Hullut päivät
Tiina Nutto

Hyvästi kansalaisyhteiskunta
NICARAGUASSA ihmissuhteet, entiset, nykyiset ja tulevat ovat ihmisten luotettavin sosiaaliturva.

Hauskinta Nicaraguassa on ollut se, että sosiaaliluokasta ja kohtaamispaikasta riippumatta voi päätyä juttelemaan kenen tahansa kanssa mistä tahansa ilman mitään syytä.

Täällä kaikki materiaalinen omaisuus ja säästöt voivat hetkessä kadota tropiikin tuuliin, siksi ihmissuhteet – entiset, nykyiset ja tulevat – ovat ihmisten luotettavin sosiaaliturva. Valtio ei ole kansalaisten tuki vaan pikemminkin uhkatekijä.

Vastaantulijan ohi ei katsota koskaan. Managualaisessa kauppajonossa solmitaan enemmän katsekontakteja tuntemattomien kanssa kuin kohtaamistaidon kurssilla Suomessa yhdessä viikossa.
   Maassa, jossa juuri mikään ei toimi, kansalaisten on toimittava. Imperialismin, kommunismin, kapitalismin ja idealismin kurimuksessa nicaragualaiset ovat ilmiselvästi onnistuneet pitämään jalat maassa ja suun käynnissä. Nicaragualainen alkaa hieroa tuttavuttaa vaikka lyhtypylvään kanssa, jos bussipysäkillä ei löydy juttuseuraa.

Nicaragualainen astelee avointen viemärinkansien tai rotkoon romahtaneen tien yli uhraamatta niille ajatustakaan. Mutta kun joku kävelee vastaan, hän valpastuu heti.
   Vaikka kohtaaminen osuisi sontatunkion päälle, alkaa kiireetön ja innokas tutustuminen. Rupatellessa laitetaan koko tunnettu maailma eli Nicaragua kuntoon. Samassa juttutuokiossa löydetään ainakin yksi yhteinen tuttu ja hyvässä lykyssä työttömälle työpaikka.
   Eurooppalaisena sitä tietää aina mistä on tulossa ja minne menossa. Kuinka hölmöksi itseni tunnenkaan paahtaessani väkijoukossa määrätietoisesti eteenpäin kuin jäänmurtaja, ja kun joku sitten alkaa tarkoituksettoman jaarittelun, mietin aivot sulana, mihin se oikein tähtää.

Mitä kauemmin asun täällä sitä vahvemmin tuntuu siltä, että Nicaragua on enemmän kansalaisten yhteiskunta kuin esimerkiksi Suomi.
   Näin siitä huolimatta, että Suomi muiden Euroopan maiden kanssa pontevasti avustaa Nicaraguan kansalaisyhteiskunnan vahvistumista.
   Kahden ja puolen vuoden Nicaraguassa työskentelyn jälkeen olen palaamassa Suomeen.
   Ehkä nyt onkin korkea aika, koska aiemmat käsitykseni Nicaraguasta ja Suomesta alkavat mennä iloisesti sekaisin keskenään. o