Viikon visiitti
Rosa Meriläinen

Ei yliopistoa vaan elämää varten
Oikeus opiskella ei saa muuttua oikeudeksi valmistua.

Opetusministeriössä istunut niin sanottu Mustajoen työryhmä on pohtinut keväästä lähtien syitä, miksi opiskelijat eivät valmistu asetetussa viiden vuoden tavoiteajassa. Yhtenä ratkaisuna työryhmä päätti esittää automaattisen opiskeluoikeuden rajaamista viiteen vuoteen. Tämän jälkeen määrittelemättömillä "erityisillä syillä" voisi saada jatkoaikaa.
    Työryhmä teetti keväällä selvityksen opiskelun viivästymisen syistä. Yksikään tällainen syy ei ollut opiskelijoiden halu piruuttaan tai laiskuuttaan roikkua yliopistolla. Yleisimpiä syitä olivat työnteko sekä erilaiset puutteet opetusjärjestelyissä ja ohjauksessa. Monet opiskelijat kokevatkin omalla kohdallaan viiden vuoden valmistumisajan tavoitteena sinänsä mielekkääksi, monilla aloilla yliopisto ei vain anna siihen aitoa mahdollisuutta.

Työryhmän unelma siitä, että nuoriso siirtyy lukiosta suoraan yliopistoon ja sieltä rivakasti viidessä vuodessa ulos, ei ole tätä päivää, eikä sen tulekaan olla. Keskimääräinen opintojen aloitusikä suomalaisissa yliopistoissa on 22–23 vuotta. Neljännes opiskelijoista on perheellisiä. Suurin osa haluaa hankkia elämänkokemusta työelämästä tai järjestötoiminnasta, moni myös joutuu ihan toimeentulonsa turvaamiseksi opiskelemaan osa-aikaisesti.
    Yliopiston vahvuus on juuri se moninaisuus, jota vastaan opetusministeriössä halutaan taistella. Opiskelun päätarkoitus on oppiminen, valmistuminen koittaa sitten ajallaan. Massamittaisilla raippatoimenpiteillä ei saada aikaan kaivattua tehokkuutta, vaan lukuisia ei-toivottavia seuraamuksia: yliopistojärjestelmä luotaisiin vain parikymppisille sinkuille, jotka suorittavat ylhäältä annettuja putkitutkintoja.

Opiskelu on monille myös tuskallinen prosessi, jossa motivaatio hukkuu ja idealismi hiipuu. Yliopistoissa jo nyt on yleisenä opiskelumuotona koulupeli, jossa sisällöt eivät näyttele kovinkaan suurta osaa: opiskelijat simuloivat oppimista, opettajat opettamista ja tuloksena on ymmärryksen sijaan tenttinumeroita ja opintoviikkoja.
    Yliopistoa kehitettäessä tulisikin katse suunnata brutto-opiskeluaikojen sijasta sisällölliseen kehittämiseen. Akateemisen heitteillejättökulttuurin ja koulupelin sijaan tulisi luoda aitoja oppimisympäristöjä, missä opiskelija voisi heti yliopistoon tullessaan kokea kuuluvansa tiedeyhteisöön.
    Tähän suuntaan ei viedä sillä, että hiillostetaan hallinnollisella hiilihangolla niin opiskelijoita kuin opettajiakin. Määrällisiin mittareihin perustuva tulosohjaus on vienyt opettajat ja tutkimushenkilökunnan jo nyt ahtaalle. Sijaa ei anneta erehdyksille, pohdinnalle ja pedagogisen ammattitaidon kehittämiselle.

Tärkeitä askeleita olisivat esimerkiksi opetusansioiden korostaminen virantäytöissä ja meritoitumisessa sekä rahanjakojärjestelmän uudistaminen niin, että laadulliset ansiot ja kehittämisponnistelut otettaisiin huomioon.
    Yliopistot eivät tuota makkaroita, joiden tuotannon tehokkuutta voi mitata makkaran määrällä. Eikä huonoa makkaraa kukaan halua syödäkään. Yliopistojen tulisi tuottaa monipuolista tiedettä, jolla ei aina ole mitään rahassa mitattavaa suoraa hyötyä, sekä opiskelijoita, jotka ymmärtävät laajoja kokonaisuuksia ja sopeutuvat muuttuvaan maailmaan. o

Rosa Meriläinen on Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksen jäsen ja Vihreän liiton valtuuskunnan varapuheenjohtaja.