Hullut päivät
Tuukka Välimäki & Kaisu Lepikko

Kasvisruoan riemujuhla
Malja veganismin vainotuille esitaistelijoille!

Kasviskouluruoka juhlii 50-vuotispäiväänsä. Koulun pihassa nostetaan porkkanaliput salkoon, pidetään juhlallisia puheita, soittokuntakin juhlistaa ilosanomaa riemukkain fanfaarein. Pöydät notkuvat avokado-tofupiirakoita, sieni-cashewkeittoja, marinoitua tempehia ja soijajäätelöä. Herkuttelun lomassa opiskelijat kuuntelevat silmät pyöreinä, kun kasvisyöjäveteraanit muistelevat omia kouluvuosiaan.
    Monilta menee kermainen vesi-krassikastike väärään kurkkuun, kun he kuulevat että viisikymmentä vuotta sitten kasvissyöntiin vaadittiin terveydenhoitajan lupa. Pöydistä kuuluu epäuskoista voihketta, kun vaarit kertovat silloisesta kasvisruokalistasta: keitettyä kukkakaalia, pakastevihanneskeittoa ja kaurapuuroa. Kasvisruoka oli silloin "kanaa hawaiilaisittain ilman kanaa". Tämän olisi pitänyt tyydyttää kolmasosa päivän ravinnontarpeesta!

Vegaanitytön japanilainen merileväkeitto pärskähtää pöydälle, kun hän saa tietää että aikanaan vegaaneille ei tehty ensinkään omaa ruokaa. Eineksissäkin oli useimmiten maitoa tai kananmunia. Samaan aikaan terveydenhoitajat pelkäsivät, että veganismi johtaa yksipuolisen ravinnon saantiin. Ja johtihan se, kun ainut vegaanille sopiva kouluruoka oli salaatti.
    Omena-taatelivaahto vain hytkyy, kun kansa remahtaa nauruun kuullessaan viidenkymmenen vuoden takaisen yleisönosastokirjoituksen: "Koulun ruokala ei ole mikään ravintola, kiukutelkoot kotonaan jos ei normaali ruoka kelpaa!" Nauru vaihtuu hämmästyneeksi kohinaksi kun tulee ilmi, että näin todella ajatteli valtaosa koulun henkilökunnasta. Tämäntyyppiset artikkelit tavattiin kuulemma sijoittaa koulun ruokalan ilmoitustaululle.

Väki mutustelee myhäillen banaanipaistosta kuullessaan, että koettelemuksista huolimatta kasvissyöjien määrä lisääntyi jatkuvasti ja tätä myötä ruoankin taso hitaasti nousi. Joskus kävi niinkin, että porkkanapihvit katosivat lihansyöjien suihin, ennen kuin kasvissyöjät edes kerkesivät patojen äärelle. Tämähän tietenkin tarkoitti sitä, että kasvissyöjät joutuivat tyytymään keitettyyn kukkakaaliin, mutta se oli pieni hinta edistyksestä: seuraavana päivänä terveydenhoitajan ovella jonotti sekasyöjiä vaatimassa lupaa vaihtaa kasvisravintoon.
    Tilaisuuden päätteeksi nostetaan vielä raparperiviinimalja kaikille niille tuntemattomille sotureille, jotka henkensä uhalla nostivat kasvissyönnin tasavertaiseksi vaihtoehdoksi Suomen koululaitoksessa.

Mutta mikä onkaan tuo synkkä joukko koulun ravintolan nurkassa? Kalpeat sekasyöjät litkivät laimeaa lihalientä ja nakertavat luita. Terveydenhoitaja on myöntänyt koulun kolmelle viimeiselle lihansyöjälle pitkin hampain luvan heidän kyseenalaiseen ruokavalioonsa. o

Kirjoittajat ovat tamperelaisia lukio-opiskelijoita.