Kolumni
Osmo Soininvaara

Rakennemuutos tai jättisäästöt
Leikkurin terä näkyy jo.

SUOMALAISEN HYVINVOINTIVALTION pelastamiseen on aikaa vain tämä vaalikausi. Vuonna 2003 vuonna 1945 syntynyt ikäluokka täyttää 58 vuotta. Ellei rakennetyöttömyyttä ole ratkaisevasti alennettu ennen kuin suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle, edessämme ovat taas jättimäiset julkisten menojen leikkaukset. Niiden jälkeen Suomi ei enää ole hyvinvointivaltio.

Tarvitaan kaksi suurta uudistusta. On toisaalta muutettava talouspolitiikkaa siten, että työpaikkoja syntyy tavallisillekin ihmisille eikä vain huippueksperteille. Toisaalta kaikenlaisen työn, myös pienipalkkaisen pätkätyön, vastaanottaminen on tehtävä kannattavaksi. Tämä kaikki on vielä tehtävä niin, ettei heikennetä niiden huono-osaisimpien asemaa, joilla ei ole realistista vaihtoehtoa sosiaaliturvan varassa elämiselle.
    Nykypolitiikalla kaikille ei synny niin hyviä työpaikkoja, että niiden vastaanottaminen näillä säännöillä kannattaisi. On helppo sanoa, että vika on liian matalissa palkoissa. Olisi toisin sanoen kivempaa, jos Suomi olisi rikkaampi maa, mutta näin sanova ei ainakaan voi vastustaa taloudellista kasvua.
    Uusia työpaikkoja voi syntyä lähinnä vain palveluihin. Palveluissa palkkakattoa ei aseta rahanahne kapitalisti vaan tavallinen kuluttaja, joka ei suostu maksamaan palvelusta enempää. Toisaalta rahasta, jonka kuluttaja palvelusta maksaa, vain puolet menee työn suorittajalle, vaikka yritys ei ottaisi välistä penniäkään. Toinen puoli menee veroihin ja sosiaaliturvan rahoitukseen.
    Pihin kuluttajan ja palvelualojen matalapalkkatyöntekijän välisen ristiriidan voi ratkaista vain alentamalla verokiilaa palkka-asteikon alapäässä. Veronalennusvaraa ei riitä tuhlattavaksi alennuksiin koko asteikossa.
    Jos veronalennukset suunnataan rohkeasti tukemaan matalapalkkaista työtä, syntyy runsaasti työmahdollisuuksia myös vähän koulutetuille ihmisille – ei vain palveluihin, vaan myös erilaisiin avustavan henkilöstön tehtäviin kaikkialle talouselämään.

Myös työpaikkojen vastaanottamisen on oltava kannattavaa. Työtä tekemällä on päästävä paremmille ansioille kuin työtä tekemättä – niin paljon paremmille, että todellinen tuntipalkka on järkevä. Perusturvamme ei ole liian korkea, vaan se on sovitettu huonosti yhteen pienten ansiotulojen kanssa. Kun toimeentulotuki muodostaa kaupungeissa perusturvan rungon, omien ansiotulojen hankkimiselta on mennyt kaikki mielekkyys.
    Tulonsiirtojen on leikkauduttava pois vasta asteittain, kuten työttömyysturvassakin tehdään. Jos joidenkin on vaikea sietää tämän kutsumista perustuloksi, kutsutaan sitä sitten joksikin muuksi. Nimi ei ole tärkeä, vaan sisältö.
    On kuitenkin heti sanottava, että ei ole mahdollista tehdä samalla kannustavaa ja oikeudenmukaista järjestelmää, jos se vähimmäistulon taso, joka on tarkoitettu huono-osaisimpien turvaksi, on kenen tahansa myös vapaaehtoisesti valittavissa. Vaadittavan uudistuksen hankalin osa onkin se, miten taata syrjäytyneille riittävä vähimmäisturva ilman, että tämä houkuttelee helppoon elämään yhteiskunnan kustannuksella myös niitä, jotka halutessaan pääsisivät töihin.
    Perustulo tekee nykyistä useammalle mahdolliseksi kantaa itse vastuuta toimeentulostaan. Kun tämä mahdollisuus on annettu, sitä voidaan myös vaatia. o



ETUSIVULLE