Vihreät mokasivat Naturan / Vihreä Lanka 27.8.1998

Vihreät mokasivat Naturan
Asialla
Hannes Mäntyranta on seurannut toimittajana Vihreän liiton toimintaa 1980-luvun puolivälistä asti, ja vuoden 1992 alusta viime maaliskuuhun Vihreä Lanka -lehden toimittajana ja toimitussihteerinä.
Hannes Mäntyranta
MAASSA ON TAITETTU laajasti peistä siitä, kuinka ympäristöministeriö ja ympäristöhallinto ylipäätään ovat hoitaneet Natura 2000 -ohjelman huonosti. On syytetty huonosta valmistelusta ja huonosta tiedotuksesta. Arvostelussa on varmaankin perää siinä mielessä, että esimerkkejä löytyy yllin kyllin.
    Toisaalta hanke on niin suuri, että kritiikin määrää ei pysty suhteuttamaan. Kukaan ei tiedä edes niiden maanomistajien määrää, joita Natura koskee suoraan.
    Natura-asianosaisia on kuitenkin valtavasti enemmän: joukkoon kuuluu maanomistajia paitsi Natura-alueiden naapurista, myös kauempaa, puhumattakaan monista muista, joiden oikeuksiin Natura käy lievemmin. Niinkin voi laskea, että asianosaisia ovat kaikki suomalaiset.
    Varmimpana todisteena Natura-valmistelun huonoudesta on pidetty 15 000 valitusta. Yhtä hyvin voi ajatella päinvastoin: eikö viidestä miljoonasta asianosaisesta todellakaan irronnut tämän enempää tyytymättömyyttä!
    Natura-kritiikki on myös monin tavoin epäloogista. Miksi juuri nyt olisi pitänyt ottaa yhteyttä kaikkiin asianosaisiin, kun sitä ei vaadita muutenkaan yksityiseen omistusoikeuteen puututtaessa? Etenkin kun asianosaisia ei edes tiedetä. Eikö nimenomaan kansalaisen kannalta ole parempi, että hän saa itse päättää, onko asianosainen?

Julkisuus
luo politiikkaa

Miksi sitten tällainen häly? Miksi esimerkiksi Harri Holkerin hallituksen valmistelemasta rantojensuojeluohjelmasta mekkaloitiin vähemmän, vaikka se muutti paljon isomman ihmisjoukon omistaman ja huomattavasti suuremman omaisuusmassan käyttöä kuin Natura?
    Myöskään menetysten korvaamisesta ei tuolloin ollut läheskään sellaista varmuutta kuin Naturan osalta on. Lisäksi rantojensuojeluohjelman oikeudellinen perusta oli huomattavasti Naturaa huterampi. Siinähän kyse oli vain hallituksen tahdonilmauksesta.
    Merkittävä ero – ja myös syy, niin väitän – on siinä, että nyt vihreät ovat hallituksessa ja ennen kaikkea ympäristöministeriössä, kun taas silloin ympäristöministerinä oli sosiaalidemokraatti.
    Natura-tiedotuksen suurimmat virheet onkin tehnyt Vihreä liitto. Virhe ei ole ainutkertainen, vaan hyvä huono esimerkki puolueen suhtautumisesta poliittiseen julkisuuteen. Hyvä, koska se on niin näkyvä, ja huono, koska se johti niin selvästi kiville ja ennen kaikkea siksi, että vahingosta kärsivät muutkin kuin sen aiheuttajat.
    Vihreät ovat toki olleet erimielisiä Natura-julkisuuden suhteen. Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että liika varovaisuus on pahasta, että "Sauli Niinistölle pitäisi antaa takaisin".
    Kysymys ei kuitenkaan ole tästä. Liiton käsitys poliittisesta tiedottamisesta on kaiken aikaa ollut tavattoman naiivi. Siltä on jäänyt kokonaan tajuamatta sen keittiöfilosofien jo pitkään toistaman tosiasian merkitys, että nykyään kaikki poliittiset taistelut käydään oleellisilta osin julkisuudessa. Tästä seuraa, että julkisuus myös muokkaa ratkaisuja samalla voimalla.

