Pääkirjoitus
Päivi Sihvola
Miljoona hyvää syytä
Lehdistötuen uudistaminen olisi sananvapauden voitto nykyiseen suhmurointiin verrattuna.

VIHREÄN LANGAN VINKKELISTÄ löytyy ainakin 1 355 000 hyvää syytä kannattaa budjettiesitystä, jonka mukaan parlamentaarinen lehdistötuki ja valikoiva lehdistötuki yhdistettäisiin. Sen verran enemmän Langalla olisi toiveissa saada lisää tukimarkkoja per vuosi.
    Eduskunnassa on menossa valtava lobbaus budjettiesitystä vastaan. Sen yhteinen sävel on "saavutettua etua ei jätetä". Vaikka on vedottu sananvapauteen, pohjalla on sama raadollinen vaikutin: raha.

Olemme saaneet lukea Journalistista ja sen kaikuja toistelevista medioista, että pahat puolueet uhkaavat kaapata hallintaansa tukirahat kokonaan. Nyt tulee uutinen: kaappaus on tapahtunut jo ajat sitten. Puolueet ovat vuosikausia suhmuroineet sananvapauden verhon takana valikoivan tuen keskenään. Johtava periaate lehdistötukilautakunnassa on ollut, että sille annetaan, jolle ennenkin on annettu.
    Tästä johtuen puoluekartan nuorimmat ja pienimmät ovat saaneet vähemmän tukea kuin niiden kannatus edellyttäisi. Tämä syrjii uusien yhteiskunnallisten virtausten viestimistä, ja siitä ovat joutuneet kärsimään ryhmät aina kristillisistä Veltto Virtasen Kirjavaan Puolueesen. Uudistuksen vastustajat ovat vedonneet viestinnän moniarvoisuuteen. Jos he olisivat loogisia, he päinvastoin hurraisivat tukien yhdistämiselle.

Noin 94 prosenttia lehdistötuesta on mennyt puolueiden lehdille. Loppuosasta merkittävä siivu on jaettu RKP:n tukemille ruotsinkielisille lehdille. Puolueet voisivat kuitenkin jatkossakin jakaa rahaa sitoutumattomille lehdille, olivat ne sitten ruotsin- tai suomenkielisiä.
    Ei siis voida väittää, että oltaisiin siirtämässä tukien painopistetta sitoutumattomilta lehdiltä puoluelehdille. Ainoa muutos on se, että lehtien koplaus puolueisiin tulisi näkyväksi, mikä on nimenomaan lukijan etu.
    Kakkoslehtien asemasta on myös kannettu huolta. Se ei kuitenkaan ole ratkennut nykyiselläkään systeemillä – tukea on mennyt useille ykköslehdille, joilla on jo valmiiksi ylivoimainen kilpailuasema esimerkiksi päivittäistavarailmoittelussa.
    Luonteeltaan pitkälti tekninen uudistus tarkoittaisi, että puolueet edelleenkin kanavoisivat tuen, mutta nyt kullakin niistä olisi jaettavana viipale, joka perustuu niiden parlamentaarisen kannatukseen. Valtioneuvosto päättää tuen jakoperusteista. Se voi luoda sellaisia sääntöjä yhdistettyyn tukeen, että kielivähemmistöjen ja kakkoslehtien asema otetaan huomioon jopa entistä paremmin.

Pitäisikö lehdistötuki sitten uudistaa kokonaan ja katsoa tarkemmin yksittäisten lehtien tilannetta? Pitäisikö rakentaa sellaiset mittarit, että tuki oikeasti edistää sananvapautta, kannustaa tehostamaan toimintaa ja auttaa heikommassa asemassa olevia kakkoslehtiä?
    Kyllä kiitos! Viimeksi tällaista mallia kehitteli selvitysmiehenä Jarmo Virmavirta vuonna 1991, mutta silloinkin työ jäi puolitiehen. Budjettiesityksen malli ei ole hyvä, mutta se on monin verroin läpinäkyvämpi, oikeudenmukaisempi ja hallinnollisesti selkeämpi kuin vanha käytäntö. Olisi reilua ottaa se ainakin toistaiseksi käyttöön ja sisällyttää tuen kokonaisuudistus vaikkapa seuraavaan hallitusohjelmaan. o

Vihreän Langan valtiovarainvaliokunnan liikennejaokselle toimittama muistio