Pääkirjoitus
Päivi Sihvola
Maailma tuli kylään
Globaalista on tullut paikallista ilmastomuutoksen maailmassa, etenkin kehitysmaissa.

KEHITYSMAIDEN sitoutuminen ilmastosopimukseen on maapallon kohtalonkysymys. Meillä teollistuneiden maiden kansalaisillakaan ei ole varaa jäädä syrjästä katsomaan, ampaisevatko päästöt taivaisiin Aasiassa tai Afrikassa.
    Ilmastosopimus ei toistaiseksi sido kehitysmaita ja neuvotteluiden umpisolmu on erittäin vaikea purkaa. Vanhat eväät eivät tässä riitä - kehitysmaat ovat varmasti syystä ennakkoluuloisia teollisuusmaita kohtaan. Ajatellaan, että taas ne tulevat meitä holhoamaan ja vielä epäävät meiltä oikeuden samaan elintasoon kuin heillä itsellään on.
    Kehitysmaat kamppailevat muutenkin niin jättiläismäisten akuuttien paikallisten ongelmien kanssa, että ilmastokysymys ei helpolla nouse niiden poliittisen päiväjärjestyksen kärkisijoille. Miksi siis nähdä vaivaa ja ottaa riskejä moisen takia?
    Nyt kaivataan kipeästi uskottavia signaaleja siitä, että jatkossa yhteistyö on vastavuoroisempaa ja että kehitysmailla itselläänkin on voitettavaa tässä prosessissa.

Maanantaisessa ilmastotoimikunnan seminaarissa Helsingissä etsittiin avaimia siihen, kuinka pohjoinen ja etelä voisivat löytää yhteisen kurssin.
    Yksi avaus voi liittyä siihen, että ilmastokysymys ymmärretään osaksi "globaalia agendaa". Siis samalla kun ratkotaan väestöön, ruokaan tai naisten asemaan liittyviä kysymyksiä voidaan hyvässä lykyssä saada aikaan myös suotuisia ilmastovaikutuksia. Tai toisinpäin: jos ilmastosopimus lopulta vauhdittaa resurssien ja kestävän teknologian siirtoa kehitysmaihin, se voi olla hyödyksi muissakin kysymyksissä. Kaiken yllä on kuitenkin suuri kysymysmerkki ja se on rahoitus.

Toinen avain voisi olla se, että lakataan katsomasta kehitysmaita yhtenä suurena blokkina. Muun muassa ympäristöjärjestöt ovat arvostelleet sitä, että Kiotossa asetetut päästötavoitteet sovittiin poliittisen kaupankäynnin perusteella eikä sen mukaan, millainen tilanne kussakin maassa on. Köyhimpien kehitysmaiden ja esimerkiksi öljyä tuottavien maiden valmius vastustaa ilmastomuutosta on aivan eri luokkaa.

Ilmastosopimuksen ehkä eniten epäilyksiä herättänyt osuus liittyy joustomekanismeihin, eli karkeasti ottaen siihen, minkä verran päästöistä leikataan omassa maassa ja minkä verran esimerkiksi kehitysmaassa. Ympäristöjärjestöjen ensireaktiot olivat aika murskaavia.
    Nyt kuitenkin näyttää siltä, että keskusteluun on tulossa enemmän sävyjä. Näin ainakin voi päätellä puheenvuorosta, jonka Maan ystävien Oras Tynkkynen piti ilmastotoimikunnan seminaarissa. Hänen mukaansa mekanismi voi toimia, jos se vain on riittävän läpinäkyvä, todennettavissa ja jos lintsaamisesta rangaistaan.
    Seminaarissa kuultiin sellaisiakin sävyjä, että ei Suomi hallitusohjelman mukaan oikeastaan olekaan sitoutunut päästötavoitteisiin. Tällaisten tulkintojen aika on kyllä ohi. Muuten palaamme kykkimään Kioton sopimusta edeltäneisiin juoksuhautoihin ja kallista aikaa kuluu hukkaan. o



ETUSIVULLE