Pääkirjoitus
Päivi Sihvola
Ajatusleikki auttaa
Vihreät epäilevät edelleen, onnistuuko huonosta kaavasta valittaminen oikeusteitse.
VIHREÄN LIITON VALTUUSKUNTA moitti kovin sanoin rakennuslakitoimikunnan mietintöä Tampereella lauantaina. Vaikka valtuuskunnan puheenjohtaja Kimmo Louekari erikseen pyysi esitystä puoltaviakin valtuutettuja käyttämään puheenvuoroja, positiivisin arvio oli "kokonaisuutena siedettävä". Negativiisia taas tuli pyytämättäkin tyyliin "tästä voi lähteä helvetti irralleen", "tää ei vakuuta mua ollenkaan" ja "vanha laki oli parempi".
   Louekari joutui toteamaan, että "tilanne on hankala, jos puoluekenttä on aivan eri mieltä kuin ne, jotka ovat olleet asiaa valmistelemassa". Kokous ei kuitenkaan mittauttanut vastustuksen määrää, koska kiivaimmatkaan arvostelijat eivät tuoneet pöytään mitään, mistä äänestää.
   Ympäristöministeri Pekka Haavisto ei ollut enää paikalla, kun valtuuskunta antoi esitykselle kyytiä. Hän aikoo viedä esityksen kevään aikana hallitukseen, joka puolestaan antanee oman esityksensä eduskunnalle ennen kesätaukoa. Varsinainen käsittely siis alkaa syksyllä.

Ylivoimaisesti eniten valtuutettuja askarrutti edelleen, milloin ja erityisesti mitä kautta kaavasta voi valittaa. Sama viesti tuli myös edellisestä kokouksesta. Sen jälkeen vihreät olivat kuitenkin saaneet läpi oikaisumenettelyä koskevan pykälän, jonka mukaan ympäristökeskus voi palauttaa kaavan kuntaan valmisteltavaksi. Lisäksi riitakysymyksissä ympäristöhallinnon kantaa kysytään eri oikeusasteissa.
   Siihen tuskin on enää paluuta, että kuntien pitäisi siunauttaa ympäristöministeriöllä kaikki kaavansa. Vihreät eivät saa yksin läpi sitäkään, että valitustie kulkisi vanhaan tapaan ympäristöhallinnon, eikä lääninoikeuksien kautta.
   Tämä ei kuitenkaan riittänyt vakuuttamaan kokousväkeä. Sen kummemmin kuin se, että kaavojen kiristyneet laatuvaatimukset antaisivat valituksille enemmän konkreettisia perusteita.

Ympäristöministeriössä on harrastettu ajatusleikkiä, joka mahdollistaa vanhan rakennuslain ja uuden esityksen vertailun. Siellä on tutkittu tapauksia, joissa Korkein hallinto-oikeus on kaatanut ympäristöministeriön kannan. Juristit ovat pohtineet, miten olisi käynyt, jos esityksen mukainen laki olisi voimassa.
   Yksi esimerkki on Tuomaansilta Turussa, toinen Pilkon automarket Joensuussa. Vanhan lain löysä toive kestävästä kehityksestä ei riittänyt pysäyttämään kumpaakaan hanketta.
   Esitys sen sijaan määrittelee, mitä kestävä kehitys tarkoittaa. Näihin kaavojen laatuvaatimuksiin perustuen Tuomaansilta todennäköisesti ei olisi tullut tuomiokirkon naapuriin eikä automarket teollisuusalueelle.

Toinenkin ajatusleikki on hyödyllinen. Oletetaan, että valtuuskunta olisi tosissaan ryhtynyt vastustamaan esitystä ja että Haavisto päättäisi olla esittelemättä sitä. Se olisi pomminvarmasti seuraavan hallituksen ohjelmassa ja silloin ympäristöministeri voi olla vaikka keskustalainen. Voidaanko olettaa, että hän saisi aikaiseksi paremman lain kuin edeltäjänsä Sirpa Pietikäinen tai Haavisto? o