Pääkirjoitus
Päivi Sihvola
Kynnyksellä
Vihreillä on nyt paremmat lähtökohdat vaikuttaa politiikkaan hallituksesta käsin kuin neljä vuotta sitten.

EDELLISISSÄ EDUSKUNTAVAALEISSA vihreät menettivät yhden paikan, kun nyt tuli kaksi lisää. Neljä vuotta sitten hallituskumppaneilla oli epäilyksiä siitä, kuinka ryhmäkurittomat vihreät selviytyisivät hallitustyöskentelystä, nyt sitä ei enää pitäisi olla syytä epäillä. Tuolloin monet vihreätkin olivat epävarmoja siitä, onko koalitioon osallistuminen toimivin tapa vaikuttaa maan asioihin, mutta sekin pelko näyttää haihtuneen. Eduskunnassa taas käy niin vahva ydinvoiman vastainen tuuli, että lisärakentamisen kirjaaminen hallitusohjelman on erittäin epätodennäköistä.
    Hallitusovi on siis selällään vihreille? Ei aivan. Vielä ei tiedetä, millaisen kurssin ne kaksi pääpuoluetta haluavat Suomi-laivalle. Kriisin hellitettyä nyt on myös enemmän tilaa puhtaalle taktikoinnille.

Väripaletin kaikki yhdistelmät ovat periaatteessa hallituspohjassa mahdollisia. Alkumetreillä on keskeistä, mihin suuntaan kokoomuksen ja demareiden kauhun tasapaino kehittyy. Sauli Niinistö on jo ennättänyt vaatia enemmän salkkuja ja "kokoomuslaisempaa ajattelua", mihin Paavo Lipponen on reagoinut aika nihkeästi. Sosiaalidemokraatit tarvitsevatkin keskustaa siihen, ettei kokoomus ylpisty liikaa. Olisi muutenkin epäviisasta jättää keskusta suorilta ulos neuvotteluista – marttyyrius antaisi ilmaista lisäpotkua oppositiopolitiikkaan.
    Erityisen kiinnostava on vasemmistoliiton asema. Kuinka tärkeäksi sosiaalidemokraatit kokevat vasemman laitansa suojaamisen nyt, kun kaikki kuulostelevat korva herkkänä talouden heikkenemisen signaaleja, optiohuuma hiertää työmarkkinoita ja kuuma tupo-kausi lähestyy? Entä kuinka toimintakykyinen kumppani vasemmistoliitto on, kun ainakin neljännes sen kansanedustajista on irtisanoutunut puolueensa politiikasta? Heitä kokoomus hirvittää ja punamulta houkuttaa.
    Vihreät ovat olleet tyytyväisiä sateenkaareen, mutta korostaneet muidenkin vaihtoehtojen olevan mahdollisia – ohjelmasta riippuen.

Hallitusneuvotteluihin vihreät aikovat aseistautua vaaliohjelmansa tärkeimmillä elementeillä: verotus suosimaan työvaltaisia aloja energiavaltaisten kustannuksella ja sosiaaliturvan rakenne sellaiseksi, että se paitsi tukee heikko-osaisia, myös kannustaa työhön. Maan entistä tasapuolisempi alueellinen kehittäminen on puolestaan verrattain uusi painotus. Edellisestä kierroksesta on opittu, että pöytään on syytä tuoda mahdollisimman konkreettisia ehdotuksia.
    Vihreiden kannalta kaikkiin poliittisiin ryhmiin liittyy sekä sellaisia ominaisuuksia, jotka tekevät yhteistyön helpoksi että sellaisia piirteitä, joka tekevät ohjelman sorvaamisen vaikeaksi. Esimerkiksi keskustan pahamaineisessa työreformissa on paljon aineksia, jotka vihreät tunnistavat tutuiksi jo omista vanhoista papereistaan. Erityisen tärkeä yhteinen nimittäjä on perustulo. Ympäristönsuojelu- ja maankäyttöasioissa taas törmäyskurssi on lähellä. Sosiaaliturvan rakenteesta puolestaan voisi helpommin löytyä sopu kokoomuksen kanssa, mutta sen tasosta täytyisi vääntää kättä. Vasemmiston kohdalla asetelma on täsmälleen päinvastainen.

Viimeksi vihreillä oli kaksi salkkua, mutta vain yksi ministeri, Pekka Haavisto. Nyt puolue tavoittelee kahta ministeriä entistä pontevammin, mutta ei halua tässä vaiheessa linjata, mitkä salkut olisivat mieluisimpia. Käytäväkeskusteluissa kuitenkin vilahtelevat useimmiten ympäristö-, liikenne- sekä sosiaali- ja terveysministeriöt. o



ETUSIVULLE