Pääkirjoitus | ||||
Päivi Sihvola | ||||
Parempi katsoa kuin katua
Ympäristön laatua ja ihmisten terveyttä ei voi erottaa toisistaan. Varovaisuusperiaatteen noudattaminen edistää molempia. VAROVAISUUSPERIAATTEESTA on monta muotoilua kansainvälisissä sopimuksissa, mutta niissä kaikissa on sama ydin. Pitävää tieteellistä näyttöä ei parane jäädä odottamaan, jos on syytä epäillä, että jokin toiminta heikentää joko ympäristön tilaa tai ihmisten terveyttä. Tällaiseen toimintaan pitää voida puuttua riittävän ajoissa. Muutoin seuraukset voivat olla peruuttamattomia tai jälkien paikkaaminen kohtuuttoman kallista – sukupuuttoon kuollutta lajia ei saa takaisin, eikä pohjaveden puhdistaminen ole halpaa.
Esimerkkejä varovaisuusperiaatteen soveltamisen rajankäynnistä suorastaan vyöryy tiedotusvälineistä: asbestin käyttö eristyksessä, otsoniaukot, Ranskan ydinkokeet, geenimanipuloinnin riskit, liikenteen saasteet, Sellafieldin ydinjätteen käsittelylaitoksen päästöt, antibioottien käyttö eläinten rehussa tai hormonilihan tuonnin estäminen.
Maailman kauppajärjestö WTO on tässäkin asiassa temppelin harjalla. Sen roolia peilaa hyvin Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen pitkä riita siitä, pitääkö unionin sallia hormonilla kasvatetun lihan tuonti. Unioni vetoaa varovaisuusperiaatteeseen ja Yhdysvallat syyttää sitä kaupan esteiden nostamisesta.
Unionin sisällä ei kuitenkaan vallitse autuas yksimielisyys varovaisuusperiaatteesta. Maastrichtin sopimuksessa on asiasta maininta, mutta käytäntö horjuu. Vaikka unionin komissio vetoaakin varovaisuusperiaatteesen hormonilihan tapauksessa, sama periaate ei näytä riittävän perusteeksi rajoittaa antibioottien käyttöä karjanruokinnassa (katso s.3).
Lisätietoa: W. Th. Douman tutkielma varovaisuusperiaatteesta.
|