Kolumni
Matti Wuori

Roope Ankan syksy
Talouden Disneylandissa koitti arki, kun todellisuus murskasi kuvitelmat.

Kylmän sodan varsinainen voittaja oli kansainvälinen pääoma. Etenkin finanssipääoman pidäkkeetöntä liikkuvuutta on jo totuttu pitämään itsestäänselvyytenä. Sen kyseenalaistaminen on osoitus säälittävästä puutteesta ymmärtää, mikä on ajan henki ja uljaan uuden globalisaatiokehityksen kohtalonomainen suunta ja tahti.
    Pääomaa palvelemaan on valjastettu osaltaan niin Bretton Woods -instituutiot – Maailmanpankki ja varsinkin Kansainvälinen valuuttarahasto IMF – kuin Euroopan taloudellinen yhdentyminenkin. Pääomien ja virtuaalitalouden ryskyessä eteenpäin tunnuslauseena on ollut: "Pois alta risut ja männynkävyt". Haittatekijöiksi on katsottu myös reaalitalouden tosiseikoista huolehtivat tavalliset ihmiset ja muut luuserit. Näin on. Tai oli ainakin vielä keväällä.

Syksyllä kaikki on toisin. Vain muutama kuukausi sen jälkeen, kun Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja valvoi isännän elkein Indonesian (ex-)presidentti Suhartoa tämän allekirjoittaessa rahaston saneluratkaisua, IMF on itse joutunut murhaavan kritiikin kohteeksi. Koko oppi pääomien esteettömästä liikkumisesta on kyseenalaistettu: Malesia palasi vanhanaikaiseen säännöstelyyn, kapitalismin näyteikkuna Hongkong alkoi suitsia valuutta- ja pörssikeinottelua, ja lopulta johtavien talousgurujen joukostakin alkoi korottua painokkaita ääniä varoittamaan vapauden nurjista puolista.
    Roope-sedän maailma ei käyttäytynytkään niin kuin kirjoissa oli luvattu. Maailmantaloudesta kolmasosa oli joutunut lamaan, ja talous on vielä laajemmin taantumassa.Aasian talouskriisin heijastukset ravistelevat jo Latinalaisen Amerikan maita (lukuun ottamatta Chileä, joka ei ole koskaan vannonut täydellisen vapauden nimiin). Venäjän sekasorron välittömät taloudelliset seuraukset ovat melko vaatimattomat, mutta sen poliittiset seuraukset sitäkin arvaamattomammat.
    IMF on joutunut myöntämään, että pääomien vapaa virta etenkin vasta avautumassa olleisiin talouksiin on aiheuttanut "onnettomuuksia, jotka vain odottivat toteutumistaan". Niiden syyt oli sitä paitsi kylvetty jo hyvän aikaa ennen Aasian ahdinko-oireiden puhkeamista. Ja kun ne tulivat, tarjottu lääke osoittautui tappavaksi – tai ainakin aiheutti sen, että moni potilas on nyt henkitoreissaan.

Myös Euroopan talous- ja rahaliiton Emun kolmatta vaihetta varjostavat aivan uudet huolenaiheet. Yhteistä talous- ja rahapolitiikkaa on vaikea suunnitella, kun ei tiedetä, pitäisikö varautua nousukauden jatkumiseen vaiko lamaan. Kun maailman kriisit yltävät Euroopan unioniin saakka, ne iskevät eri tavalla euroalueen eri jäsenvaltioihin. Euroopan keskuspankilla ei, toisin kuin esikuvallaan Bundesbankilla, ole omia resursseja puolustaa yhteistä valuuttaa mahdollisia keinottelijoita vastaan.
    Hyvä uutinen on se, että tämä voi merkitä historiallista käännettä kohti vastuullisempaa pääomien kohtelua. Ja jos niin käy, seuraavana kohteena on pyhistä pyhin eli vapaa kauppa. o