Riosta Århusiin / Vihreä Lanka 20.8.1998

Riosta Århusiin - matkalla kohti kestävämpää kehitystä?
Asialla
Kristiina Vesama on Luonto-Liiton järjestösihteeri. Kirjoittaja osallistui ympäristöjärjestöjen edustajana Euroopan ympäristöministerikokoukseen Århusissa.
Kristiina Vesama
KESÄKUUN LOPULLA järjestetyssä neljännessä Euroopan ympäristöministerikokouksessa hyväksyttiin Århusin yleissopimus, jonka allekirjoitti 35 valtiota ja Euroopan unioni. Kokouksessa oli edustettuna yhteensä 56 maata. Allekirjoittamatta sopimuksen jättivät muun muassa Saksa ja Venäjä.
    Århusin sopimusta voidaan pitää kansainvälisesti merkittävänä, koska valtiot sitoutuvat takaamaan kansalaisille ympäristöä koskevan tiedonsaannin, osallistumisoikeuden ympäristöä koskevaan päätöksentekoon sekä parantamaan heidän oikeuksiaan.
    Suomalaisia ympäristöjärjestöjä paikalla edustivat Luonto-Liitto, Suomen Luonnonsuojeluliitto ja Natur och Miljö. Ympäristöjärjestöjen puheenvuorossa esiteltiin sekä myönteisiä kokemuksia vaikuttamismahdollisuuksista Suomessa että kestävän kehityksen tiellä olevia esteitä.
    Viime vuosina kansalaisjärjestöjen julkinen tuki on pienentynyt useissa Euroopan maissa. Samoin poliittisten päättäjien kyvyttömyys muuttaa päätöksentekoperusteitaan ja toimintatapojaan vaikeuttaa sopimuksen periaatteiden toteutumista käytännössä.

Kaikkien pitää ottaa osaa
Riosta 1992 asti on veisattu kestävän kehityksen virttä. Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) seurantakokoukset ja Euroopan ympäristöministeritapaamiset ovat jatkaneet tätä kestävä kehitys -käsitteen uudelleenmäärittelyä ja arvostelua, mikä onkin erittäin tarpeellista.
    Näyttääkin siltä, että kukin yhteiskunnan taho määrittelee käsitteen omista lähtökohdistaan riippumatta siitä, onko päämääränä sopeuttaa taloudellinen kasvu luonnon asettamiin reunaehtoihin. Myös Århusin kokouksessa peräänkuulutettiin entistä käyttökelpoisempia kriteereitä kestävän kehityksen arvioinnille.
    Suomessakin 1993 aloitettu kestävän kehityksen toimikunnan työ on osa YK:n kestävän kehityksen tavoitetta, jonka mukaan valtiovallan toimenpiteet eivät yksin riitä kestävän kehityksen toteuttamiseen. Tarvitaan kaikkien yhteiskunnan sektoreiden panosta.
    Onkin perusteltua kysyä, mitä toimikunta on saanut aikaiseksi ja kuinka hyvin eri yhteiskunnan tahot on saatu sitoutettua toimikunnan työskentelyyn? Ainakin kansalaisjärjestöt ovat nähneet turhauttaviksi kokoukset, joissa keskustellaan kulutus- ja tuotantotapojen muuttamisesta mutta paikalta puuttuvat tuotantoportaan edustajat.

Muutos ei synny paperilla
Sopimuksia ja julistuksia on tehty, yhteisymmärrys saavutettu. Ympäristön tila ei kuitenkaan parane vain poliittisilla päätöksillä ja lainsäädännöllisillä muutoksilla.
    Helsingin komissio on esimerkillisesti suojellut 25 vuotta Itämerta paperilla, yksi vaihe on vihdoin saatu päätökseen ja nyt on aika miettiä kuinka suosituksia oikeasti sovellettaisiin kansallisen lainsäädännön ja todellisen elämän tasolla. Jotain on tehtävä, jotta 20–30 vuoden kuluttua kesänviettäjät voivat nauttia leväsopattomasta Itämerestä.
    Tässä juuri piilee koko kestävän kehityksen ongelma: jokaisen tulee tinkiä saavutetuista eduista jotta seuraaville seuraaville sukupolville jää jotain. Asenne- ja valistustyössä on työsarkaa ihan riittävästi kelle tahansa, vaikkapa kansalaisjärjestöille.

Ruohonjuuri ratkaisee
Entä Agenda 21 -työ, jota on aktiivisesti tehty ympäri Suomen? Työryhmät on perustettu, tavoitteet asetettu ja prosessi alkamassa, entä sitten? Paikallisia agendaohjelmia on usein laadittu varsinaisen poliittisen päätöksenteon ulkopuolella ja käytettävissä olevat resurssit ovat olleet pienet. Ohjelmien tavoitteet ja toimenpidesuositukset ovatkin vain pölyttyneet työryhmän jäsenten pöytälaatikoissa.
    Agenda 21-hankkeeseen kun ei liiemmälti ole valtiovallan puolelta tullut tukea muuten kuin henkisessä muodossa. Samoin poliittiset päättäjät tuntuvat olevan kovin hakoteillä: pitääkö heidän reagoida jos paikkakunnan agenda-ohjelman mukaan energiankulutus on puolitettava vuoteen 2030 mennessä?
    Paikallisagendaohjelmat tulee sitoa yhä voimakkaammin paikallisten ruohonjuuritason toimijoille. Agendan kaltaista ympäristönsuojelutyötä on tehty pienillä paikkakunnilla jo vuosikymmeniä, nyt on keskitettävä resursseja muun muassa kuntien jo toiminnassa oleville kansalaisjärjestöille, asukasyhdistyksille ja kouluille. Erityisesti lasten ja nuorten ympäristökasvatus on nähtävä yhtenä tärkeimmistä alueista, omaksummehan asenteet ja arvot jo lapsena.

Maljapuheita ja protokollaa
Århusin sopimuksen merkitys tullee näkymään seuraavien vuosien aikana. Selvää on, että liittyminen Euroopan unioniin osaltaan vaikeutti kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksentekoon. Sekä kansalaisilla että järjestöillä on vastuunsa kannettavanaan, jotta Århusin sopimuksen periaatteet todentuvat Suomessakin.
    On todellinen vaara, että tulevaisuudessa kestävä kehitys muuttuu paperinmakuiseksi osaksi kansainvälistä protokollapolitiikkaa ja ruohonjuuritason vaikuttaminen jää edelleen ylevien maljapuheiden ja tanskalaisten voileipien varjoon. o