Jyrkin sanoin
Jyrki Räikkä

Malka haittaa näköä
Ihmisoikeuksien airut kompastuu kynnykseen.

Tänään vietettävä YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 50-vuotisjuhla herkistää päättäjät ja pääkirjoittajat. Suomen ihmisoikeusolot ja kansainvälisen aktiivisuuden lisääntyminen keräävät kiitosta. Vähemmistöjen syrjintä tunnustetaan paikalliseksi ongelmaksi, mutta muilta osin Suomen katsotaan lunastaneen paikkansa ihmisoikeuksien kärkijoukoissa.
    Rasismi on valtiovallan kannalta hyvä vihollinen, sillä sen siemenet ovat levinneet laajalle yhteiskuntaan. Kun joitakin saamelaisten elinkeinoihin ja itsehallintoon liittyviä kysymyksiä lukuun ottamatta vähemmistöjen asema on lainsäädännössä verraten hyvin turvattu, vastuu vieritetään kansalaisten harteille.
    Syrjintään syyllistyvät kuitenkin myös virkamiehet, jotka ottavat laittomuuden omiin käsiinsä. Esimerkiksi Ihmisoikeusliiton tuore raportti yksilöi vakavia puutteita niin poliisin, tuomioistuinten kuin oikeusministeriönkin toiminnassa.

Rasismin korottaminen kokkareiden sylkykupiksi ohjaa yhtä kaikki huomion sivuun niistä ihmisoikeusongelmista, jotka olisivat välittömästi korjattavissa poliittisilla päätöksillä. Kuumin peruna on siviilipalvelusmiesten kummallinen asema. Samaan aikaan kun Suomi johtaa Euroopan neuvoston siviilipalvelusolojen parantamiseen pyrkivää työryhmää ja ylpeilee YK:n ihmisoikeustoimikunnassa tekemällään aseistakieltäytymisoikeuden laajennusta ajavalla aloitteella, rikkaruohot rehottavat omalla pihalla.
    Normaalin asevelvollisuusajan lyheneminen kuuteen kuukauteen ei näillä näkymin ole heijastunut millään tavalla 13 kuukauden siviilipalvelukseen, onpa eduskunnassa yritetty ujuttaa läpi jopa nykyisten palvelusehtojen huononnuksia. Kun kansainvälinen Amnesty ryhtyy pian uudelleen adoptoimaan totaalikieltäytyjiä mielipidevangeiksi, edelläkävijän maine on vaakalaudalla.

Kauppapolitiikassa huoli ihmisoikeuksista jää parhaimmillaankin retoriseksi. Markkinavetoinen ihmisoikeuspolitiikka jatkaa itse asiassa Suomen ulkopolitiikan pitkää linjaa, jossa ideologiset ja turvallisuuspoliittiset perusteet ovat vain syrjäytyneet kaupallisten tieltä.
    Aseviennin rakentaminen moraalisesti kestävälle pohjalle on osoittautunut toivottomaksi urakaksi. Suomen aseteollisuuden viime vuosien suurostajiin kuuluvat sisällissotaa käyvät Indonesia ja Turkki. Vientilupamenettely ei ole portinvartija, vaan kumileimasin.

Suomi panee täyden painon ihmisoikeuksille vain, jos tämä ei vaaranna "kansallista etua" muilla politiikan lohkoilla. Tämä merkitsee toki edistystä verrattuna viime vuosikymmeniin, jolloin ihmisoikeudet siivottiin kokonaan pois silmistä Etyk-koriin. Ulkoministeriön ihmisoikeusyksikön perustaminen ja hallituksen marraskuussa julkistama ihmisoikeusselonteko kertovat, että Suomella on nyt valmiudet aktiiviseen ihmisoikeuspolitiikkaan. Eri asia on, kuinka tehokkaasti hallitus on valmis reserviään käyttämään.
    Esimerkillinen ihmisoikeuspolitiikka edellyttää, että omat puutteet uskalletaan tunnustaa myös kansainvälisen yhteisön edessä. Kun Suomi raportoi huhtikuussa YK:n ihmisoikeuskomitealle maan tilasta, rotusyrjinnän ongelmat piilotettiin hyvällä tolalla olevien lasten ja naisten oikeuksien selän taakse. Samalla logiikalla epäkohtiaan peittelevät myös pahimmat diktatuurit, joten niillä ei ainakaan tässä suhteessa ole meiltä paljon opittavaa.

Ihmisoikeuksia juhliva Suomi puhaltaa syntymäpäiväkynttilät sammuksiin ja kiroaa pimeyttä. Kuka sytyttäisi valot? o