Pääkirjoitus
Päivi Sihvola
Parempi katsoa kuin katua
Ympäristön laatua ja ihmisten terveyttä ei voi erottaa toisistaan. Varovaisuusperiaatteen noudattaminen edistää molempia.

VAROVAISUUSPERIAATTEESTA on monta muotoilua kansainvälisissä sopimuksissa, mutta niissä kaikissa on sama ydin. Pitävää tieteellistä näyttöä ei parane jäädä odottamaan, jos on syytä epäillä, että jokin toiminta heikentää joko ympäristön tilaa tai ihmisten terveyttä. Tällaiseen toimintaan pitää voida puuttua riittävän ajoissa. Muutoin seuraukset voivat olla peruuttamattomia tai jälkien paikkaaminen kohtuuttoman kallista – sukupuuttoon kuollutta lajia ei saa takaisin, eikä pohjaveden puhdistaminen ole halpaa.
    Tapauksia leimaavat usein eturistiriidat sekä tieteellisen tiedon riittämättömyys tai ristiriitaisuus. Tämä on tyypillistä, kun puhutaan monimutkaisista ekosysteemeistä ja ennalta arvaamatomista sivuvaikutuksista.

Esimerkkejä varovaisuusperiaatteen soveltamisen rajankäynnistä suorastaan vyöryy tiedotusvälineistä: asbestin käyttö eristyksessä, otsoniaukot, Ranskan ydinkokeet, geenimanipuloinnin riskit, liikenteen saasteet, Sellafieldin ydinjätteen käsittelylaitoksen päästöt, antibioottien käyttö eläinten rehussa tai hormonilihan tuonnin estäminen.
    Vielä vuonna 1992 Riossa Yhdysvallat vastusti ankarasti varovaisuusperiaatteen omaksumista. Sen mukaan riittävää näyttöä ilmastomuutoksesta ei ollut ja siksi kalliisiin toimiinkaan ei tarvitse ryhtyä. Periaate tuli kuitenkin sopimustekstiin, eikä siitä tämän viikon tietojen mukaan ole enää Buenos Airesin kokouksessa tarvinnut kiistellä.

Maailman kauppajärjestö WTO on tässäkin asiassa temppelin harjalla. Sen roolia peilaa hyvin Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen pitkä riita siitä, pitääkö unionin sallia hormonilla kasvatetun lihan tuonti. Unioni vetoaa varovaisuusperiaatteeseen ja Yhdysvallat syyttää sitä kaupan esteiden nostamisesta.
    Kun asia oli edellisen kerran WTO:n käsittelyssä, unioni voitti tärkeän linjariidan. WTO nimittäin käytännössä tunnusti, että varovaisuusperiaatteen käyttö on oikeutettua, kun kyse on terveysriskeistä. WTO ei kuitenkaan ollut tyytyväinen unionin toimittamiin tutkimustuloksiin ja lisäselvityksille on aikaa vielä muutama kuukausi. Vaikka unioni ei voittaisikaan koko sotaa, kyse on tärkeästä ennakkotapauksesta, koska WTO:n sopimuksiin ei ole kirjattu varovaisuusperiaatetta.

Unionin sisällä ei kuitenkaan vallitse autuas yksimielisyys varovaisuusperiaatteesta. Maastrichtin sopimuksessa on asiasta maininta, mutta käytäntö horjuu. Vaikka unionin komissio vetoaakin varovaisuusperiaatteesen hormonilihan tapauksessa, sama periaate ei näytä riittävän perusteeksi rajoittaa antibioottien käyttöä karjanruokinnassa (katso s.3).
    Komissiossa ollaan tiettävästi valmistelemassa tiedonantoa, jossa on tarkoitus kattaa koko varovaisuusperiaatteen soveltamisala ja pohtia sen käytännön määritelmiä eri tapauksissa.
    Varovaisuusperiaate on vahvistumassa saman kaavan mukaan kuin monet muutkin ympäristöön liittyvät normit. Aluksi ne ovat pehmeitä suosituksia ja muuttuvat sitten vähitellen koviksi laeiksi kansainvälisten sopimusten kautta. o

Lisätietoa: W. Th. Douman tutkielma varovaisuusperiaatteesta.