Eroon säästöpelosta / Vihreä Lanka 19.2.1998

Eroon säästöpelosta
Asialla
Laura Häggblom on Helsingin yliopistollisen keskussairaalan naistenklinikan kätilö ja luottamusmies, Vantaan kaupunginvaltuuston varavaltuutettu ja Vihreän liiton valtuuskunnan jäsen.
Laura Häggblom
VIHREÄT joutuvat entistä enemmän pohtimaan terveyspoliittisia kysymyksiä. Kunnallispolitiikassa ollaan jo monessa kaupungissa ja kunnassa mukana terveyslautakunnassa. Arkipäivää on se, että kantaa on pakko ottaa hyvinkin hankaliin kysymyksiin. Kirjallista vihreää terveyspoliittista ohjelmaa ei vaan ole ollut, mitä olisi voinut käyttää apuna kantaa ottaessaan.
   Nyt luonnos terveyspoliittiseksi ohjelmaksi on saatu valtuuskunnan käsittelyyn asti. Valtuuskunta evästi kokouksessaan 14.2. ohjelman kirjoittajia.
   Olen ollut mukana ohjelmaa kirjoittamassa. Olen itse terveydenhuollon ammattilainen ja olen siis päivittäin tekemisissä terveydenhuollon arkipäivän kanssa.
   Vihreiden terveyspoliittinen ajattelu poikkeaa osittain vallitsevasta terveyspoliittisesta ajattelusta. Pidän erittäin tärkeänä, että etsimme keskustellen vihreitä terveyspoliittisia vastauksia. Kysymykset ovat vaikeita ja osaan emme varmastikaan löydä yhteisiä kantoja.
   Ohjelma on niin laaja, että tässä voin ottaa kantaa ja kommentoida vain osaa siitä.

Ratkaisevaa on hoidon
teho ja turvallisuus

Vihreissä suhtautuminen vaihtoehtoisiin, täydentäviin hoitomuotoihin on yleisesti hyvinkin myönteistä. Itse suhtaudun niihin selvästi kriittisemmin.
   Olen valmis hyväksymään turvalliset ja tehokkaat hoitomuodot. Kaikkea tarjolla olevaa en voi hyväksyä.
   On selvää, että kaikista hoitomuodoista ei voi saada tutkittua tietoa. Sellaista hoitomuotoa en kuitenkaan voi hyväksyä. Kaikkia hoitomuotoja on minusta voitava tutkia ja hoitotuloksia arvioida kriittisesti.
   Tehokkaat ja turvalliset – sekä perinteiset että vaihtoehtoiset – hoidot pitää voida ottaa käyttöön, ja tehottomista hoidoista on luovuttava. Hoitoa antavien koulutuksen on ehdottomasti oltava riittävä ja määritelty.
   Hyväksyn vaatimuksen, että potilaalla on oltava oikeus valita täydentävä hoitomuoto perinteisen hoitomuodon lisäksi tai sijasta. En kannata sitä, että nytkin rajallisia julkisen terveydenhuollon resursseja pitäisi käyttää kaikkien täydentävien hoitomuotojen tarjoamiseen.

Elinympäristö
vaikuttaa terveyteen

Terveyttä edistävä asuinympäristö sopii hyvin vihreisiin tavoitteisiin. Paikallisesti tilanteet vaihtelevat paljon, mutta en usko vihreissä olevan suuria ristiriitoja tavoiteltavasta asuinympäristöstä. Ristiriidat tulevat vastaan muiden poliittisten ryhmien kanssa keskusteltaessa.
   Ympäristöterveydenhuoltoa pidän erittäin tärkeänä. Useimmat meistä eivät sitä huomaa, kun se toimii hyvin. Ellei toimi, niin silloin kyllä huomataan. Toimiva järjestelmä turvaa omalta tärkeältä osaltaan muun muassa käyttämiemme elintarvikkeiden turvallisuuden.

