Hullut päivät
Tiina Nuto

Tuhannen ja
yhden tuotteen lumo

Tarjonnan runsaus supistaa ruokavaliota.

Olen muuttanut pääkaupunkimme keskustaan, auvoisaan kulutusparatiisiin. Asuinalueellani levittäytyvä tarjonnan runsaus on tietenkin vaikuttanut voimallisesti elämäntapaani. Tosin päinvastaisella tavalla kuin luulisi.
    Kiitos satojen aina auki olevien ruokamarkettien, kioskien ja pikapaikkojen, olen onnistunut köyhdyttämään ruokavalioni siihen pisteeseen, ettei siitä puhuessa oikein ilkeä käyttää sanaa ruoka.

Ennen kuin astuin tuhannen ja yhden kauppaliikkeen taikamaailmaan, asuin maalla. Siellä oli pakko suunnitella etukäteen, miten aikoi vatsansa täyttää lähipäivinä. Ei ollut kauppoja ja kojuja, joista olisi saanut ostaa mitä tahansa mihin aikaan tahansa.
    Itse asiassa lähistöltä ei koskaan voinut ostaa yhtään mitään, sillä lähin kauppa oli kymmenen kilometrin päässä. Maalla, kaukana kaupoista, minulla siis oli ruokavalio. Söin lähes päivittäin niin kutsuttua tavallista ruokaa. Käytännössä se tarkoittaa perunaa lihan kanssa tai perunaa kalan kanssa.
    Nykyään syön erilaisia tuotteita. Elän hyödykkeillä, joita valitsen monipuolisesta tuotevalikoimasta. Astuessani ulos asunnostani silmissäni alkavat vilistä mainokset tarjous-, uutuus-, etno- ja tuplatuotteista. 50 metrin päässä ulko-ovestani sijaitsee kauppa, jossa komeilee pitkä rivi muun muassa erilaisia valmisruokia. Vielä en ole uskaltanut seurata kutsuvaa tuotevalikoimarataa alkukokeiluja pidemmälle. Pelkään, ettei valmismakujen kiitoradalta ole paluuta normaaliin makuaistiin.
    Yksi uhka ruokavaliolle on siis se, että kuluttaja heikkoine silmineen ja vatsoineen harhautuu ylimaallisen runsaan tuotevalikoiman edessä. Toisen uhan muodostaa se, ettei vatsan täyttämiseen tarvitse varata aikaa kuin neljä minuuttia per päivä. On liian helppo unohtaa ruuan hankkiminen, valmistaminen ja nauttiminen, kun nälän yllättäessä voi aina napata ohimennessään jotakin suuhunsa.

Pahimmillaan kiireisen päivän ateriani koostuu syötävänä kaupatusta käteen mahtuvasta möykystä, jota ahdan kävellessä suuhuni. Nuo matkalla popsittavat eivät tarjoa minkäänlaista makuelämystä, joten on samantekevää valitsenko suolaista vai makeaa; mikä nyt helpommin käteen sattuu. Hampurilais- ja suklaalevymöykyillä on molemmilla täsmälleen sama vaikutus. Vatsa tulee täyteen – ja ennätysajassa. Jää aikaa kaikkeen hyödylliseen, kuten kadonneesta ruokavaliosta puhumiseen. o