Hullut päivät
Tiina-Maria Levamo

Oma maa mansikka
Jatkuva kiltteys rasittaa.

NIIN KAUAN KUIN muistini on jättänyt jälkiä, olen vihannut sanaa kiltti. Jo lastentarhassa jätin leikit leikkimättä niiden hyvyyden sädekehän alla piipittävien elämänalkujen kanssa, joita virkkuuintoiset tädit kiittelivät kilteiksi.
    Räkänokat olivat paljon coolimpia – jeesh, olinhan itsekin sitä maata: elonkehää järisyttäviä ideoita räiskyvä rääväsuu. Kumi-meno-saappaissa ainakin kymmenen reikää. Kiltit – yäk – olivat söpöjä, tuppisuita ja mitä öklöttävintä: aina tylsiä ja oikeassa. Senkin nössöt!

Kerran yritin olla kiltti. Pirullisen nerokkaasti, jotta olisin saanut lisää jäätelöä. Mitä siitäkin irtosi? Isoäidin mummoystävä Roosa kehui henki vinkuen. Makoisa mega-annos mansikkajätskiä jäi kuitenkin saamatta.
    Sitä voisi jo nimittää kiroukseksi, että joutui olemaan kiltti Hämeessä. Piina tiivistyi linkussa (lue linja-auto). Vieraille ei sitten jutella. Eikä setää saa häiritä. Annapas tädin olla. Kuulumisten uteleminen on tuhmaa.
    Eräänä päivänä meni kotipysäkki ohi, kun tuli Jehovaa todistavan sedän kanssa mättely, että Raamattuko muka paras kirja. "Viisikko autiolla saarellapas!" Voi että olin tuhma!

Sanotaan, ettei suomalaisista ole maailmalla small talkaajiksi. Näiltä osin nostan nyrkit pystyy ja antaudun. Kevyt rupattelu varsinkin näillä leveysasteilla on suorasukaiselle Suomi-karjakolle raskaamman sarjan nyrkkeilyä. Kestohymyillä ja pulista nyt näennäismukavia joka hemmetin aamu, keskipäivä ja illansuu. Olla täkäläisittäin kiltti. Hourailla öisinkin, että miten menee. Äitiiiii!
    Kotikutoiset empiiriset tutkimukseni täällä Sambiassa ovat paljastaneet karun tehottomuuteni: käytän työpäivästä minuuttitolkulla "Hello, how are you, how is your wife and life?" -lurituksiin. Olen olevinani kauhean pahoillani, kun serkun kummin kaimalla on haima. Oikeasti ei yhtään kiinnosta. Hämäläisen tradition mukaan ei saisikaan innostaa – muiden yksityisasiat.

Eikäpä tunnu paljon kollegojakaan liikuttavan elämäni salmonellat, lampunvaihdot ja kohtaamani mustan lesken kokoiset hämähäkit. Mutta ollaanpas ainakin kohteliaita – puolin ja toisin, hyvässä ja pahassa.
    Autapa armias, jos syöksyt töihin, sanot huomenta ja alat haastaa asiaa. Se on sitten niin helkutin epäkorrektia. Tuhmaa ja ajattelematonta kerrassaan. Kylmää ja aggressiivista ainakin. Mutta kukaan ei kerro sitä sinulle. On epäkohteliasta sanoa suoraan, mitä ajattelee.
    Ota tästä nyt sitten tolkkua. Siperia opettaa parhaiten täälläkin päin palloa! o

Kirjoittaja työskentelee Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen tiedottajana Sambiassa.



ETUSIVULLE