Kunnat rikkovat lakia / Vihreä Lanka 22.1.1998

Kunnat rikkovat lakia
Asialla
Elisa Pelkonen on Valtakunnallisen vammaisneuvoston varapuheenjohtaja.
Anna-Leena Simula
EDUSKUNNAN apulaisoikeusasiamies Riitta-Leena Paunio antoi 31.12.1997 poikkeuksellisen laajan päätöksen vammaispalvelulain soveltamisesta kunnissa. Siinä todetaan selkeästi kuntien laiminlyöneen lain velvoitteita.
   Taustalla voi olla asiantuntemuksen puute tai välinpitämättömyys. Joka tapauksessa täytyy kysyä, ovatko kunnat vielä kypsiä uuden kuntalain niille antamaan itsenäisyyteen. Paunion päätös sekä vammaisjärjestöjen ja yksittäisen vammaisten henkilöiden kokemus viittaavat siihen, että eivät ole.
   Paunion päätös perustuu Kynnys ry:n vuonna 1995 tekemään kanteluun vammaispalvelulain vastaisista soveltamisohjeista kunnissa. Sen pohjana oli yhdistyksen lakimiehen Jari Korven selvitys 18 kunnan soveltamisohjeista.

Laki tukee
tasavertaisuutta

Laki ja asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista tulivat voimaan asteittain vuosien 1988, 1992 ja 1994 alussa. Siirtymäkausi antoi kunnille aikaa varautua lain toteuttamiseen.
   Vammaispalvelulaki ja -asetus turvaavat vammaisten henkilöiden sosiaaliset perusoikeudet. Tarkoitus on tuoda heidät samalle lähtöviivalle muiden kanssa. Laki velvoittaa kuntaa, ei ainoastaan kunnan sosiaali- ja terveystointa.
   Vammaispalvelulaki lähtee siitä, että kunnan yleisten palveluiden tulee soveltua myös vammaisille kuntalaisille. Tätä tukee myös uusi perustuslaki, joka kieltää syrjinnän vammaisuuden ja terveydentilan perusteella (HM 5 § 2).

Palvelut mahdollistavat
osallistumisen

Lisäksi laki tarjoaa vammaisille ja erityisesti vaikeavammaisille palveluita ja tukitoimia, jotka mahdollistavat vammaisten henkilöiden osallistumisen yhteiskuntaan yhdenvertaisina kansalaisena.
   Laki tarkoittaa muun muassa kuljetuspalveluita, henkilökohtaista avustajajärjestelmää, apua asunnon muutostöissä sekä tulkkipalveluja.
   Näiden palveluiden ja tukitoimien osuus kuntien menoista on noin prosentti. Ne ovat luonteeltaan työllistäviä ja näin ollen ne tuovat myös verotuloja kunnille.

Kunnat eivät ole
kypsiä itsenäisyyteen

Valtion ja kuntien välistä kustannusten jakoa on selkiytettävä. Valtiovallan tulisi taata todelliset taloudelliset edellytykset kunnille hoitaa niille asetetut lakisääteiset velvoitteet. Lainsäädännöllä on myös nykyistä selkeämmin huolehdittava siitä, että valtionosuudet kunnissa käytetään lakisääteisten palvelujen järjestämiseen siinä laajuudessa kuin palvelutarpeita kunnissa ilmenee.
   Itsenäisyyden huumassa kunnat sijoittavat vero- ja valtionosuustulojaan toinen toistaan hienompiin rakennushankkeisiin ja samanaikaisesti laiminlyövät kunnan ensisijaiset lakisääteiset velvoitteet palvelujen järjestämisksi.
   Apulaisoikeusasiamies toteaa: "Vammaispalvelulain 3§:ssä kunnalle säädetty vastuu huolehtia palveluiden ja tukitoimien järjestämisestä kuitenkin edellyttää, että kunnassa selvitetään tarvittavien palveluiden ja tukitoimien laajuus".
   Kunnallisten vammaisneuvostojen ja vammaisjärjestöjen tulisi huomattavasti terästää toimintaansa tältä osin ja tuottaa tietoa palvelutarpeista kunnan luottamushenkilöille talousarvion ja -suunnitelmien päätöksenteon pohjaksi. Myös asetuksessa mainitut asiakaskohtaiset palvelusuunnitelmat auttavat taloussuunnittelussa.
   Valtionosuuden kohdentumista voisi kehittää siten, että sen laskentaperusteisiin sisällytettäisiin indikaattori, joka mittaa vammaispalveluiden järjestämisen tarvetta eri kunnissa.

