Pääkirjoitus
Päivi Sihvola
Arvon mekin ansaitsemme
Kauppa tuo uusia kysymyksiä ympäristöraportointiin.

KESKO JULKISTI viime viikolla ensimmäisen ympäristöraporttinsa. Sillä ei tosin liene suuria mahdollisuuksia sijoittua hyvin ympäristöraporttien vuosivertailussa senkään vuoksi, että numerotietoa on niukasti. Tarjolla ei ole lukusarjoja esimerkiksi raaka-aineiden käytöstä eikä päästöistä, ei ympäristöinvestoinneista eikä niiden kustannuksista. Raportin tekijät ovat kuitenkin puutteista hyvin tietoisia ja lupaavat tulevina vuosina tarkempaa dataa.
    Täytyy myös muistaa, että kaupan keskusliike ei ole tuotantolaitos. On aivan eri asia luoda mittarit vaikkapa maalitehtaan ympäristövaikutuksille kuin hallita suuren kaupparyhmän tavaravirtoja niiden koko elinkaaren ajalta. Kaupan keskusliikkeiden sarjassa Kesko pärjännee hyvin – ainoana raportin tehneenä.
    Eniten näyttöä Keskolla on kuljetuksista sekä pakkausten määrästä, uudelleenkäytöstä ja kierrätettävyydestä. Näissä toiminnoissa on helppo tehdä havainnolliseksi sekin, että ympäristömyötäiset ratkaisut hyvin usein säästävät silkkaa rahaa.

Nyt ilmestynyttä raporttia pitänee lukea keskusliikkeen tahdonilmauksena. Strategiaa, ylimmän johdon sitoutumista ja eri sektoreiden tavoitteita kuvataan paikoittain hyvinkin yksityiskohtaisesti. Seuraavasta ja sitä seuraavasta katsauksesta lukija haluaa jo nähdä, kuinka asiassa on edetty.
    Keskon ympäristöraportin julkistamisessa on kuitenkin muita kiinnostavia piirteitä kuin pelkkä katsauksen sisältö. Kun varapääjohtaja Timo Karakkeelta kysyttiin, miksi Kesko on haluaa kehittää ympäristöosaamistaan ja tavoittelee ISO 14001 -sertifikaattia hän toisti moneen kertaan, että "Kesko haluaa ottaa asiakkaiden arvot huomioon".
    On liian aikaista arvioida, kuinka tosissaan Karake ja Kesko ovat, mutta asiakkaiden arvojen painottaminen on jo sinällään kiinnostava lähtökohta. Ilmeisesti kaupassa ei ole varaa jättää huomiotta kuluttajien toiveita ja pelkoja. Siihen se on liian lähellä loppukäyttäjää, ihmistä.
    Kun sen sijaan mennään kauemmas rajapinnasta, jossa yksittäinen kuluttaja ja tuote kohtaavat, on suuri taipumus nähdä kysymys ympäristövaikutuksista puhtaasti teknisenä ja luonnontieteellisenä. Ja se, mitä näiden tieteiden antamalla apparaatilla ei voi mitata, on tuomittu huuhailuksi, epätieteellisyydeksi.

Vaikka meillä olisi kaikki mahdollinen tieto tuotteen raaka-aineista, kuljetuksista, energiankäytöstä ja geenimanipuloinneista, jonkun on pistettävä nämä ei-yhteismitalliset tekijät järjestykseen. Sitä ei voi tehdä törmäämättä arvovalintoihin.
    Kaupan piiristä on kuulunut toiveita siitä, että ekomerkit voitaisiin korvata ympäristöselosteilla – sitä Keskokin raportissaan suosii, vaikka ei kovin ehdottomasti. Tämä tarkoittaisi sitä, että ympäristövaikutusten arviointi jäisi yksin kuluttajalle.
    Kaunis ajatus, mutta haluaisin nähdä sen asiakkaan, joka kykenee tarvittaviin laskelmiin kiiruhtaessaan kaupan hyllyjen välitse. Tämä olisi huomattava saavutus, kun asiantuntijatkin käyttävät samaan työhön viikkoja ja kuukausia. o