Pääkirjoitus
Päivi Sihvola
Jo oli aikakin
Vihreät linjasivat kantansa eläintalouteen.
Viime aikoina vihreiltä on joka suunnalta kovisteltu kantaa niin öisiin tarhaiskuihin kuin koko eläintalouden hyväksyttävyyteenkin. Vaikka keskustelua on puolueen sisällä käyty jo pitkään, niin eettisen eläintalouden periaatepaperin muokkaamisen varsinainen lähtölaukaus tuli vasta joulukuisesta Orimattilan turhistarhaiskusta.
   On ollut vähintäänkin kiusallista, että juuri vihreät ovat joutuneet reagoimaan yksittäistapauksiin ilman laajempaan pohdintaan perustuvaa linjanvetoa. Vihreillä on ollut vaikeuksia ottaa keskustelun haaste vastaan.

Vihreiden valtuuskunnan kokouksessa viikonloppuna linjapaperia pidettiin hyvänä ja se vastaakin moniin keskeisiin kysymyksiin. Sen peruslähtökohta on, että turkistarhaus on vain jäävuoren huippu, vaikka siihen liittyvästä dramatiikasta onkin tullut komeimmat otsikot.
   Tarkoitus ollut hahmotella toteutuskelpoinen reformi. Sellainen, jota voidaan edistää nimenomaan politiikan keinoin. Linjapaperin ydin on, että eläimille ei saa tuottaa tarpeetonta kipua ja niille pitää mahdollistaa lajityypillinen käyttäytyminen. Näistä kahdesta periaatteesta on johdettu konkreettisia tavoitteita, kuten häkkikanaloista luopuminen tai koe-eläinten käytön rajoittaminen.
   Kokouksen kuluessa linja turkistarhaukseen tarkentui. Työryhmä oli esittänyt, että turkistarhauksen on täytettävä samat eettiset vaatimukset kuin muunkin eläintalouden ja ellei näin ole, siitä pitää luopua. Kokouksen kannaksi tuli, että tarhaus on lopetettava määräajan kuluessa.

Kokoussalin ulkopuolella on ainakin kaksi ryhmää, jotka eivät riemuitse vihreiden linjavalinnoista. Molemmilta tulee takuuvarmasti pyyhkeitä, mutta täsmälleen eri syistä.
   Vegaanit ja muut fundamentalistit pitänevät paperia suurinpiirtein Auschwitzin järjestyssääntönä. Maaseudulla puolestaan vahvistuu maakuntalehtien avustamana se näkemys, että vihreät ovat jatkuvasti kaventamassa ihmisten elinolosuhteita haja-asutusalueilla.
   Vihreälle liitolle sopisi varmaan hyvin olla välittäjänä eläinaktivistien ja eläintuottajien välissä. Tarkoitus onkin, että prosessi jatkuu. Kokous katsoi myös, että linjapaperi kattaa vain osan problematiikasta.

Lähtökohdaksi otettiin jokseenkin itsestäänselvästi eläinten vastuullinen hyötykäyttö. Tällä tavoin ainakin osittain sivuutettiin se filosofinen ja eettinen kysymys, onko eläimillä oikeuksia vai ei. Monet puhujat tunnustautuivatkin sekaruokaa syöviksi humanisteiksi.
   Linjapaperi tarjoaa maaseudulle kuitenkin muutakin kuin risuja. Sen mukaan eettistä eläintaloutta pitää palkita erityisellä tuella – samaan tapaan kuin maatalouden ympäristötuen erikoisosa tekee.
   Euroopan unionin tasolla ei ole kattavaa kriteeristöä eettiselle eläintaloudelle. Tässä voisi olla Suomelle aktiivisuuden paikka. Tosin uskottavuus unionin areenalla voi olla kyseenlainen. Meitä on helppo osoittaa sormella ja sanoa, että teillähän pidetään turkiseläimiä häkeissä, siivotkaa ensin omat nurkkanne. o