Valtion pitäisi valvoa
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies kiinnittää erityistä huomiota valtiovallan rooliin kuntien toiminnan laillisuuden valvojana ja ohjaajana silloin, kun on kyse lainsäätäjän asettamista velvoitteista.
   Periaate koskee luonnollisesti kuntien sosiaalipalveluja muutenkin kuin vammaispalvelulain osalta. Tässä sosiaali- ja terveysministeriö sekä lääninhallitukset ovat keskeisessä asemassa.
   Apulaisoikeusasiamies toteaa: "Sosiaali- ja terveysministeriön tulisi käsitykseni mukaan selventää erityisesti valtion toimielinten kuntiin kohdistuvan valvonnan sisältöä sosiaalihuollon alueella. Valvontaoikeus ja sen sisältö tulisi nähdäkseni olla yksiselitteisen selkeä kaikille osapuolille erityisesti tällaisessa asiassa, jossa kyse on perimmältään vammaisten henkilöiden sosiaalisten perusoikeuksien ja yhdenvertaisen kohtelun turvaamisesta."

Kuka kantaa vastuun virheistä?
Vammaispalvelulain laiminlyöntien osalta Paunio kirjoittaa: "Lääninhallituksen tehtäviin kuuluu seurata, mihin toimenpiteisiin kunnassa on ryhdytty lääninhallituksen todettua vammaispalvelua koskevaa lainvastaista menettelyä".
   Avoimeksi kysymykseksi edelleen jää, kuka kantaa lopullisen vastuun kuntien lainvastaisesta toiminnasta. Tuleeko niille seuraamuksia, jotka ovat selvästi rikkoneet lain velvoitteet? Mikä on yksittäisten virkamiesten, mikä toisaalta luottamushenkilöiden vastuu kunnassa harjoitetusta lainvastaisesta toiminnasta? Tuleeko julkisen vallan edustajille seuraamuksia laiminlyönneistä?
   Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Paunio katsoo, ettei hänellä ollut mahdollisuutta ottaa kantaa vastuukysymyksiin virka- ja luottamusmiestasolla. Siihen hän tarvitsisi laajan ja yksityiskohtaisen selvityksen vammaispalvelujen järjestämisestä eri kunnissa.

Avustajan puute voi
viedä vuodeosastolle

Kalliin hinnan kuntien väärinkäytöksistä ovat maksaneet ne yksittäiset vammaiset kuntalaiset eri puolilla Suomea, jotka ovat usean vuoden jääneet vaille heille laissa selkeästi määriteltyjä peruspalveluja.
   Oikeusprosessit ovat vieneet heidän elämästään vuosia. Sinä aikana he eivät ole voineet osallistua omien kykyjensä mukaan työelämään, opiskeluun ja muihin yhteiskunnan toimintoihin. Tasavertainen osallistuminen ei onnistu, jos ei edes pääse omin avuin vuoteesta vessaan.
   Monen vaikeavammaisen nuoren itsenäistyminen vanhempien "hoidosta" omaan elämään on siirtynyt vuosia. On tapauksia, joissa vammainen nuori henkilö on joutunut sairaalan vuodeosastolle tai vanhainkotiin, kun omaisten voimat ovat huvenneet eikä kunta ole myöntänyt henkilökohtaista avustajaa.
   Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätös edellyttää mielestäni kaikkien osapuolten – valtiovallan, kuntien ja palveluiden käyttäjien – yhteistyöneuvottelujen käynnistämistä pikaisesti. Valtioneuvoston hiljattain asettama valtakunnallinen vammaisneuvosto arvioi omalta osaltaan päätöksen vaatimia toimenpiteitä. o