Asbesti sulki toimistomme

VIHREÄN liiton, Vihreän Langan, Vihreiden Naisten ja Helsingin vihreiden toimistotiloissa aloitettiin viime viikon tiistaina ilmastointiremontti. Sen yhteydessä toimistorakennuksen rakenteista löytyi jo samana päivänä eristeitä, joita epäiltiin asbestiksi. Epäilys vahvistui seuraavana päivänä oikeaksi, minkä seurauksena työskentelyä toimistossa rajoitettiin välittömästi ja ovet suljettiin kokonaan perjantaiaamun ja maanantaiaamun väliseksi ajaksi.

Ymmärrettävistä syistä yhteydet tännepäin eivät siis ole toimineet. Sähköpostikin jouduttiin katkaisemaan, koska perusteellinen siivous edellytti erinäisten piuhojen vetämistä irti seinästä. Ja koska emme ole voineet olla työpaikallamme, myös tässä lehdessä on aiottua vähemmän sivuja.

Tiettävästi toimiston ilmassa ei ole ollut asbestia ainakaan ennen ilmastointiremonttia. Myöskään viikonlopun siivouksen jälkeen sitä ei pitäisi olla, mutta asia varmistetaan mittauksin. Viranomaisten mukaan asbesti on vaarallista vasta pitkäaikaisen, hengityksen kautta tapahtuvan altistuksen jälkeen.

Pahoittelemme häiriöitä.