Kaikkea ei voi tehdä
Terveydenhuollossakin on laman myötä tultu sen tosiasian eteen, etteivät olemassaolevat resurssit riitä kaikkeen, mitä haluaisimme tehdä. Säästöjä on tehty siinä kuvitelmassa, ettei se vaikuta hoidon saatavuuteen tai laatuun.
   Todellisuudessa ongelmia on jo tullut. Nyt hoidon rajoja vedetään terveydenhuollon sisällä. Se ei minusta ole oikein.
   Julkisuudessa pitäisikin käydä laajempaa keskustelua siitä, mikä on tärkeintä. On etsittävä mahdollisimman laajasti hyväksyttyjä vastauksia kysymyksiin siitä, keitä hoidetaan ja millä keinoin.
   Tätä nykyä terveydenhuollon tavoite tuntuu olevan pelkkä kustannusten minimoiminen. Niin ei saa olla.
   Jatkuvasta säästöjen pelosta on päästävä eroon. On tehtävä mahdollisimman hyvää työtä niillä voimavaroilla, mitä meillä on.
   Tavoitteiden pitää olla mahdollisimman laajasti hyväksyttyjä. Jos voimavarat on jaettu väärin, toiminnan painopistettä on uskallettava rohkeasti muuttaa.

Rakenteita on
pakko muuttaa

Terveydenhuollossa tarvitaan rakenteellisia ratkaisuja. Erikoissairaanhoidon organisaatioiden yhdistäminen selkeyttäisi tilannetta ja toisi todellisia säästöjä. Se on uskallettava toteuttaa, mutta suunnitellusti.
   Yhteistyötä erikois- ja perusterveydenhuollon välillä on parannettava. Avoin keskustelu työnjaosta ja tavoitteista on tarpeen.
   Avohoitoa on pidetty ratkaisuna melkein kaikkeen. Sairaalapaikkoja on vähennetty, mutta samalla henkilökuntaa on vähennetty samassa suhteessa.
   Ilman tekijöitä ei kuitenkaan ole avohoitoakaan. Siksi ongelmat avohoidon saatavuudessa kärjistyvät. Psykiatriassa tilanne muistuttaa lähinnä heitteillejättöä.

Ei kaikkea
väestövastuulla

Perusterveydenhuollossa väestövastuu on levinnyt nopeasti. Sen idea onkin hyvä. Asiointi saman henkilökunnan kanssa tekee sujuu ja miellyttää.
   Henkilökunta tuntee väestönsä ja ainakin periaatteessa voi puuttua ajoissa esimerkiksi jonkin kaupunginosan slummiutumiseen.
   Kaikkea ei kuitenkaan pidä hoitaa väestövastuulla. Itselleni läheinen alue on äitiysneuvolatyö, jonka toivoisin pysyvän erikoistuneen henkilökunnan hoidossa. Kaikkien ei ole järkevää opetella äitiys- ja lastenneuvolatyötä, taikka esimerkiksi kouluterveydenhuolto, opiskelijaterveydenhuoltoa ja perhesuunnittelua.
   Vastuualueet eivät saa olla kohtuuttoman suuria, jos halutaan säilyttää laatu. Kukaan ei voi osata aivan kaikkea!

Potilasmaksuille katto
Työttömyyden lisääntyminen sai entistä useammat ihmiset huomaamaan, että syrjäytymisen uhka on todellinen osalle väestöstä. Sairastuminen lisää syrjäytymisen riskiä, varsinkin köyhyyteen yhdistettynä.
   Potilaan julkisesta terveydenhuollosta maksamille maksuille tuleekin asettaa katto, ettei sairastuminen lisää kohtuuttomasti syrjäytymisen riskiä.
   Tiedän hyvin, että resurssit ovat rajalliset. Pidän maksukattoa silti perusteltuna, sillä kohtuuttomiksi nousevat maksut saattavat aiheuttaa vielä suurempia kustannuksia myöhemmin.
   Niin käy, jos maksut esimerkiksi lykkäävät hoitoon tuloa tai aiheuttavat tarpeellisten lääkkeiden käyttämättä jättämisen. o