Viikon visiitti
Rosa Meriläinen

Vihreitä ehtoja
Pitäisikö meidän kaikkien olla luontofriikkejä?

MINUN ON TEHTÄVÄ TUNNUSTUS. Kuulun niihin vihreisiin, joille luonto ei merkitse rauhaa ja aitoutta vaan hirmuisten petojen valtakuntaa. Mökkilomilla jouduin lapsena pitämään nukkuessa sukkahousuja päässä, jotteivät kammottavat hämähäkit menisi nenääni.
    Olen ehdottomasti sitä mieltä, että luonnon monimuotoisuutta tulee vaalia, mutta myönnän omissa primitiivisissä tunteissani toivovani, että ötökät pysyisivät monimuotoisina metsässään, minne minun ei tarvitse mennä. Kannatan ilolla lehmille luonnonmukaisia ulko-olosuhteita, kunhan minun ei tarvitse mennä niiden suuriäänisten petojen kanssa samalle niitylle.
    Olen vakaasti sitä mieltä, että Suomen perimmäisessäkin korvessa pitää olla ihmisen mahdollista elää ja muuttoliike on pahasta: eihän ole mitään mieltä rakentaa Suomea kahteen kertaan. Kuitenkaan en keksi mitään syytä, miksi minun pitäisi muuttaa asumaan Tamperetta pienemmälle paikkakunnalle. Olenko siis lainkaan vihreä?

Poliitikolta odotetaan henkilökohtaisen kokemuksen tuomaa näkemystä. Arjen ymmärtämisen mittarina käytetään sitä, tietääkö poliitikko mitä maitolitra maksaa. Nuorelta vaaditaan elämänkokemusta, joka pitää sisällään toisaalta työttömyysjakson ja toisaalta jossain huonopalkkaisessa ja kurjassa työpaikassa työskentelemisen jakson. Jos ei ole raksalla ollut, on jotakin suurta jäänyt kokematta. Tunnustan, että olen nolla myös arjen ymmärtämisen ja elämänkokemuksen saralla.
    Vihreälle poliitikolle on kuitenkin kaikkein oleellisinta pystyä todistamaan omalla harrastuneisuudellaan olevansa aito, oikea luontoihminen. Vihreälle poliitikolle sopivia harrastuksia ovat siis esimerkiksi bongaaminen, virkistyskalastaminen, vaellus ja soutu.
    Taidan kuitenkin olla hieman harhainen. Ottaen huomioon keihäänheittäjä Seppo Rädyn taannoisen lausunnon "metsässä on hyvä olla: siellä ei hypi hipit niskaan, eikä tule naisia vastaan", aivan tuhkatiheään ei naisvaltainen vihreä väki voi luonnossa samoilla.

Olin Koijärven aikaan 3 -vuotias, joten oma muistini ei ulotu niin syvälle vihreän liikkeen historiaan. Minun muistijäljissäni Vihreä liitto on yleispuolue. Ympäristöasiat ovat toki puolueemme ytimessä, mutta ytimeen on päässyt moni muukin merkittävä kysymys. Niitä merkityksellisiä eroja, joiden mukaan vihreät ihmiset määritellään vihreiksi ihmisiksi, alkaa olla huomattavasti useampia.
    Esimerkiksi suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin on jo tällainen kysymys. Luulen kuulleeni useampaan otteeseen kahvilakeskusteluissa lauseen "Miten se tai se voi olla vihreä, vaikka on homofobinen!".

Minua tarkkanäköisemmät ovat huomanneet, ettei vaikkapa vihreäksi kansanedustajaksi pääsyn kriteeriksi tarvitsekaan olla luontoihminen, vaan lapsi-ihminen. Eduskuntaryhmämme on tyystin puhdistettu lapsettomista elämäntapasinkuista.
    Lapsiperheiden asia on myös ilman muuta yksi johdonmukaisimmista vihreistä maailmanparannusprojekteista. Jeshh, minä kuulun lapsiperhepuolueeseen! Mutta voinko olla vihreä, vaikkei minulla ole lapsia? o

Rosa Meriläinen on Vihreän liiton valtuuskunnan varapuheenjohtaja ja Satu Hassin eduskunta-avustaja.



ETUSIVULLE