Vain sanat puhuvat
Vihreiden ajatukset tiedotuksesta ovat olleet sitä laatua, että "jokaisen puolueen jäsenen pitäisi ottaa vastuu tiedotuksesta" ja "koska asia on oikea, se puhuu omalla painollaan". Käytännössä tällaisesta seuraa, että kukaan ei kanna vastuuta, jolloin julkisuus jää muille.
    Parhaimmillaankin vihreiden poliittinen tiedotus on ollut reaktiivista. Edes todennäköisimpään, kuten nyt Natura-kohuun, ei ole osattu varautua. Vihreät eivät ole osanneet käyttää julkisuutta hyväkseen edes silloin – esimerkiksi hallitustaipaleen alkuaikoina – kun se on ollut puolueelle suosiollista.
    Aktiivista suhtautumista poliittiseen tiedottamiseen pidetään puolueessa jopa moraalittomana. Ajatellaan, että suunniteltu viestintä on osoitus siitä, että on jotakin salailtavaa, jotakin mustaa, joka pitäisi pestä valkoiseksi.
    Traagisempaa ilmentymää en ole tälle linjalle keksinyt, kuin Pekka Saurin mielipide puheenjohtajakaudestaan: "Minä kyllä katson epäonnistuneeni, jos joudun puhumaan politiikasta kotona toisilla sanoilla kuin toimittajille."
    Sanat kelpaisivat poliittisen liikkeen hautakirjoitukseksi.

Keskeinen asema vie
yli uutiskynnyksen

Toki vihreissä on oivallettu, että tiedotus on ongelma. Sitä on yritetty ratkaista palkkaamalla tiedottaja.
    Poliittinen viesti ei kuitenkaan ylitä julkaisukynnystä, ellei sitä sano merkittävä poliitikko. Siksi kysymys on nimenomaan siitä, että tärkeimmissä asemissa olevat ihmiset eivät ole ottaneet asiasta aktiivista vastuuta.
    Naturan lisäksi esimerkkejä on muitakin.

Järjettömätkin väitteet
jäävät elämään

Vihreät eivät reagoineet hallitustyön alussa mitenkään siihen, että puoli Suomea tulkitsi vihreän ministerin sinällään, ennen ensimmäistäkään tekoa, kotiseudulleen pahaksi uutiseksi.
    Kuuluisa Pekka Haaviston lisää hiilivoimaa -lausunto puolestaan sai elää omaa elämäänsä ihan rauhassa, vaikka sitä ei edes annettu koskaan.
    Samoin kävi Eurooppa-ministeri Ole Norrbackin Itämeri-lausuntojen: Haavisto oli ulkomailla, eikä kukaan muukaan viitsinyt sanoa mitään. Eivätkö vihreät ymmärrä, että lausuntojen tai lausujien "viisaus" ei merkitse näissä kekkereissä paljonkaan, vaan se ratkaisee, että merkittävä poliitikko sanoo jotakin – tai on sanomatta.
    Ministerin lausunto pääsee julkisuuteen ja sitä kohdellaan ministerin lausuntona, vaikka se olisi kuinka järjetön tai kohtuuton hyvänsä.

Tärkeintä on
sitoutuminen

Pitäisi myös ymmärtää, että viestintäsuunnitelma on yhtä moraalinen ja hyvä kuin sen käyttäjäkin, mutta että suunnitelma sinällään ei riitä.
    Onnistuminen edellyttää aina, että käyttäjä – tässä tapauksessa puolueen ydinjoukko – sitoutuu siihen ja vie sen läpi.
    Raha ja tosiasioissa pitäytyminen ovat tietenkin aina hyödyksi, mutta ilman sitoutumista hankkeesta ei tule mitään. o