. Sillä on sitä enemmän kuin monilla kansallisilla parlamenteilla." Söderman puhui Heidi Hautalan avoimet ovet -tilaisuudessa keskiviikkona Helsingissä.
    Hautala taas pohti sitä, joko unioni olisi nelikymppisenä riittävän kypsä tunnustamaan myös kansalaisen keskeiseksi toimijaksi.

Joka tapauksessa kansallisten rajojen merkitys liudentuu edelleen ja tulee entistäkin tärkeämmäksi, millaista maailmankuvaa parlamentaarikot edustavat. Heidän tehtävänsä on ajaa kansalaisten, ei hallitusten näkemyksiä esimerkiksi ympäristö-, tasa-arvo ja ihmisoikeuskysymyksissä. Pelkkää pehmoilua? Kannattaa hetki miettiä, mistä siemenistä sotien on ennustettu jatkossa syttyvän.

On tietenkin aivan absurdia ajatella sellaista maailmaa, jossa olisi vain ylikansallista keskitettyä tai vain paikallista hajautettua vallankäyttöä. "Globalisaatiota ei millään saa houkuteltua takaisin siihen pikkupulloon, jonka etiketissä lukee "kansallisvaltio", kuten kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomioja muistutti.
    Tutkija Thomas Wallgren taas leimasi tämänkaltaisen asenteen fatalismiksi ja peräänkuulutti "paikallista puolustusta". Kansanedustaja Sirpa Pietikäinen puolestaan kysyi, onko sellainen maailma toivottava, jossa "80 prosenttia väestä on niissä retriiteissään, ja samaan aikaan eliitti käyttää ylikansallista valtaa".
    Täytyy siis osata ja haluta toimia monilla tasoilla. Vaikka unionia syystäkin pidetään salailun pesänä, se on kuitenkin se kaikkein avoimin apparaatti, joka on käytössä globalisaation hallintaan. Näin on etenkin verrattuna Maailman kauppajärjestöön (WTO). Tuomioja esittikin, että parlamenteilla ja kansalaisjärjestöillä pitää olla mahdollisuus seurata ja kommentoida seuraavan neuvottelukierroksen etenemistä. Ei ehkä neuvottelusaleissa, mutta ainakin paperilla.

Vaikka unioni siis näyttää hyvältä muihin verrattuna, niin sen oma julkisuuskäytäntö vaatii kunnon remontin. Pohjoismailla on nyt historiallinen sauma ravistella vuosisataista salailun verhoa Euroopan yltä. Amsterdamin sopimuksen mukaan päätökset on tehtävä niin avoimesti kuin mahdollista. Muotoilu kuitenkin mahdollistaa vanhan hallintokulttuurin jatkumisen.
    Kansalaisen kannalta avoimuuden konkreettisin este voi kuitenkin olla unionin rakenteiden monimutkaisuus. Vaikka se olisi kuinka läpinäkyvää, se on silti spagettia. o



ETUSIVULLE