Demokratia kasvaa kotinurkilta / Vihreä Lanka 4.6.1999

Demokratia kasvaa kotinurkilta

Asialla
FT Pekka Sauri on Vihreän liiton valtuuskunnan puheenjohtaja, Helsingin kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, Alueiden komitean varajäsen ja Suomen CLRAE-valtuuskunnan varajäsen.
Pekka Sauri
"YRITTÄKÄÄ nyt ymmärtää", vetoaa Ukrainan edustaja jalopuisesta puhujapöntöstä. "Meillä tapetaan monta sataa poliisia vuodessa, ja ilman kuolemanrangaistusta ennestään täydet vankilamme ratkeaisivat liitoksistaan." "Mon dieu, mon dieu", voihkii kongressin sveitsiläinen puheenjohtaja molemmin käsin päästään kiinni pitäen.
    Vieläkö muistatte subsidiariteetin eli läheisyysperiaatteen? Tätä kaunista asiaa ajamaan on Eurooppa pystyttänyt kaksi raskassoutuista elintä.
    Unionin puolella istuu Alueiden komitea ja Euroopan neuvoston tähtilampun alla Alue- ja paikallishallintokongressi CLRAE. Äskeinen vuoropuhelu käytiin pari vuotta sitten jälkimmäisen täysistunnossa Strasbourgissa.

Kuinka siirtää valtaa
tasolle, jota ei ole?

Alue- ja paikallishallintokongressin on kohteliaan korukielen alle peitettynäkin selvä: läntisen Euroopan vanhat demokratiat opettavat kansanvallan ja ihmisoikeuksien pelisääntöjä "uusille demokratioille".
    Läheisyysperiaatetta on työläs toteuttaa siellä, missä läntisen käsityksen mukaista paikallisdemokratiaa ei ole koskaan ollutkaan. Kongressille riittää siis urakkaa lähivuosikymmeniksi.
    Brysselissä kokoontuvan Alueiden komitean (AK) toimeksianto on ehkä vähemmän dramaattinen, muttei välttämättä helpompi. Sen tarkoitus on tuoda paikallistason näkökulma EU:n komission päätöksentekoon.
    Maastrichtin sopimuksen mukaan AK:n "päätehtävä on varmistaa, että paikallis- ja aluehallinnon etu ja sen mahdollisuudet osallistua Euroopan yhdentymiseen otetaan unionin politiikassa entistä paremmin huomioon".
    Jäseninä on säädetyn kokoinen ryhmä paikallispoliitikkoja tai maakuntajohtajia kustakin jäsenmaasta. Komitea jakautuu puoleen tusinaan valiokuntia, jotka antavat lausuntoja omien erikoisalojensa asioista.

Komitea kontrolloi
keskittämistä

Alueiden komitea on neuvoa-antava elin, joka ei muuta teekään kuin antaa lausuntoja – pyynnöstä tai pyytämättä. Komissio sitten ottaa lausunnot huomioon päätöksissään tai jättää ottamatta. Äkkinäinen saattaisi hähätellä Alueiden komiteaa joutavaksi tuulenpieksäjien neuvottelukunnaksi, jonka hyötysuhde on ylen heiveröinen.
    Äkkinäinen olisi sekä oikeassa että väärässä. AK:n lausunnot tuskin aiheuttavat mitään järeitä muutoksia komission päätöksiin. Toiselta puolen kyse on varmistuksesta: kun paikallisista päättäjistä koottu joukko käy läpi komissiolta tulevat asiakirjat, niihin tuskin jää vallan keskittämiseen tähtääviä ketunhäntiä.
    Huvittaviakin piirteitä tähän subsidiariteetin toteuttamiseen liittyy esimerkiksi silloin, kun komitean suomalainen jäsen joutuu lausumaan oliiviöljyn tuotantokiintiöistä tai espanjalainen haahkan kevätmetsästyksestä.
    Mutta sillä kurin tätä yhteistä eurooppalaista identiteettiä ilmeisesti vähin erin luodaan.

Suomessa kunnat
ovat vahvoja

Yhteisen eurooppalaisen identiteetin luominen Strasbourgin kongressissa on toinen maailma. Tuntuu kiusalliselta muistella, että Suomi liittyi Euroopan neuvostoon vasta kymmenen vuotta sitten nipin napin ennen entisen Neuvostoliiton valtioita. Finnlandisierungin myöhäinen päättyminen väreilee vieläkin joissakin keskustelutilanteissa.
    Suomen maakuntahallinnon vähäistä merkitystä verrattuna länsieurooppalaiseen perinteeseen joutuu meikäläinen delegaatio yhä selittelemään, jottei suomalainen käsitys kansanvallasta rinnastuisi "uusiin demokratioihin".
    Ranskalaisesta tai saksalaisesta näkökulmasta on usein vaikea ymmärtää, että Suomessa kuntien asema on erittäin vahva suhteessa valtioon ja aluetasoon. Tässä piileekin subsidiariteetin peruskysymys.

Kiinnostus
lähiympäristöön ratkaisee

Vaikka AK ja CLRAE vielä hakevat toimintakulttuurejaan, niillä on epäilemättä oma merkityksensä paikallisen ja ylikansallisen päätöksenteon yhteensovittamisessa. Valokeila osuukin armottomasti paikallisdemokratian toimivuuteen – siihen, kuinka vilkkaasti kansalaiset ovat kiinnostuneita oman lähiympäristönsä päätöksenteosta.
    Ylikansallisen päätöksenteon kritiikki kalskahtaa kovin ontolta niin kauan kuin kunnallisen päätösvallan rajat ovat enimmäkseen kokeilematta. Suomessakin käsitys politiikan painopisteestä on kummallisella tavalla vääristynyt: vaikka päätösvaltaa on tällä vuosikymmenellä jaettu radikaalisti uudelleen, edelleen näyttää vallitsevan käsitys, jonka mukaan eduskunta tekee kansalaisten kannalta keskeisimmät päätökset.
    Tätä käsitystä pitävät myös mediat sinnikkäästi yllä huolimatta siitä, että sekä lainsäädännöstä että valtion tulo- ja menoarviosta päätettäessä eduskunnan kädet ovat varsin tiukasti ennalta sidotut. Kunnat sen sijaan vastaavat kaikista peruspalveluista.

Brysseliä
pahempi peikko

Tämä tarkoittaa sitä, että hyvinvointivaltion tulevaisuudesta päättävät kunnanvaltuutetut Suomen 452 kunnassa. Innostus paikallispolitiikkaan saattaisi olla rapsakampaa, jos kansalaiset oivaltaisivat tämän yksinkertaisen totuuden.
    Kaiken järjen mukaan kunnallisvaalien äänestysvilkkauden pitäisi nousta reippaasti eduskuntavaalien, saati sitten presidentinvaalien ohi. Nyt tilanne on aivan absurdi: äänestäjät ovat laiskimmillaan juuri ylikansallisia ja paikallisia päätöksentekijöitä valitessaan.
    Ylikansallinen päätöksenteko ei sinänsä ole paikallisdemokratian este. Läheisyysperiaatteen toteutumista estää vakavimmin kansalaisten passiivisuus paikallisia päätöksiä tehtäessä. Ellei vallitsevaa vanhentunutta demokratiakäsitystä pian onnistuta saattamaan ajan tasalle, politiikan legitimiteetti murenee entistäkin nopeampaan tahtiin. o




ETUSIVULLE