Vuorovaikutusta tulee tutkia / Vihreä Lanka 12.2.1998

Vuorovaikutusta
tulee tutkia

Asialla
Turun yliopiston kaupunkimaantieteen dosentti Harri Andersson on ollut Tielaitoksen Liikenne ja maankäyttö -tutkimushankkeen arvioijana ja on tällä hetkellä Suomen Akatemian kaupunkitutkimusohjelman koordinaattori.
Harri Andersson
LIIKENTEEN suhde maankäyttöön ja yhdyskuntien rakenteeseen on vuorovaikutteinen. Liikenne voidaan nähdä seurauksena toisistaan erottautuneista maankäyttötyypeistä, mutta toisaalta liikkuvuuden lisääntyminen ja parantunut liikenneteknologia ovat osallisina maankäytön jatkuvassa erilaistumisessa ja kaupunkirakenteen hajoamisessa.
   Kaupunkiseutujen alueellista rakennetta ja muutosta ei tässä mielessä ole mahdollista ymmärtää ilman liikenteen tuntemista. Saavutettavuus vaikuttaa maan arvoon ja sijainti liikenneverkossa määrittelee saavutettavuuden.
   Vakaatkin kaupunkirakenteet on nähtävä prosesseina, joskin pitkäaikaisina ja hitaina. Liikennejärjestelmät vaikuttavat maankäyttömallien muotoutumiseen.
   Lisäksi kysymys on liikenteen roolista. Yhtäältä se on osa julkisia palveluja, toisaalta se tarjoaa yksityisiä hyödykkeitä. Se on myös osa tuotantoon ja palveluihin liittyvän pääoman kiertokulkua ja se on myös osa kaupunkiseudun uudelleenrakentumista.

Tutkimus on
ollut hajanaista

Liikenteen ja maankäytön suhdetta on tutkittu eri tieteen- ja hallinnonaloilla jo useiden vuosikymmenien ajan. Tutkimus on kuitenkin ollut hajanaista – siitä on puuttunut yhdistävä näkökulma.
   Perinteisessä vuorovaikutuksen tutkimuksessa painopiste on ollut maankäyttömalleissa. On katsottu, että muutokset liikenteessä vääjäämättä johtavat myös yhdyskuntien rakenteellisiin muutoksiin.
   Tilastomatemaattiset mallit ovat tarkastelleet saavutettavuutta, toimintojen taloudellista perustaa sekä sijaintipäätöksiä. Työvoiman, väestönkasvun ja liikennejärjestelmän tehokkuuden pohjalta on ennustettu muutoksia yhdyskunnan rakenteessa.
   Perinteisen tutkimuksen rinnalle nousi 1980-luvulla vähemmän matemaattisia malleja sisältävä ja samalla kriittisempi tarkastelutapa. Se selvittää niitä rakenteellisia ja toiminnallisia suhteita, joita esiintyy liikenteen ja maankäytön välillä.
   Liikennejärjestelmän suhde yhdyskuntarakenteeseen käsitettiin samalla laajemmaksi jo monipuolisemmaksi. Vuorovaikutuksen ymmärtäminen kytkeytyy nyt selkeämmin kaupunkitilan tuottamisen ja uudistamisen taustalla oleviin tekijöihin.

Tielaitos tutkitutti
Tultaessa 1990-luvulle liikenteen ja maankäytön vuorovaikutukseen liittyvän monialaisen lähestymistavan ja tutkimuksen tarve on entisestään korostunut. Syitä ovat esimerkiksi yhdyskuntien "alueellisen ylläpitämisen" kasvaneet kustannukset sekä huoli ympäristön tulevasta kehityksestä.
   Uuteen ajatteluun liittyen tielaitos ja eri yhteistyötahot päättivät järjestää vuosina 1992–96 Liikenne ja maankäyttö -nimellä kulkevan tutkimusohjelman, jonka tavoitteena oli tuottaa monialaista perustietoa liikenteen ja maankäytön välisestä suhteesta sekä selvittää sen erilaisten ratkaisumallien vaikutuksia.
   Tutkimusohjelma toteutettiin vuosittain erilaisten teemojen puitteissa. Ne liittyivät muun muassa liikennejärjestelmien suunnitteluun, erikokoisten taajamien liikenteeseen, kaupunkirakenteen muutokseen ja kaupunkien liikenneväyliin.

Perustutkimusta
ei syntynyt

Teemoille etsittiin yhtymäkohtia yhdyskuntakehitykselle tärkeistä päämääristä, kuten ehjästä kaupunkirakenteesta, tasapuolisista liikkumismahdollisuuksista, keskustojen elinvoimaisuudesta ja ympäristövaikutuksista.
   Tutkimusohjelmasta valmistui kaikkiaan lähes sata raporttia, artikkelia tai ohjeistoa. Valtaosa niistä oli selvityksiä tai suunnittelua palvelevaa sovellettua tutkimusta. Sen sijaan tieteellistä perustutkimusta ei hankkeisiin juuri sisältynyt.
   Erityisesti liikenneväyliä ja niiden maankäyttövaikutuksia käsittelleissä tutkimuksissa oli nähtävillä muita enemmän soveltavaa tutkimusta. Ne ovat myös tarjonneet selviä ohjeita liikenneväylien rakentamiselle ja niiden ympäristövaikutuksille.
   Hankkeen toinen kokonaisuus käsittelee kaupunkirakennetta ja sen muutosta osana liikennejärjestelmien kehitystä. Teema oli käsittelyn ja tutkimustulosten kannalta selvästi ongelmallisempi kuin edellinen.
   Siinä on myös pyritty teoreettisempaan tutkimusotteeseen. Tulokset ovatkin jääneet monilta osin varsin yleisiksi, mikä haittaa niiden suoraa soveltamista käytännön suunnitteluun.
   Tutkimusohjelman muut kokonaisuudet ovat hajanaisempia, joskin ne nostavat esille nykyisen yhdyskuntakehityksen tärkeitä kysymyksiä, kuten keskustauudistus, keskustan ulkopuolisten kauppakeskusten rakentamisen vaikutukset ja tulevaisuuden liikkumisympäristöt.

Kokoavia ohjelmia
tulee vielä lisää

Tutkimuskokonaisuutta Liikenne ja maankäyttö on useissa yhteyksissä luonnehdittu laajaksi ja kunnianhimoiseksi hankkeeksi. Se on herättänyt erityistä mielenkiintoa siinä mielessä, että sitä eivät ole synnyttäneet tiedeyhteisöt – ja tässä mielessä Tielaitosta on kiitetty teemaan liittyvän uuden keskustelun virittäjänä.
   Kokoavat tutkimusohjelmat ovatkin tulleet yhä tärkeämmiksi tavoiksi viedä tutkimusta eteenpäin. Liikenne ja maankäyttö -hankkeessa paino on ollut selvästi soveltavassa tutkimuksessa, samoin kuin sen kanssa rinnan tehdyssä Tienpidon yhteiskunnalliset vaikutukset -tutkimusohjelmassa.
   Nämä suurhankkeet ovat jo saaneet luontevan jatkon vastikään alkaneessa ympäristövaikutuksiltaan edullista yhdyskuntarakennetta ja liikennejärjestelmää selvittävässä LYYLI-hankkeessa, jossa paino asettuu entistä enemmän ympäristökysymyksiin.
   Näyttää siltä, että 1990-lukua voidaan luonnehtia todellisena keskustelun avaajana liikenteen ja maankäytön vuorovaikutuksen problematiikassa. o