Viikon visiitti
Terhi Brusin

Kotimaa kun taakse jäi
Saksan kansalaiskeskustelu käytiin asian vierestä.

SAKSAN LIITTOPÄIVÄT hyväksyi pari viikkoa sitten kansalaisuuslain uudistuksen. Oli jo aikakin, sillä vanha versio oli peräisin vuodelta 1913. Sen jälkeen maahan on tullut yli seitsemän miljoonaa ulkomaalaista.
    Vihreät ajoivat liberaalia linjaa, jonka mukaan Saksan kansalaisuuden saavan ei tarvitsisi luopua entisestä passistaan. Hommassa kävi kuitenkin samoin kuin energian hinnankorotuksen ja ydinvoimasta luopumisen kanssa. Pääasia – tässä tapauksessa integraation edistäminen – jäi sivuun, kun kauhuskenaariot valtasivat julkisuuden.

Kristillisdemokraatit aloittivat allekirjoitusten keruun kahta passia vastaan, ja vetosivat kampanjan saatepuheissa syviin ennakkoluuloihin.
    "Opportunistit poimivat rusinat pullasta molemmissa maissa. Maahan tulvii rikollisia, joille Saksan passin myötä avautuvat koko Euroopan ovet", peloteltiin sopivasti kurdimielenosoitusten aikaan.
    Englantilaisen tutkimuksen mukaan tosin uuden kotimaansa kansalaisuuden saaneet hylkäävät synnyinmaan ääriliikkeet ja suuntaavat aktiivisuutensa asuinmaan ongelmiin.

Kampanjan ylilyöntejä paheksuttiin, mutta suurelle yleisölle jäi se kuva, että hallitus jakelee passeja kevyin perustein. Harva tietää, että kaksoiskansalaisuus on hyväksytty jo pitkään poikkeuksena, jos ensimmäisestä kansalaisuudesta eroon pääsy on ollut kohtuuttoman vaivan takana.
    Poikkeusmahdollisuudeksi se jää myös nyt. Saksan kansalaiseksi voi päästä asuttuaan maassa kahdeksan vuotta aiempien viidentoista sijaan, rikollisia ja kieltä taitamattomia lukuunottamatta.

Suurin edistysaskel on irtautuminen verenperinnöstä kansalaisuuden perustana. Saksassa syntyvä ulkomaalaisten lapsi nyt saa kaksi kansalaisuutta, jos toinen vanhemmista on syntynyt Saksassa tai tullut maahan jo lapsena. Parikymppisenä hän valitsee, kumman kansallisuuden haluaa säilyttää.
    Kansalaisuuden saavat siis entistä helpommin toisen ja kolmannen polven siirtolaiset, jotka joka tapauksessa kasvavat enemmän saksalaisiksi kuin vaikkapa turkkilaisiksi. Passi ei tosin yksin muuta sitä tosiasiaa, että ulkonäöltään keskivertoa tummempi on – niin Saksassa kuin Suomessakin – useimmille vastaantulijoille vielä pitkään ulkomaalainen.

Todellista integraatiota edesauttava politiikka on vielä lapsenkengissään, mutta sen tarve sen kuin kasvaa. Väestötutkijoiden laskelmien mukaan ulkomaalaisia on suurkaupungeissa parin vuosikymmenen kuluttua puolet väestöstä, ja lapsirikkaista kulttuureista tulevien perilliset maksavat yhä hitaampien lisääntyvien saksalaisten eläkkeitä.
    Vastapainoksi joka kolmas saksalainen haaveilee pakenevansa kovaa suoritusyhteiskuntaa aurinkoisempaan elämään ulkomailla. o

Kirjoittaja on Berliinissä asuva vapaa toimittaja.



ETUSIVULLE