Viikon visiitti
Kristiina Koivunen

Ostoskatu Istanbulissa
Poliisin sinetti kurditeatterin ovenkahvassa varmistaa sen, ettei kukaan avaa ovea.

Parin kilometrin pituinen Istiklal on Istanbulin tunnetuin ostoskatu. Se alkaa Taksim-aukiolta, ja päättyy vanhan metron asemalle lähelle Galatan siltaa. Kadulla on monipuoliset ostosvalikoimat: ulkomaalaisia merkkiliikkeitä, McDonaldsejakin on kaksi kappaletta. Kemal Atatürkin muistomerkin luona on saatavana katulasten myymiä nenäliinoja. Myös kengänkiillotusta on runsaasti tarjolla.
    Kadulla sallitaan vain raitiovaunuliikenne. Katua päästä toiseen ajavassa vaunussa on kaksi luokkaa: vaunun sisällä istuu lipun ostaneita istanbulilaisia, ja vaunun perässä roikkuu pikkupoikia. Kurdilapset ovat matkalla töihin.

Kadulta löytyy muutakin ihmeteltävää kuin vatsatanssiasujen erikoisliikkeitä. Lauantaisin kello kaksitoista kadun keskivaiheilla, Galatasarayn lukion edustalla, kokoontuvat kadonneiden äidit kysymään viranomaisilta, missä heidän lapsensa ovat. Samaan aikaan siellä kokoontuvat myös mellakkapoliisit, toimittajat ja turkkilaisten televisiokanavien kuvausryhmät.
    Lauantaiäitien kokoontumiset ovat hiljaisia mielenosoituksia. Äidit istuvat puoli tuntia kadulla lastensa kuvat kädessään. Tilaisuudet ovat kuuluisia siitä, että mielenosoittajat ilmaantuvat paikalle kuin tyhjästä ja järjestäytyvät ryhmäksi hetkessä.
    Syyskuun viimeisenä lauantaina tätä ihmettä ei nähty. Paikalla, jossa naiset yleensä istuvat, oli viisi valkoista bussia, joiden kyljessä luki "POLIS". Kolmekymmentä kurdiäideiksi tunnistettua naista oli kannettu poliisibussiin, kun he kävelivät aukiolle sivukatuja pitkin. Varmuuden vuoksi bussiin laskettiin vielä kyynelkaasua: äidit oli varmasti taltutettu.

Istiklal-kadun eteläpäästä numerosta 373 löytyy Mesopotamia-instituutti, jota isännöivät kurdit. He asuvat muinaisen Mesopotamian alueella. Instituutti tukee kurdikulttuuria, siellä toimii kuusi musiikkiryhmää sekä teatteri- ja elokuvaryhmä. Se julkaisee kerran kuukaudessa ilmestyvää kurdinkielistä taidelehti Rewseniä.
    Vuonna 1992 murhatun kurdikirjailijan Musa Anterin poika Dicle muutti pari vuotta sitten Ruotsista takaisin Turkkiin. Myös hän kirjoittaa. Istanbulissa ilmestyvässä Ülkede Gündem -lehdessä ilmestyi 26. syyskuuta Dicle Anterin kolumni, jonka otsikko oli Kuinka rauha tulee? Jutun muu sisältö koostui tyhjästä valkoisesta tilasta sekä tekstistä: "Sensuroitu. Kansallinen turvallisuusneuvosto on kieltänyt tämän tekstin julkaisemisen."
    Samana päivänä Mesopotamia-instituutti täytti kahdeksan vuotta, mutta juhlia vietettiin vaatimattomasti. Insituutin teatterisali suljettiin heinäkuun lopussa. Tilasta maksetaan edelleen vuokraa, mutta poliisin sinetti salin oven kahvassa varmistaa sen, ettei kukaan avaa ovea. Instituutti oli vuokrannut tilan muualta juhlakonsertin järjestämistä varten, mutta sitä edeltävänä iltana viranomaiset ilmoittivat, ettei juhlan järjestämistä sallita.

Syyskuun viimeisellä viikolla insituutin edustalla päivysti useita poliisiautoja. Tällä kertaa kohteena ei kuitenkaan ollut Mesopotamia-instituutti, vaan kadun toisella puolella sijaitseva vasemmistopuolueen kirjasto, jonne tehtiin ratsia. o

Kirjoittaja valmistelee sosiaalipolitiikan lisensiaattityötä kurdeista.