Hullut päivät
Tiina Nuto

Kaupunki kukkii
Cityihmisen luontosuhde on erikoinen.

SUURKAUPUNKIIN tai Helsinkiin kotiutumisessa vallitsevat samat lainalaisuudet kuin kiviaikaisessakin ympäristön haltuunotossa. En tosin tiedä, miten esiäiti kotiutui, mutta oletan, etteivät elämän perusasiat juurikaan ole muuttuneet.
    Yksinkertaistettu päättelyketjuni lähtee siitä, että ihminen on eläin ja eläinhän on jossakin suhteessa luontoon. Minun luontoni on Helsingin keskusta. Siispä luontosuhdetta etsimään ja kotiutumisen uusi vaihe käyntiin.
    Tässä yhteydessä jätän käsittelemättä kotiutumisessa kaikkien tärkeimmän asian eli ihmiset, ja siirryn lähiympäristöä kartoittavien opettavaisten kävelyretkien pariin. Olen katsonut totuutta rikinkatkuisiin silmiin enkä ole päästänyt itseäni ihailemaan luonnon kauneutta meren rantaan, puistoon tai Vantaan vehreyteen. Kun keskustassa ollaan, niin ollaan sitten.

Kun olen koko päivän puurtanut töitä sisällä, haluan lähteä ulos iltakävelylle ja suunnistan tietysti nurkan takana kohoavaan kauppakeskukseen. Tavoite on rentoutua ja saada ajatukset pois työstä. Tunnin kävely kauppakeskuksen kauppakujilla ja myymälöissä saa minut ajattelemaan töitä tuskallisemmin kuin mikään muu pitkään aikaan.
    Teen havaintoja kevään merkeistä, toisin sanoen kevättakkien uusista mallistoista. Tulen siihen tulokseen, etten ikinä ansaitse niin paljon, että raaskisin laittaa tuhansia markkoja noin hirvittävän näköisiin rätteihin. Ainoa lohtuni on se, että tiedän näiden takkimaisemien korvautuvan syksyllä uusilla asustevuorilla.
    Olen näin ollen luopunut yrityksestäni muodostaa suhdetta lähiympäristööni. Seuraavalla kerralla suunnistan tuhansien muiden kanssa ihailemaan luonnon rauhaa kahvila Ursulaan.

Kasvit pölyisellä ikkunalla varmaankin lähentävät minua kaupunkiluontoon. Olen allakkaani selatessa huomannut, että kevät on alkanut. Patikoin korttelin viidakkoon, ja keväinen tuulahdus näkyi jo kukkakaupan myyjän kasvoilla. Koska olen tottumaton kukkien kuluttaja, en hätkähtänyt yhtään, kun myyjä ilmoitti vaatimattoman limoviikunan hinnaksi 500 markkaa.
    Jouduin ponnistelemaan ankarasti, jotta pystyin katselemaan luontevasti lähes muotitakin hintaista puolimetristä risua. Kun minulle selvisi, että olin kuullut hinnan väärin, ja että oikea hinta oli 50 markkaa, ongelmani ratkesivat. Raahasin monta kasvia kotiini ja tulin sitä paitsi vakuuttuneeksi siitä, että hallitsen kukkakauppa-ostamisen jo suvereenisti. Voiko kaupunkiluontoa sen paremmin lähestyä kuin oppimalla kunnon kuluttajaksi? o

Kirjoittaja on Helsingissä asuva toimittaja.



ETUSIVULLE