Pääkirjoitus
Päivi Sihvola
Maaseututalkoot odottavat eduskuntaa
Parhaat keskustelut kantavat vaalien yli.

NÄIDENKIN VAALIEN alla on nähty paljon eri puolueita edustavien ehdokkaiden yhteistilaisuuksia. Suuri osa niistä lienee tarkoitettu kertakäyttöön, mutta joissakin voi syttyä kipinä, joka elää vaalien jälkeenkin.
    Tällaisia enteitä oli Helsingissä maaseutupaneelissa keskiviikkona. Vihreiden Tapio Reinikainen, Päivi Rosqvist ja Sampsa Heinonen penäsivät keskustan Aulis Lassilalta, MTK:n Jari Rouviselta ja RKP:n Niklas Meinanderilta visioita maaseudun tulevaisuudesta. Vaihtoehdoiksi tarjottiin vihreiden omia malleja, mutta eihän siitä mitään riitaa tullutkaan. Osanottajat huomasivat olevansa erittäin monista asioista samaa mieltä. Ideoiden kehittelyä jatketaan työryhmässä, jonka tavoite ei ole enempää eikä vähempää kuin tuupata käyntiin "kansallinen ohjelma, jolla maaseutu pelastetaan".

Menneisyyden varjot ovat kahlinneet vuoropuhelua suomalaisesta maaseudusta ja suomalaisesta aluepolitiikasta, eikä kapea reviiriajattelu ole yhtään edistänyt asiaa. Naturan juoksuhaudoista nyt puhumattakaan. Keskustelun valtavirrasta on puuttunut tulevaisuuden usko ja näky siitä, mihin suuntaan suomalaista maaseutua halutaan kehittää. On ollut paljon helpompi katsoa taaksepäin ja etsiä syyllisiä.
    Maatalouden tukirakenteet mullistuvat, vaikka Suomi näyttääkin saavan aika monia vaatimuksiaan läpi Euroopan unionin Agenda-pöydässä. On todellinen vaara, että seitsemää huonoa vuotta seuraa seitsemän kertaa seitsemän vielä huonompaa. Tähän kehitykseen on vaikea vaikuttaa – ilman strategiaa se on mahdotonta. Kaikki me kuitenkin haluamme elävän maaseudun, kauniin kulttuurimaiseman, monimuotoisuutensa säilyttäneen luonnon ja puhtaita kotimaisia elintarvikkeita.

Keinot sinällään saattavat yllättävän usein osoittautua sellaisiksi, että osapuolet voivat hyväksyä ne. Työllisyyttä ja elämisen ehtoja tukisivat puun ja muiden vaihtoehtoisten energialähteiden suosiminen, raaka-aineiden jalostusasteen nostaminen mielellään jo paikallisesti, luomun aseman vahvistaminen, etätyö, kaikenlaisen yrittämisen kirjon vaaliminen, tuki suomalaisen ruoan markkinoinnille...
    Kaikki keskiviikon panelistit olivat esimerkiksi yhtä mieltä siitä, että suomalaisesta ruoasta pitää maksaa tuottajalle kunnon hinta, niin että sillä voi elää. Ennen kuin lähdetään hilaamaan esimerkiksi luomun kuluttajahintoja vielä ylemmäs, on kuitenkin syytä selvittää tarkkaan, mitä tapahtuu siinä välissä, kun juurisellerin kahdeksan markan tuottajahinta muuttuu 26 markaksi kaupassa. Tuottajapuolella osoitetaan sormella Suomen erittäin keskittynyttä tukkukauppaa.

Uudenlainen epäortodoksinen liitto näyttää syntyneen myös, kun Luonto-Liiton pääsihteeri Tuomas Rantanen ja Nuoren Keskustan liiton puheenjohtaja Antti Kaikkonen ovat laatineet kymmenen yhteistä maaseututeesiä. Myös ympäristöväen ja ammattiyhdistysliikkeen piiristä samanmieliset ovat löytäneet toisensa ja luoneet oman työllisyyspaperinsa (VL 5.3.), jossa maaseudunkin elinmahdollisuudet ovat keskeisiä.
    Nämä avaukset voivat tuntua vaatimattomilta, koska niistä puuttuvat eri tahojen suuret kihot. Ukko-osasto näyttää kuitenkin saaneen keskustelun monissa paikoissa jumiin. Nyt virinnyt vuoropuhelu voi olla ensimmäinen merkki hiushalkeamasta, josta tahallisen väärinymmärtämisen ja syyttelyn muuri lähtee murtumaan. o



ETUSIVULLE